Pakkasviikon pinkit piristäjät

Tämä viikko on mennyt kaikin puolin (ilmeisesti kaikkialla muuallakin Suomessa) kirpeissä pakkastunnelmissa. Eilen mittari lähenteli uhkaavasti meilläkin jo -25°C, joten meikäläinen suuntasi salille lämmittelemään. Eipä muuten ollu kauaa kylmä... :D (En muuten kommentoi saliohjelmani (lue rääkin) jälkituntoja tänään......)


Kotosalla viikko on vietetty visusti Gossipin PINKIN velour-puvun lämmössä...


Räpläten tietysti PINKKIÄ iPadia... (Mihin voi muuten reklamoida poikaystävästä, joka pelaa toisen iPadiin Fruit Ninjaan enkaks 860?!?) Yks päivä yllätin myös Jykän nukkumasta tuon iPadin päällä. Näin meillä...


Ja jos kotikolosta on eksynyt ulos pakkaseen (muualle kuin salille) on tuo Color Clubin superPINKKI huulikiilto ollut pakkasnassun piristys.


Kaikista paras PINKKI asia on kuitenkin ollut tällä viikolla tuo todistus, joka vihdoin saapui postissa. JEE! Olen nyt siis ihan virallisesti valmis estenomi, voitte kutsua minua tästä lähtien sitten vaikka nimellä Estenomi-Mimmi, sen verran kiven alla tuo tutkinto nimittäin meinasi sitten kuitenkin olla ;) Nimim. Kaks vuotta opparia-84.

Meleko pinkki pakkasviikko siis täällä. Toivottavasti te ette oo palelluttanu poskianne pinkeiksi, heh heh. Eilen illalla intouduin muuten värjäämään hiuksenikin. En tosin pinkiksi, vaan punaiseksi.

Mukavaa perjantaita pallerot!

Ps. Ainakin meillä petivaatteet tuultuu parhaillaan tuolla pakkasessa. Jotain hyvää siis tässäkin, bye bye vaan pölypunkit! :)

Velour-puku ja huulikiilto blogin kautta saatu.

Listaamisen iloa!

Mä oon koittanut päästä eroon sellaisesta "turhasta" suunnittelusta ja ruveta elämään enemmän tässä hetkessä. Yksi intohimo multa kyllä löytyy joka liittyy suunnitteluun ja se on LISTAT. Mä rakastan tehdä kauppalistoja, TO DO-listoja ja Muista nämä-listoja, joten voitte vaan kuvitella miten innoissani olin bongatessani kirjan täynnä erilaisia listoja. Oltiin Mimmin kanssa kiertelemässä ja kerroin, että oon pitkään halunnut mennä NYU:n kauppaan (sijaitsee muistaakseni jossain Broadwayn ja 8th streetin tienoilla about. Mä lähen aina kävelemään Union Squarelta Broadwayta alaspäin ja se tulee jossain vaiheessa vastaan) jossa myydään kaikkea opiskelijoille. Juuri sillä hetkellä se sattui olemaan auki ja niinpä mentiinkin tutustumaan.

Mukaani tarttui siis tämä, jota en tosin vielä ole alkanut täyttämään:













Mielestäni sairaan kiva idea ja tätä onkin varmaan kiva lueskella joskus vuosien kuluttua, että mitäs näistä onkaan jo tapahtunut.

Onko täällä muita intohimoisia listaajia?

Huom! Stu vinkkasi, että kyseistä kirjaa saa Suomessa tilata täältä. Mä löysin tuolta jo useamman minkä tahdon... Ainakin noi Friends, Music ja Love. :D

What is Love?

Monet tätä blogia pidempään lukeneet tietää, että Minä Peppi More To Love olen aivan toivoton romantikko. Mä rakastan kaikkea mikä liittyy rakkauteen ja oonkin tatuoinut molempiin ranteisiini sanan Love. Se on nimittäin kaunein sana jonka tiedän.

Pienestä lähtien mun suurin unelma on ollut tulla joskus äidiksi ja antaa mun lapsille kaikki se rakkaus joka itseltäni jäi joskus sattuneista syistä uupumaan. Oon aina uskonut, että musta tulee hyvä äiti ja uskon siihen edelleen sataprosenttisesti. Mulla on ollut teinistä asti krooninen vauvakuume ja mietin jatkuvasti miltä se sitten tuntuu, kun joskus saan olla äiti jollekkin. Oli se sitten biologinen, huostaanotettu tai adoptoitu lapsi niin rakkautta siltä ei tule ainakaan puuttumaan. Toivottavasti saisin ison perheen.

Ystävänpäivä lähestyy ja täällä meuhkataan joka paikassa rakkaudesta. Facebookissa luen hymy huulilla sinkkujen "14.2 aion nukkua koko vuorokauden" ja rakastuneiden "Aiotaan tehdä kullan kanssa jotain kivaa ystävänpäivänä"-statuksia. Etenkin nää Jenkit menee ihan sekaisin siitä päivästä. Itselleni ystävänpäivä ei ole sinänsä ollut koskaan mitenkään erityinen päivä. Muistan tosin kuinka kivaa pienenä oli, kun askarreltiin koulussa sellaset sydämet kaulaan joihin pyydettiin kavereilta nimmareita. Jännittävin hetki oli tietenkin, kun menit pyytämään ihastukseltasi nimmarin ja sit tuijottelit sitä koko loppupäivän ihan rakastuneena ja laskit teidän rakkausprosentteja matikanvihkon taakse.

Pienenä mä ihastuin ihan jatkuvasti. Musta tuntuu, että mulla oli jatkuvasti joku pari ihastusta kiikarissa ja seurustelun aloittaminenkin oli niin helppoa: Soitit vaan toiselle, kysyit alkaako se olee ja sitten saatoitte joskus pussailla. Jos ei sitte huvittanut seurustella niin erositte ja siirryit sen kaveriin. Simppeliä. Vaan toista se on näin melkein kolmikymppisenä: Ihastuminen on pirun hankalaa, treffeillä käyminen on lähinnä epämiellyttävää ja jonkun puolrandomtyypin vieressä nukkuminen lähes mahdotonta.

Jouduin aikoinaan New Yorkissa opettelemaan deittailun ja myös sen, että on ihan ok tapailla useampaa tyyppiä samaan aikaan, eikä mitään tulisi ottaa erityisen vakavasti. Täällä deittaillaan ristiin ja rastiin, eikä usein voi tietää onko toisella esimerkiksi tyttöystävä tai vaimo kotona odottamassa, vaikka sulle sanottais mitä. Jaksoin deittailla aikani, mutta siitäkin katosi kyllä hehku hyvin nopeasti. Onneksi toki poikkeuksiakin löytyy.

Mä en tiedä olenko se vain minä, vai miettiikö muutkin tätä, mutta mikä on tää nykymaailman soutaahuopaa-meininki? Tuntuu ettei ihmiset enää halua ryhtyä tosissaan mihinkään, vaan "kattelee" ja sitten joku aina satuttaa itsensä, kun se jonka kanssa oot luullut olevasi jotain enemmän käveleekin baarista toinen tyyppi kainalossa ulos. Tunteista ei saa enää puhua, tekstariin vastaaminen heti on kiellettyä ja kenellekkään ei saa kertoa, vaikka olisikin aivan korviaan myöten ihastunut. Minne on kadonnut se heittäytyminen, tunteiden näyttäminen, elämästä nauttiminen, kompromissit, kunnioitus ja ikävistäkin asioista niiden oikeilla nimillä puhuminen? Miksi asioista tehdään niin pirun vaikeita ja miksei ihmiset vaan voisi antaa mahdollisuutta itselleen ja toiselle rakastaa? Milloin toisesta tykkäämisestä tuli noloa ja huomioimisesta kuumottamista?

Jokainen joka on joskus ollut rakastunut tietää ettei mikään vaan ole parempaa. Se tunne, kun avaat silmäsi ja vieressä nukkuu ihminen jonka haluaisit herättää samalla sekuntilla vaan nauramaan kanssasi ja jota haluat koskettaa aina ohittaessasi toisen. Se tunne, kun käperryt toisen kainaloon katsomaan elokuvaa ja voit kiistellä katsotaanko tänään romantiikkaa vai räjähteitä.

Jokainen joka on joskus kokenut särkyneen sydämen tietää ettei mikään ole kamalampaa. Se tunne, kun avaat silmäsi ja tajuat olevasi yksin, eikä toinen olekkaan siinä. Se tunne, kun istut odottamassa josko toisesta kuuluisi ja mietit joka sekunti ajatteleekohan sekin sua. Se tunne, kun et tiedä oletko unessa vai hereillä, koska kaikki on yhtä harmaata sumua ja rintaa puristaa.

Rakkaus on samalla maailman kaunein ja maailman kamalin asia. Rakkaus saa meidät tekemään upeita asioita, mutta samalla rakkaus saa meidät myös tekemään todella rumia asioita. Rakkaus ei ole helppoa, se ei ole aina todellakaan ihanaa ja se voi tehdä meistä välillä ihan hirviöitä. Silti me halutaan tuntea se tunne, kun katsotaan toista ja ajatellaan mielessämme, että en haluaisi olla juuri nyt missään muualla.

Mielestäni Bob Marley sanoi sen hyvin: "The truth is, everyone is going to hurt you. You just got to find the ones worth suffering for."

Tatuoinneistani kysellään jatkuvasti, että miksi oon tatuoinut molempiin ranteisiin saman sanan. Mun vasemman käden Love olen minä ja oikean käden Love on muut. Rakastaakseen muita sun on opittava rakastamaan ensin itseäsi. Opin tän aikoinaan kantapään kautta ja viimeiset pari vuotta olenkin opetellut tuntemaan itseäni, kunnioittamaan itseäni ja rakastamaan itseäni. Mä en vieläkään aina ymmärrä itseäni ja miksi toimin välillä miten toimin, mutta uskoisin löytäneen tietynlaisen harmonian itseni kanssa. Uskon itseeni, tunnistan heikkouteni ja haastan itseäni jatkuvasti. Mulla ei ole tarvetta pidätellä tunteitani ja haluankin mulle tärkeiden ihmisten tietävän kuinka paljon heistä välitän. En päästä ihmisiä kovinkaan helposti lähelleni ja vaikka mulla on paljon kavereita niin ystäviä mulla on vain muutama.

Lähtö tänne tammikuussa oli paras päätökseni pitkään aikaan. Olen kerennyt vihdoin ajatella, istua tekemättä mitään, itkeä, sairastaa, nukkua, ottaa etäisyyttä, inspiroitua, viettää aikaa ystävieni kanssa, juhlia, katella leffoja rauhassa, kirjoittaa ja tiedostaa millaisen rakkauden minä haluan...

Nimittäin rakkauden jota ei tarvitse kyseenalaistaa, vaan joka elää ja kasvaa päivä kerrallaan.

Lopuksi pari biisiä, joita kuuntelin näpytellessäni tätä:

















Rakastakaa, näyttäkää tunteenne, katsokaa peiliin, lopettakaa se turha pelaaminen ja nauttikaa jokaisesta hetkestä.

Ajatuksia? Jakakaa ne kanssani!