moretolove

white

white

maanantai 26. lokakuuta 2009

Mimmi heart Havaianas!

Kun meikäläinen lähtee lämpöön en tarvii mukaan muuta ku yhet kengät ja ne on ehdottomasti Havaianasit. Käytän Havaianaseja myös työkenkinä The Body Shopilla. Ja koska inhoon sukkia ja olisin mielellään aina paljain jaloin (ja koska oon suhteellisen alottelija korkkareilla...) on ihan super mukavat Havaianasit ainoat oikeat kengät mulle (tietysti kaikkien ihanien sneakereiden lisäksi) ja oonkin hengaillut ne jalassa kohta taas kuukauden päivät.

Havainasit on siis brasilialaiset kumisekoitteesta salaisella reseptillä vuodesta 1962 lähtien valmistetut varvassandaalit, joista löytyy useita erilaisia malleja. Havaianaseja löytyy nykyään niin korollista kuin gladiator-mallistakin. Esimerkiksi E-baysta on saatavilla mitä erilaisimpia mm. Swarovski cristallein koristeltuja malleja, joista ite voisin kelpuuttaa vaikka tämmöset Hello Kittyt.

Sandaalien matsku ei säikähdä aurinkoa, merivettä eikä hiekkaa. Ne on helppo pitää puhtaana eivätkä ne menetä elastisuuttaan tai kovetu kuten monilla muilla läpsyillä on tapana (ei siis edes tämmösen vähän painavemmankaan henkilön alla).





Olen harrastanut käännytystyötä ja puhunutkin ympäri monet jotka "vihaavat" varvas(väli)sandaaleja kokeilemaan Havaianaseja. Havaianasit eivät nimittäin hierrä kuten monet muut läpsyt, vaan ne muotoutuvat omaan jalkaan sopiviksi (no ehkä vähän voi alussa hiertää, mutta joo...)

Omistan itse kuudet Havaianasit ja kaikki olen turkooseja Nizzasta hankittuja lukuunottamatta ostanut ihan kotisuomesta. Suomessa Havaianasit ovat melko hintavat (n. 20-30€) mutta ehdottomasti joka euron arvoiset! Kannattaa tietysti väijyä myös esimerkiksi alennusmyyntejä...

Havaianasin mainosmatkut ovat aina jotain upeeta ja lisää pirteitä Havaianas mainoskuvia löytyykin täältä.




Myös pikkukoissut täällä Intiassa tykkää Havaianaseista! Aww :))



Näitä ihanuuksia voi käyttää ihan kaikki, tässä esim. Nicole, Mary-Kate ja Sienna.
Kuvat täältä ja täältä



Omistatteko te Havaianaseja tai ootteko kokeillu? :)

10 kommenttia:

  1. En omista :< Haluisin koeajaa ne kun niitä niin paljon on hehkutettu! Rakastan läpsyjä kesällä, ne on niin helpot, mut inhoon kun ne menee huonoiks aina jonkun ajan päästä >:( Siks Havaianaset olis kivat jos ne oikeesti pysyy hyvässä kunnossa tälläsellä isollakin elopainolla, yleensä kun muutaman viikon oon läpsyillä läpsytellyt niin ne on ihan lytyssä ja epäsiistit :S

    VastaaPoista
  2. En oo oikeesti tienny että varvasvälisandaaleita on erilaisia ja "parempia" ku ne parin euron tyyliin tiimarista ostetut versiot.. :D Ei siis mitää noita halpis versioita vastaan, hoitaavat asiansa hätävarajalkineina oikein loistavasti, mut ois kiva joskus kokkeila ainaki tollaisa Havaianaseja ja todeta ero :)

    Oon muute joskus miettiny mikä on hyvä nimitys noille varvasvälisandaaleille :D tommone sanahirviö on nii ärsyttävä toistaa.. oon päätyny siihen et ne on fläpärit :D ku niist kuuluu semmone fläpättävä (flipflopflipflop.. jne.) ääni.. :D

    VastaaPoista
  3. Voi elama, ihan kuin omasta suusta tuo teksti. Asun Kaliforniassa, joten Havaianakset on ihan ehdottomat, varsinkin kun niita saa alesta alle kympilla. Jotkut hennesin lapsyt kerran kokeilin kun Havaianakset oli paassyt unohtumaan ja nehan hajos parin kayttokerran jalkeen. Mun ekat mustat H:t on yli kolme vuotta vanhat ja lipottaa edelleen menemaan liukkaamin kuin mikaan muu kenkapari.

    VastaaPoista
  4. Helsingissä on ainakin joskus ollut Ruoholahdessa Warehouse Outletissa Havainaseja kympillä! Joskus viime keväänä oli, en tiedä onko enää kun en ole pitkään aikaan käynyt. :)

    VastaaPoista
  5. Mä niin rakastan Havaianaksia kans! Vaihtarivuotena Brasiliassa niihin tutustuin ja ostin 25 paria Suomeen tuomisiksi. Ja joka kerta kun oon käyny siellä kavereita ja perhettä moikkaan oon ostanu vähintään 5 uudet parit. Kaipa tää vähän menee jo yli tää mun innostus, mutta eiks se niin oo et naisilla ei koskaan voi olla liikaa kenkiä ;) Suomesta en oo koskaan niit ostanu, just sen takia, että ne on niin törkeen hintasia. Brasseista halvimmat aidot oon saanu vissiin kolmella eurolla.

    VastaaPoista
  6. mie tykkään kans toooosi paljon kyseisistä kengistä. ne onkin ainoot jotka mun matkaan lähtee helmikuussa, kun astun myös intian kamaralle : D maan kamaralle ? en ees tiiä voiko noin sanoa xD

    martsu

    VastaaPoista
  7. Nyt iski kenkäkateus! Metsästin näitä viime keväänä, mut kaikki sopivat koot oli menny :< Tarvii siis ehkä lähteä brassilaan etsimään ;) Tosin löysin korvikkeeks maailman parhaimmat sandaalit (jotka ei oo ees sikarumat). Niillä menikin kipittäessä koko loppukesä.

    VastaaPoista
  8. Rakastuin noihin väreihin mainoksissa!

    VastaaPoista
  9. Oi oi oi, Havaianasit on kans mun lempparit! Viime jouluna Brasilian matkalta mukaan tarttui VAIN kahdet perusläpsyt kera Brasilian lippujen..
    Miehenikin sain semmoset houkuteltua ostamaan, kun se ei oo ennen suostunu laittamaan varvasläpsyjä jalkaan, vaan nyt hänkin on niille täysin myyty! :)

    VastaaPoista
  10. OIOIOOI ne maailman parhaat kengät on nuo havaianasit <3 asun paljon australiassa niin siellä en muihin kenkiin koskekaan, ellen ole käärmeiden kanssa puskassa niin ugg bootsit on toinen vaihtoehto <3 :) mahtavat tohvelit!!!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.