moretolove

white

white

maanantai 12. lokakuuta 2009

Mimmi Intiassa - Delhi - Agra - Delhi

Otettiin taksi hotellille, muttei kuski löytänyt koko hotellia ja jouduttiin lähtemään jalkapatikalla matkaan. Taas yllätys yllätys saatiin aika paljon perässä roikkujia ja kaikenlaisia oppaita avuksi. Loppupeleissä yhden dorkan (Jaana käski laittaa) avustuksella löydettiin meidän hotelli ja tsekattiin huone ja päätettiin ottaa se. Sovittiin hinnaksi 3500rupiaa yhteensä kahdelta yöltä, eli noin 50€. Respassa äijä antoi meille myös lempinimet. Jaana oli Lady Pinky, Mimmi Nilu ja Emmi Julia Roberts :DDD Asetuttiin taloksi ja huomattiin, että Lonely Planet kirja oli kaikessa tohinassa unohtunut nettipaikkaan josta etsimme hotelleja.

Hotelli järjesti meille kuskin kahdeksaksi tunniksi ja lähdettiin kiertämään ympäri Delhiä. Tästä lystistä maksettiin 800rupiaa. Ensin käytiin hakemassa kirja nettipaikasta (huh, Varkauden kirjasto kiittää:D) ja sitten katseltiin nähtävyyksiä ja jouduttiin taas "salakuvauksen" uhreiksi useampaan otteeseen. Nähtävyyksien jälkeen käytiin kaupoissa kuten Nike, Lacoste, Puma jne. Ei kuitenkaan ostettu mitään, mutta jäätiin melkein bussin alle tietä ylittäessämme... Eräästä Intialaisia käsitöitä myyvästä puljusta Emmi osti huiveja kotiin viemisiksi ja Mimmi joutui perustelemaan noin 10 syytä miksei Suomessa tarvitse/tule käytettyä saria.



"Shoppailun" jälkeen taksikuski heitti meidät syömään ja ruokahaluthan siinä meinasi mennä kun ensin jouduimme todistamaan koiran hakkaamista ravintolan edustalla. Koiraparan ulvonta oli korvia vihlovaa :( No ruokahalun palattua saatiinkin taas hyvää mutta varsin hinnakasta intialaista sapuskaa. Jaana erehtyi puraisemaan chilin ja meinasi mennä kerrasta pakki sekaisin. Naurua aiheesta riittää edelleen. Tilattiin myös ensimmäiset lassit ja Jaanalla ei tämäkään oikein mennyt putkeen ja hän tilasi mint-lassin joka ei ollut kyllä minttua nähnytkään, vaan oli suolainen ja kuvottava. Juomattahan se sekin jäi...




Ruokailun jälkeen kuski heitti meidät hotellille ja tilattiin samalla seuraavaksi päiväksi kuski ja auto Agran reissua varten, maksettiin reissusta joku 25€ nuppi (joka taitaa olla aika hirvittävä riistohinta...No ihan sama.) . Hotellilla Emmi huomasi unohtaneensa tuliaishuivit taksiin :D Käytiin suihkussa ja yritettiin tapella w-lanin kanssa, mutta tuloksetta. Onneksi w-lan toimi sentään edes hotellin aulassa. Yöstä ei meinannut tulla mitään, koska huoneessa oli pahat vibat ja nukuttiinkin kolmestaan parisängyssä poikittain :DDD

Tiistaiaamuna kello herätti meidät vaille seitsemän ja mentiinkin nautiskelemaan aamiaista heti seiskalta. Täällä elo on varsin helppoa, kun ei tule pahemmin meikkailtua, koska meikit eivät kuitenkaan pysy tuntia pitempään. Kuski tuli puoli kahdeksalta ja hypättiinkin väsyneinä kyytiin. Emmin tavaratkin löytyivät takapenkiltä. Tällä kertaa oli Mimmin vuoro mennä etupenkille, mutta vaikeusaste oli kuulemma helppo (LOL) Jaanan mielestä. Kesken matkaa jouduttiin ottamaan kiertotie, sillä monta bussia oli kolaroinut (?) pahasti ja ainakin kaksi oli kuollut. Jotain taksikuski höpisi myös ammuskeluista ja ikkunat kyllä näyttivätkin siltä... Hieman järkytti nähdä hajonneet bussit.



Agraan Delhistä on n. 220km ja matkaan tuhlautuu viitisen tuntia suuntaansa. Oma kuski mukana oli kätevä sillä päästiin näkemään kerralla kaikki mitä haluttiin ja jopa enemmänkin. Ostettiin yhteislippu Agran linnoitukseen (Agra Fort) ja Taj Mahaliin jostaa piti maksaa 750rupiaa Agra Fortissa ja 250rupiaa myöhemmin Taj Mahallilla eli yhteensä 1000rupiaa.Lipulla olisi päässyt myös muihin pytinkeihin, mutta meitä ei ne tarpeeksi kiinnostaneet. Agran linnoituksessa eräs Intialainen iskä kysyi voisiko hän ottaa meistä kuvan lastensa kanssa ja suostuttiin. Kohta kuvaajia kuitenkin oli jo joku 10 rivissä ja alkoi ahdistamaan ja paettiin paikalta. Ihmiset kuvasivat meitä jälleen häikäilemättömästi ja annettiin itse välillä samalla mitalla takaisin. Meiltä yritettiin repiä taas rahaa kaikesta mahdollisesta, kuten kenkien vahtimisesta. Jepjep...

Agra Fortin jälkeen taksikuski vei meidät syömään ja ravintolan edustalla oli kuollut kameli. Meinasi siinä taas ruokahalut mennä, mutta nälkä kuitenkin voitti ja tilasin taas Palak Paneeria ja ei kyllä vetänyt Mumbain samaiselle vertoja. Ateria jäikin lähes kokonaan syömättä. Ekaa kertaa Intialainen ruoka oli pettymys ja myös Emmiltä jäi ateriasta osa syömättä.



Ruokailun jälkeen lähdettiin Taj Mahallille ja ei tietysti tajuttu vaihtaa lippua (ja maksaa 250rupiaa) vaan ajeltiin kilometrin matka portille asti ilmaisella bussikyydillä jossa saatiin kuulla, että lippu pitää ostaa ennen bussiin nousua. No eikun takaisin ja lipun ostoon. Toisella kertaa päästiin jopa turvatarkastuksesta läpi ja Taj Mahallille asti. Itse pytinki oli kovin tarunhohtoinen. Kannattaa ehdottomasti käväistä jos näille seuduille eksyy.

Pyydettiin taksikuskia käyttämään meitä Agran rautatieasemalla ja yritettiinkin ostaa junalippuja Trivandrumiin. Ensin löytyi 18 vapaata paikkaa, mutta myöhemmin kun oltiin käyty nostamassa rahaa paikkoja ei enää löytynytkään. Ensimmäiset vapaat paikat virkailijan mukaan löytyisivät vasta 27pvä. Hän tarjosi meille paikkoja Waiting listiltä, mutta emme paikkoja kuitenkaan ostaneet, koska emme olleet perehtyneet waiting listin toimintaan.

Illan hämärtyessä lähdettiin ajelemaan taas Delhiä kohti ja jos ei vielä tarpeeksi ole mainittu niin liikenne on tosi katastrofaalista ja yöaikaan varsin jännittävää. Kaikki ajavat kokoajan pitkät päällä ja jarrua joutuu painamaan takapenkilläkin alvariinsa... :D Kuski pysähtyi välillä mäkkiin josta otettiinkin safkaa mukaan. Mäkkärikeissi oli taas oma projektinsa, sillä täällähän ei mäkissäkään ole naisia töissä ja miehet menevät aivan sekaisin kun kolme länkkärityttöä pamahtaa tilaamaan. Mumbaissa Emmi sai hampurilaisen tuplana ja täällä Delhin mäkissä puolestaan Mimmi ja Jaana saivat väärät jäätelöt ja myyjä kaatoi paniikissa Mimmin fantat. Meillä riitti henkilökohtaisia palvelijoita ja mm. roskat vietiin pyödästä ja ovet avattiin puolestamme jne. Tuijotukseltakaan emme tietenkään välttyneet...

Hotellille päästyämme olimme tosi väsyneitä ja yritettiinkin vain metsästää huomiselle lentolippuja, mutta tuloksetta. Päätettiinkin aikaisin aamulla lähteä matkatoimistoista kyselemään junalippuja, sillä tiedettiin junan lähtevän 11.30.







Aamulla keskiviikkona rynnättiin aikaisin aamiaiselle (kun ensin oltiin nukuttu puolisen tuntia pommiin) ja sen jälkeen matkatoimistoon, josta meille sanottiin että junalippuja 11.30 junaan on vielä saatavilla. No kerättiin äkkiä kipsut ja kampsut ja lähdettiin asemalle. Asemalla kuitenkin meitä kiskottiin eri suuntiin ja yläkerta jossa turisti-info sijaitsee oli remontissa suurien juhlien takia jne. No joku kolmas tyyppi joka ohjasi meitä eri suuntaan sai meidät vakuutettua ettei lippuja enää saa ja 11.30 juna on jo menetetty. No siinä sitten lähdettiin taksilla jonnekin matkatoimistoon ja tiedustelemaan muita vaihtoehtoja, sillä Delhistä olisi päästävä pois. Osa porukkaa vakuutti, että huomennakaan ei pääse matkustamaan, kun on joku vapaapäivä...

Turisti-infossa meitä yritettiin taas vedättää vaikka kuinka. Lippuja löytyi ja ihan sopuhintaan ja yhtäkkiä yhtään lippua ei löytynytkään. No oltiin siinä jo jonkun verran hermona ja lähdössä jo lentokentälle ja paukattiinkin ulos ja yritettiin saada taksia kentälle, mutta taas meitä huijattiin että on lomapäivä ja ei voi saada edes taksia. No mentiin johonkin toiseen puljuun ja pyydettiin päästä nettiin. No nettihän ei sitten yhtäkkiä toiminutkaan ja meinasi jo hermot olla suht kireällä. No tyypit siinä rupesi tyrkyttämään kaiken maailman chaita ja pepsiä ja 10 000 rupian lentolippuja tietysti heidän kauttaan. Ei haluttu mitään näistä, ainoastaan taksi lentokentälle. No äijä otti pari puhelua ja kohta löytyikin yllättäen neljä lippua huomenna torstaina lähtevään 11.30 junaan. Kuulemma _AINA_ turisteille sanotaan että löytyy neljä lippua ja niistähän sitten revitään älytön hinta. Otettiin liput ja äijä sai meidät puhuttua vielä johonkin hotelliinsa aseman lähelle. Hän myös kutsui meitä kotiinsa ja illalla juhlimaan kanssaan, mutta oltiin aika hermona ja ei oikein sanottu juuta eikä jaata koko asiaan. Hän sanoi palaavansa myöhemmin, sillä saataisiin liput vasta myöhemmin tai vasta aamulla.

Mentiin hotellille ja Jaanan kanssa otettiin pienet unet ja Emmi käytti hyväkseen kerrankin toimivaa w-lania. Tilattiin huonepalvelusta ruokaa suoraan huoneeseen ja tytöt laittoivat pyykit pesulaan. Siitä sitten suihkuun ja laittautumaan sillä matkatoimiston äijä ilmoitti tulevansa hakemaan meitä klo. 21.00. Äijä olikin puoli tuntia myöhässä ja oltiin jo valmiita. Hän tietysti kovasti kehui ja imarteli meitä ja ilmoitti vievänsä meidät kotiinsa. Ei oltu kauhean innoissaan tuosta ja ilmoitettiin, ettei haluta hänen kotiinsa. Mentiin jonkun ravintolan edustalle ja paikalliseen pubiin istumaan, tämä oli kuulemma hänen kotinsa. Onnea vaan... Äijällä oli varsin hulppea auto ja hän tilasikin meille juomista ja yritti kovasti saada meidät juomaan alkoholia, mutta pysyteltiin visusti pepsi-linjalla. Yhtäkkiä paikalle pamahti kaikki muutkin toimiston äijät ja alkoi kuvottamaan ihan jonkun verran. Muut äijät olivat kännissä ja vanhoja. Ei siinä sitten hyvin iloista naamaa näytetty ja tämä matkatoimiston pomo vm. -86 ilmoitti vievänsä meidät takaisin hotellille joka sopi oikein hyvin meille. Ravintolan edestä oli hankala saada autoa pois ja jouduttiinkin taas kerjäläisten ahdistelemiksi. Meinasi siinä ruveta ahdistamaan ihan kunnolla, kun kerjäläiset hakkasivat auton ikkunoita ja itse oli laittautuneena hienossa autossa.

Pomo heitti meidät hotellille ja käyttäytyi tosi tylysti meitä kohtaan, jonka jälkeen alkoi puhelinrumba kun hän halusikin meidät takaisin viettämään iltaa kanssaan. Ei oltu kovinkaan innoissaan asiasta. Ihme teinimeininkiä, sanonpa vaan. Taisi olla kova kolaus äijän egolle, kun ei pystynytkään meitä ostamaan... Peseydyttiin ja pakattiin jonka jälkeen ruvettiin nukkumaan toiset ennemmin ja toiset myöhemmin... Mimmi jumittui nimittäin päivittelemään alkumatkan kuulumiset blogiin ja juttelemaan Pepin kanssa Skypessä, kun w-lan nyt kerrankin toimi moitteettomasti! :)

Torstaina herättiin taas liian aikaisin (8:30) ja suihkuoperaation jälkeen pakattiin rinkat valmiiksi ja lähdettiin aamupalalle hotellin kattoterassille. Oli puhe, että meitä tultaisiin hakemaan klo 10 ja vietäisiin toimistolle hakemaan liput jonka jälkeen suoraan junaan. Liput olivatkin onneksi valmiina ja äijä nolona eilisestä. Lähdettiin siitä sitten veden oston kautta junaan. Edessä olisi 50h junamatka Delhi-Trivandrum.

Ps. Saatiin esim kuulla että näytetään ihan Hollywood-malleilta. LOL :D


13 kommenttia:

  1. Ja minä kun pidin itseäni ennakkoluulottomana matkailijana. Kyllä olisi monesti ollut pupu pöksyssä noissa maisemissa. :o)

    VastaaPoista
  2. No huh huh, melkoista seikkailua teillä!
    Mut ai että Taj Mahal! Oon aina ihaillut sitä ja tässä vähän aikaa sit just katoinkin pitkän dokumentinkin siitä, niin on tehnyt entistä enemmän mieli nähdä paikka! Oli varmasti upea kokemus :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kuulla sieltä noita juttuja! Teillä on ihan seikkailu meneillään. :D Vaikuttaa jotkut jutut kauhean pelottavilta, en varmaan ite uskaltais tonne ikinä lähteä! Hurjan kuulosia noi junamatkojen pituudet. :D

    VastaaPoista
  4. Huh huh! Jos vähän ootte rohkeita! Ihan hirveitä nuo "koiran rääkkäys", "kuollut kameli". Eläinten suur ystävänä nuo kuulostaa ihan hirveiltä! :s Ihan tuli slummien miljonääri mieleen, onko siellä oikeesti noin paljon kerjäläisä? :/

    VastaaPoista
  5. Oottehan muistanu tingata siellä? Yli puolet hinnoista on ilmaa. Ja joskus kannattaa vaan alkaa huutamaan ja raivota kunnolla, kun teitä yritetään vedättää. Onnenonkijoita kyllä löytyy. Hauskaa matkaa! :)

    VastaaPoista
  6. Oih olin ihan sun kertomuksessa mukana, luin tosi intensiivisesti ja näin kaiken mielessäni, olikohan se just Slummien miljonäärissä missä sanottiin, että Intia on kaoottinen ja samaanaikaan kiehtova (tjs) ja tosta kertomuksesta mulle tulee se ihan mieleen, hui :D

    Ihania kuvia, ootte upeen näkösiä niissä enkä oikeesti yhtään ihmettele jos teitä on sanottu Hollywood-mallien näköisiksi. Miekun olen tällainen pyllerö ja välillä on vaikee keksiä mitään asuyhdistelmiä missä ei näyttäis vielä pyllerömmältä kuin on jo valmiiksi niin noista kuvista insproiduin oikeesti kun oot niin kivasti niissä pukeutunut :)

    Kivaa matkan jatkoa! :)

    VastaaPoista
  7. Haha, fatventures, oivaltavaa taas kerran. :D Ihania kuvia.

    Teille on tytöt tunnustus blogissani. :>

    VastaaPoista
  8. Joo-o, eipä tarvi meikäläisen lähteä Intiaa kiertämään... :S

    VastaaPoista
  9. voi ei, kuulostaa kyllä tutulta! toivottavasti hermot pysyy rautaisena ja parempia eväitä tulee vastaan! :D

    VastaaPoista
  10. Heippa, pakko vaan sanoa, että aika ylihintoja teiltä vedetään :D Itse pyörin samoissa maisemissa jokunen kuukausi sitten, ja voisin sanoa että suurinpiirtein kaikesta voi tinkiä sen puolet pois :D Älkää antako niille periksi!!

    - Kati

    VastaaPoista
  11. Vau mikä seikkailu!
    Onko Emmi tuo keskimmäinen ekassa kuvassa? Se näyttää ihan Julia Robetsilta! :D

    VastaaPoista
  12. http://i37.tinypic.com/2djavzd.jpg apua toi ukko tuolla vasemmassa reunassa

    VastaaPoista
  13. Kiitos tästä! Oon tällä hetkellä Delhissä, aamulla tulin ja ihan pihalla kaikesta...huh mikä mesta. Kusetettu on, omaisuus meni tulevaan kaupunkikierrokseen ja Agran matkaan, ois pitäny saada noi yli puoleen hintaan, vittu... Enää en oo niin tyhmä!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.