moretolove

white

white

perjantai 4. joulukuuta 2009

More to love loman tarpeessa?


Te ootte kysynyt meiltä, että miten me keksitään, miten me jaksetaan ja mistä me revitään tää meidän positiivinen asenteemme tän harmauden keskellä. Se on oikeestaan aika hyvä kysymys, koska me ei tiedetä aina itekkään. Me vaan tykätään elämästä ja meistä on kivaa jakaa se ilo teidän kanssa, kun te vielä aina tsemppaatte meitä! :)




Viimeaikoina me läskit ollaan oltu kieltämättä aivan ihmeissämme tästä kaikesta, koska kun me perustettiin kesällä tää blogi naamat blurrattuina, niin ei me oltais koskaan uskottu, että puolen vuoden jälkeen lösähdetään Maria!n sohvalle turisemaan.. Tai että meille tapahtuu juttuja mitä tässä nyt on tapahtumassa. Me muuten tullaankin paljastamaan yksi kiva meille pian tapahtuva juttu tuolloin 16.12. Marialle ja tää on sellanen juttu mistä ei olla vielä keretty tai haluttu kertoa oikeestaan kellekkään, mutta josta ollaan ehkä eniten fiiliksissä!


Kuten näistä eilen napatuista kuvista näätte, me ollaan vähän väsyneitä, koska ei oikein osata nukkua kunnolla ja eilinenkin vedettiin sitten 2,5h yöunilla, kiitos vaan siitä, että meitä jännittää ihan kaikki ja ollaan vähän pyörryksissä. :D Juteltiin yks päivä myös Joulusta ja siitä miten me haluttais vaan johonkin lomalle pois Suomesta latailemaan akkuja. Vaikka Mimmi olikin just kuukauden siellä Intiassa, niin nyt kun se vääntää kokoajan töitä ja opinnäytetöitä ja vielä näitä kaikkia juttuja, niin sääliks alkaa käymään jo sitäkin melkosen paljon. :D Meidän pitäiskin lähteä ehdottomasti yhessä johonkin lomailemaan, äkkilähtö lämpimään tai ihana kaupunkiloma - ihan sama oikeestaan. New Yorkiin me halutaan ihan hirveesti.. Luulen kuitenkin, että meidän lomailut jää nyt jo ihan taloudellisistakin syistä kokematta tässä kohtaa, mutta ehkä me suunnataan Itä-Suomeen Mimmin MTL-äidin syleilyyn asap.


Kertokaapa te ihanaiset meille hyviä rentoutumiskeinoja, niitä nimittäin tarvitaan nyt. Koska ootte niin kivoja ja nyt on kuitenkin käynnissä meidän Joulutsembalot, niin sovitaanko vaikka niin, että valkataan kaikkien tähän postaukseen vastanneiden joukosta meidän lemppari ja laitetaan sille postissa tulemaan 25euron arvoinen lahjakortti tonne ihanaan herkkutaivaaseen, eli Behnford'sille? :)

127 kommenttia:

  1. Lähdetään siitä että tyhjennetään koti,vedetään verhot ikkunoihin,päälle joku ihana liehumekko,väsätään kivat drinksut ja herkkuja (dominokeksi murskaa+suklaa palasia+vaniljatuorejuustosta pyöräytettyjä palleroita),humppakoneesta nupit kaakkoon ja tanssijalka veivaamaan. Ja sitten nautitaanolemisen ihanuudesta<3!

    Pus ihanaiset!

    -Outi-

    VastaaPoista
  2. No tietenkin tuutte tänne Savvoon mun ja Mannun syleilyyn (Uno myös), niin askarrellaan koruja ja syödään Janen superparhaita cupcakeja:)

    VastaaPoista
  3. Teette toisillenne ihanat hemmotteluhoidot. Ei tarvi olla mikään hieronta-expertti, jalkojen liotus ja hiplailu on taivaallista ! Siihen vielä kasvohierontaa ja naamiota ja tietysti HERKKUJA!!

    Nimimerkki: Mipsu

    Ps. Täällä ilmoittautuu teidän blogin lukija. Oon kahden lapsen mamma (24v) ja aika megapehmee näiden raskauksien jäljiltä! Mut ei se oo kato nii justiinsa, lapsienki on kivempi halata <3 ;)

    VastaaPoista
  4. Rentoutumisen resepti: käytte kaupassa ostamassa itellenne kukkia ja vähän herkkuja. Sitten laitatte kotona kynttilät palamaan (ni tulee vähän tunnelmaa) ja pidätte telkkarin ja koneen poissa päältä, ja vaan ootte. Syötte herkut rauhassa ja kattelette niitä kukkia ja kynttilöitä. Se rentouttaa sanon minä! (itsekin voisi kokeilla, kaikki 8 tenttiä vielä tulossa ennen joulua, voi ei)

    VastaaPoista
  5. Stressi pois mielestä, paljon hyvää ruokaaa ja todella hyvä leffa kaveriporukan kanssa nautittuna säännöllisin ajoin rentouttaa =)

    VastaaPoista
  6. Mua ainakin piristää arkiset asiat, eikä aina tarvitse lähteä kauas. Ainakin alkuun sellainen että jos on vapaapäivä ja vaikka tekisi kuinka mieli nähdä kaveria, niin jättäkää väliin. Ja olkaa vaan. Saunokaa, tehkää kasvonaamiot! Kasvoista tulee helposti ja halvasti ihanan pehmeet pelkällä hunajalla. Levittäkää paksusti, antakaa vaikuttaa saunassa ja peskää pois. Eikä haittaa jos valuu suuhun!!
    Katsokaa hyvä leffa, syökää suklaata ja namia ja antakaa toisillenne päänahkahieronta!

    VastaaPoista
  7. Noh, ensimmäisenä shoppailu ja shoppailu ja shoppailu :) Rentouttavana mulla toimii kynsihuollot (ehkä siks kun mulla on niin kiva kynsien laittaja ja tulee kaadettua sen päälle aina kaikki murheet :D), laavakivihieronta! ja ratsastus ja muu hevosen kanssa puuhailu vie ajatukset muualle tosi tehokkaasti. Ja kunnon..öh..kännit auttaa kans joskus ;) Ja joku tosi hyvä suklaa ja sivistyneesti pari lasia punaviiniä ja kynttilöitä vaan palamaan ja joku kiva leffa.

    VastaaPoista
  8. Itse rentoudun iltaisin seuraavanlaisesti:

    Pöydälle vaniljantuoksuisia kynttilöitä, nurkassa palaa jouluvalot jotka valaisevat juuri sen verran että näen ottamani kirjan tekstit. Pöydällä on kuppi kuumaa kaakaota jonka päälle olen laittanut pienen nokareen vaniljajäätelöä. Viltti lämmittää jalkoja samalla kun villasukkani kutittavat jalkapohjiani. Flanellihousut ja ylisuuri villapaita ovat kotivaatteeni. Ainoat äänet mitä kuulen, ovat tiellä menevät autot sekä naapuriasunnoista kuuluvat naurunpyrskähdykset. Kaakaon vieressä on paketillinen lempparikonvehtejani;välillä suuhuni eksyy suklaalla päällystettyä marmeladia, kun välillä maistan toffeen.

    Uppoudun kirjaan ja unohdan kaiken.

    -Dandelion

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa Jouluksi syleilyyni Peppi ja Mimmi!
    t. MTL-äiti

    VastaaPoista
  10. Pitäkää teema päivä/ilta! Vaikka se New Yorkin matka ei onnistuisi muuten, niin voisihan sitä pitää New York-teemapäivän popcornin, muffinssien, bageleiden tai vaikka hodareiden (+ behnford's jenkkiherkkujen ;), Frendien, Gossip Girlin tai joidenkin New York-teemaisten leffojen kanssa! hommaatte jostain kuvia new yorkista ja koristelette teemailtanne niillä ja voilà! kaiken puuhaamisen jälkeen on ihana mennä nukkumaan kun on hetken saanut ajatukset pois muualta oman pikku new yorkin kehittelyn merkeissä :D

    VastaaPoista
  11. Erittäin hyvä rentoutumiskeino on tehdä ihana hedelmä-juusto-keksi lautanen (tai koko tarjotin ;) ja nautiskella sitä höyryävän glögin kanssa sohvalla, kynttilän ja jouluvalojen loisteessa joko rakkaan ystävän tai poikaystävän kanssa! Sitten vähän rauhallista joulumusaa taustalle (omat lempparit on vanhoja amerikkalaisia joululauluja, joita raspikurkkuiset miehet esittää) ja avot!

    t. Liljen

    VastaaPoista
  12. Heippa! Itelläni parhaiten toimii rentouttamiseen se, että sytytän vähintään kymmenen kynttilää huoneeseeni, pistän hyvän musiikin soimaan ja käyn makaamaan pehmoselle matolle keskelle lattiaa. Se ainaki tyhjentää kokonaan pään :)

    VastaaPoista
  13. Mun mielestä edullisin, helpoin ja ihan kelpo rentoutumisvaihtoehto on vaan lukea kirjaan sängyssä villasukat jalassa, juoda teetä ja syödä joulusuklaata :)
    Tai sitten viettää jonkun ystävän kanssa aikaa vaan hengailemalla ilman mitään kiirettä. Koko ajan ei tarvitse edes puhua.

    VastaaPoista
  14. Nyt kun te ootte noin suuria (ja pehmeitä) :) "julkkiksia" olis ihan oikeus ja kohtuus et seiska kustantas teidät etelän lomalle!
    Paras rentoutumiskeino on ulkoilu iltahämärässä jonka jälkeen kuppi kuumaa kaakaoo,takkatulen liekin katselu ja kietoutuminen lämpimään shaaliin.

    VastaaPoista
  15. Mulle paras rentoutumiskeino ainakin on kaverit-pirtelö-leffa -combo. Ehdottaisin siis sen kokeilemista teillekin :)

    VastaaPoista
  16. Siis tottakai te meette yhdessä johonkin ihanaan hoitolaan koko vkolopuksi! Mikä sen nautinnollisempaa kuin maata lämmitetyn peiton alla jonkun hiplatessa teitä. ;) Tarkoitan siis tietty, että olisitte kosmetologin tai hierojan hiplattavina. Talvella ihokin on paljon korpumpi kuin kesällä ja jo senkin vuoksi talvella kantsii ehdottomasti ottaa kauneuskäsittelujä.

    VastaaPoista
  17. Mun mielestä paras rentoutumiskeino on ainakin se että lösähdän lattialle, nostan jalat ilmaan ja pyörin siellä. Mitä pehmeämpi, sen mukavampaa toi on, ettei luut kolahtele lattiaan! ;)

    VastaaPoista
  18. En mitään rentoutumiskeinoja nyt osaa kertoa, mutta halusin sanoa vaan sen, että miten hyvälle tuulelle teidän tekstejä lukiessani tulen. Te vaikutatte niin onnellisilta ja seesteisiltä! Ja olen itsekin tosi onnellinen teidän puolesta kaikista näistä ihanista mahdollisuuksista ja ihmisistä, joita teille bloginne kautta on suotu.

    Teidän blogista oppii tosi paljon itsekin; elämää ei tarvitse ottaa liian vakavasti, kunhan vain nauttii siitä! Kiitos tosi paljon teille näistä ilon hetkistä, joita olette jakaneet meille lukijoillekin. Olen varma, että kaiken tähän asti kokemanne lisäksi teillä on mahtava tulevaisuus vielä edessäkin päin. :)

    t: Lellu

    VastaaPoista
  19. Rentoutumiseen tarvitaan:
    - kynttilöitä
    - suklaata suuhun (oman valintanne mukaan)
    ja suklaata päähän (esim. XZ suklaa & vanilja shampoo & hoitoaine)
    - sauna/kylppäri
    - kasvonaamio, jalkahoito, jne.

    Hiljentäkää asunto ja häätäkää mahdolliset meluavat pois. Lämmittäkää sauna ja asetelkaa kynttilöitä (turvallisesti!) esille. Asetteluun ja kynttilöiden sytyttelyyn saa energiaa suklaasta. Tavoitteena spa-tunnelma kotona, ilman hälyä, ilman melua, ilman kelloa. Lämpöisässä saunassa lekottelu ja itsensä helliminen sisäisesti (suklaa) ja ulkoisesti (se toinen suklaa plus naamiot, kuorinnat, jne) rauhoittaa ja rentouttaa.

    Tämän voi tehdä joko yksin tai yhdessä. Yhdessä tehdessä pitänee ehkä tosin laittaa jokin rajoite, että saatte lausua yhden lauseen minuutissa tms, ettei mene spa-hetki jälleen ylikierroksille. ;)

    Span jälkeen ehdottomasti pehmoisiin pyjamiin ja pörrösukat jalkaan!

    VastaaPoista
  20. itse olen rentoutunut näin joulu- ja opiskelustressin aikaan neulomalla ja polttelemalla kynttilöitä. välillä mukillinen glögiä ja rauhoittumista, niin akut latautuu kummasti.

    VastaaPoista
  21. No minun oma suosikki rentoumiskikka on pussillinen Nacho Cheese Ballsseja, viltti, puikot+lankaa sekä joku ihana rakkauskomedia. Niin ja paljon tyynyjä!

    VastaaPoista
  22. Sytytätte kivoja kynttilöitä ympäriinsä, otatte mukavat asennot sohvalla/sängyssä ja vaan hengittelette rauhassa tai juttelette jotain kivaa :) semmosta pari tuntia niin johan helpottaa! Yks vaihtoehto on myös käydä hierojalla tai pyytää jotain hieromaan :)

    VastaaPoista
  23. mun yks lemppareista on laittaa kaikki lämpöset vaatteet päälle (ja tietty sadehousut!) ja lähtee ulos siskon lasten kanssa. ei palele, eikä tarvitse miettiä miltä näyttää ja mikä vaate ahdistaa. parasta on se, kun voi vaan leikkiä ja juosta posket punaisiksi, ja vaikka istua lätäkössä kastumatta ;> noiden muksujen mieletön energia lataa omat akut ja pitää vauvakuumeen loitolla. ja opettaa sitä pienistä asioista iloitsemista...

    ja toinen lemppari on se itse jauheesta tehtävä valkosuklaa-nougat -mousse. <3

    VastaaPoista
  24. Itse rentoudun parhaiten kotona sohvalla untuvapeitto korvissa, ben&jerry's purkki kädessä ja kasvonaamio naamalla! Saunominen tekee tietty hyvää kanssa. Tärkein varustus on kuitenkin kaukosäädin ja gilmoren tyttöjen mikä tahansa tuotantokausi. Toinen hyvä keino on mennä hierontaan, ite ainakin meen tänään! Jihuu.

    Superjuttu on myös koti-ilta ihan vaan parhaan (tai parhaiden) kavereiden kanssa, jolloin saa olla ruma ja verkkareissa ja vetää naamaan ihan mitä tahansa hyvää. Yllättävän paljon stressaa leffaillat ja peli-illat ja muut, joten kaverin kanssa voi vaan olla ja ryytyy. Kaupastakaan ei tartte alkaa metsästämään hyvää rucolaa salaattiin, vaan voi kävellä suoraan sinne sipsihyllylle ja napata isoimman pussin tai kaksi kainaloon.

    VastaaPoista
  25. Takuuvarma rentoutuskeino on joululaulut, glögi, piparit, joulutorut, kynttilät ja ihana seura <3

    -Ida:)

    VastaaPoista
  26. Yks hyvä rentoutumiskeino mikä itsellä toimii on tämä: viikonlopun irtiotto! Siihen ei tartte ees sen ihmeemmin rahaa, viikonlopuks vaan kännykät kii, tietokoneet kii ym, tärkeintä on että ei tee sitä mitä yleensä touhuaa.. Jos on kovin rahoissaan niin kiva se ois lähtee vähän hemmoteltavaks johonkin spa:han tai muuta, vuokrata leffaa, ostaa kilottain karkkia ja vetää ihan nollille ajatukset. Tollasen jälkeen sitä jaksaa kun tekee kerrankin jotain muuta, kuin yleensä :) ootte ihania, tsemppii!!

    VastaaPoista
  27. täällä blogissa ei ole enää aikoihin näkynyt oikein mitään sisältöä. Tää on mennyt pelkäksi metabloggamiseksi ja brändin rakentamiseksi. Hatunnosto toki siitä miten lyhyessä ajassa olette tehneet itsestänne tällaisen julkisen show-hässäkän, mutta välillä kaipalis jo sitä oikeeta sisältökin. Ei aina vaan ihkutusta miten ihanat lukijat teillä on ja mitä kaikkea uusia salaisia juttuja ja projekteja onkaan tulossa.
    Täältä on kadonnut se kuvauksessa manitsemanne värikäs elämä. On vaan pelkkää blogielämää. Tyypit palvoo ja hehkuttaa kuinka aitoja olette, mutta mun silmiin tää vaikuttaa todella tietoisesti rakennetulta rooleilta ja kuorilta.
    Ihastuin blogiin silloin aluksi kovastikin, mutta enää en löydä täältä oikein koskaan mitään varsinaista luettavaa. Harmi.

    VastaaPoista
  28. Hyvä musiikki, paljon herkkuja, joku hyvä leffa, kaverit yms! Tai joululeipomista kavereiden kanssa, kaikki tollai on rentouttavaa! :D

    VastaaPoista
  29. Hihii meikä aatteli tulla paikanpäälle Mariaan (jos sinne ottavat!!) ja ehkä teidän syleilyynkin :-))

    VastaaPoista
  30. Suosittelen vaahtokylpyä hyvässä seurassa :p. MTL-kylpyhetki!

    VastaaPoista
  31. Paras rentouttajahan on ehdottomasti seksi, mutta jos ei ole saatavilla (uskon kyllä, ettei tälläisiä tilanteita teillä ole) tai seksi kyllästyttää, niin toiseksi paras rentoutumiskeino on kissanelämä - ehkä sitten seuraavassa elämässä. "Venyttele nautiskellen - pylly ylös, kädet maahan ja haukottele makeasti. Lysähdä kyljelleen matolle. Ota torkut. Herää haukoitellen makeasti. Katsele hetki kaikkia muita ylenpalttisesti. Näytä tylsistyneeltä. Nuole (hoida) vartaloasi noin kaksi tuntia. Ota torkut. Herää hitaasti. Kävele hitain askelin ympäri asuntoa ja tee muille selväksi, että tämä on sinun asuntosi. Syö tuhahdellen ruualle. Ota torkut. Herää. Katsele ikkunasta pihalle, näytä ylpeältä. Mene istumaan omistajan (miehen/ystävän tms.) syliin ja ota vastaan silityksiä ja rapsutuksia. Jos omistaja/mies/ystävä ei huomaa niin heitä lapasella. Käy yöunille omistajan/miehen/ystävän sänkyyn mahdollisimman leveästi, mielellään varastaen koko tyynyn ja suurimman osan peittoa."

    k_vaananen@hotmail.com

    Ps. Behnfordsille on tullut Three Musketeers-suklaapatukoita - suosittelen ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  32. Tässä minun rentoutumisvinkkini joka olikin käytössä aivan juuri äsken ja minulle tuli siitä niin hyvä mieli ja olo, että pakko jakaa se teidän kanssa ihan jo senkin takia, ettei juuri nyt ole muitakaan joille voisi tämän kertoa. Eli resepti on tämä:
    -1 kissa tai koira tai vaikka marsu
    -1 sänky täynnä pehmoisia peittoja ja tyynyjä
    -1 huone joka on lämpöinen jossa on ikkuna josta näkee esim. lintujen/oravan/naakan/harakan ruokinta telineen
    - vaihtoehtoinen lisä on, että ulkona sataa hiljalleen lunta.
    Sitten vaan sänky peittoineen ikkunan eteen ja eläin syliin tai viereen katsomaan ulos. Itselleni tuli semmonen hassun yksinkertaisesti hyvä fiilis kun Nappi-koira katseli ulos aidosti kiinnostuneena pikkulintujen ja fasaanien touhuja. Koko talossa oli hiljaista ja kuului vain koiran tuhinaa ja ulkona näytti ensimmäistä kertaa Suomeen paluuni jälkeen kauniilta.
    Ellei tämä kuullosta teidän tyyppiseltä niin ehdotan, että menette ulos makaamaan kun sataa lunta tai on pilvetön yötaivas ja katsotte tähtiä. Nämä ovat täysin ilmaisia. Jos kuitenkin haluaa rentoutua tavalla joka ei vaadi tiettyjä asioita esim säältä tai paikalta, niin ehdotan, että teette juuri sitä mitä haluatte.
    Kahvilaankin voi mennä harrastamaan people-watching. Tai ostaa herkkuja ja syödä niitä. Katsoa jotain hömppää. Nukkua pitkään. Mennä päiväksi johonkin erikoiseen työhön. Katsokaa lapsuuden valokuvia.
    Vähän vaikeaa kertoa vinkkejä kun ei tiedä millaista rentoutumista pitäisi saada aikaan: arjesta ja rutiineista irtautuvaa vai hiljaista rentoutumista.
    Saako näissä muuten ehdottaa enemmän kuin yhtä asiaa? Vai pitääkö teidän kysymyksiin vastata lyhyesti ja ytimekkäästi?

    VastaaPoista
  33. Kylpylään lillumaan, sen jälkeen hyvää ruokaa ravintolassa ja illaksi yöelämään :)

    VastaaPoista
  34. Heij tytöt :) Ootte NIIIN mahtavia, useasti kun on masentava päivä ja tuntuu että oranssi Fantakin on harmaata teidän blogi piristää heti :) Mulle paras rentoutus (mutta myös piristys) keino talvisin on Lumilautailu! Kun pääsee rinteeseen päivä on heti parempi ja kaikki huolet unohtuu kun pääsee kruisimaan lumelle. Se on myös ihan mahtava fiilis kun tulee laskemasta ja ottaa kupin kuumaa kaakaoo ja lukee uusimmat blogimerkinnät. Sielä etelässä ei oikeen lunta löydy (tän takia muutin vuokattiin) mutta Talma on vissiin taas avattu ja kenties kun tuutte sinne Kuopioon nii pääsisitte Vuokattiin asti laskemaan :)

    VastaaPoista
  35. Heippa More to loven-tytöt <3

    Teillä on oikeesti maailman paras blogi ja en voisi olla yhtään innostuneempi kaikista hommista mitä teiän ympärillä menee :) Ihanaa et vihdoinkin ihmiset tajuavat et MORE TO lOVE on parempi kuin less ;)

    mutta niitä rentoutumisvinkkejä näin joulun aikaan: Mulla ainakin toimii joululaulut päälle spotifystä (esim jari sillanpään hyvää joulua on paras :D) ja sitten kynttilöitä hirveesti kaikkialle sekä glögiä ja pipruja :) Luultavastiu myös hyvä seura on kivaa! Mut tsemppiä kaikkiin juttuihin ja "nähdään" Maria!ssa :)

    VastaaPoista
  36. Paras tapa teille rentoutua on se, että Mimmi ottaa Pepin kainaloon ja Peppi Mimmin. Sit lisukkeeksi paljon herkkuja, hyvää musaa ja pehmee sohva. Ohjelmaan kuuluu myös vaikka lämmintä kaakaota ja juoruilua, kaikesta muusta paitsi työstä. :)

    VastaaPoista
  37. ihania ootte! Kivat asut ja lasit ja kaikki!

    mä oon aika helposti stressaantuva ihminen eli kaikki stressin halintakeinot otetaan aina (etenkin koeviikolla :D) käyttöön! Mä käyn tanssitreeneissä hiki + hauskaa --> rentouttaa, sauna + kasvonaamiot + jalkakylpy --> relax-free, sit tietty kattelen leffoja ja kaikkeee!! Kaverit on aina myös tosi hyvä vastapaino stressil! Ainii ja jätski + kaakao on aina varma rentoutumiskeino!
    xxx

    VastaaPoista
  38. Mun mielestä paras rentoutuskeino kesken kiireen on mennä päivällä leffaan, valita joku keskinkertainen elokuva, jossa on mahdollisimman paljon tyhjiä paikkoja. Ostaa irtokarkkeja makuunista mukaan ja ottaa vaikka pikku tirsat löhötuolien lämmössä.

    -piipaa

    VastaaPoista
  39. villasukat jalkaan, kynttilöitä päälle ja mahtava kirja tai leffa :) myös kavereiden kanssa hulluttelu auttaa..

    VastaaPoista
  40. Mie suosittelen elämään koko päivän iliman kännykkää ja tietokonetta jos vaan mahdollista, ja menemään nukkumaan viimeistään yhdeksältä -- siihen alle pitää sitten juoda valkoista tai vihreää teetä ja sonnustautua villasukkiin ja flanelliin, tai johonkin muuhun yhtä shenshuelliin materiaaliin :D

    VastaaPoista
  41. Sohva + kuumaa kaakaota + kylmää beniä ja jerryä (kaikki käy!) + maailman paras tv-sarja Gilmore girls. Se on just niin rentouttava sarja, kun ei tarvitse purra kynsiä ja stressata mitä nyt tapahtuu. Kun ei siinä tapahdu mitään, ainakaan pahaa :)
    Sit päälle vielä fleecepeitto ja mummon tekemät villasukat jalkaan niin ah, yks jakso ja jo nukuttaa..

    Tätä koko tapahtumaa edeltää veronpalautusten armoton tuhlaus, joululahjoja toki ;)

    Näin siis minä vietän tämän päivän, jahka töistä vapaudun.
    Käsken siis teitä, puhelimet kiinni, katselette telkkua, syötte herkkuja <3 ja lepäätte. Ei tytöt kuulkaas tommoinen peli vetele :)

    VastaaPoista
  42. Hyva rentoutumiskeino:
    Iso kasa irtokarkkeja (siis iso!), manymany seasons of Gilmore Girls. DVD pyorimaan, suu tayteen irttareita. Lisavarusteina kannattaa kayttaa takkatulta, viltteja ja viinia. Hyva seura optional. :)
    Tai sitten tuutte Irlantiin ja paasette mun jattimaiseen syleilyyn!! (either way, relaxation guaranteed!)

    VastaaPoista
  43. Hymm..mäkin kaipaisin vinkkejä. :/

    VastaaPoista
  44. tykkään hulluna tiedän blogista, mutta musta on kurjaa että palkinto on jo vissiin toistamiseen tommonen, että se suosii helsinkiläisiä:(

    hihi, empä kerro teille minun rentoutumiskeinoja, koska asun täällä pohjosessa enkä ole tulossa helsinkiin käymään, vaikka varppiin oisin voittanu ton!;)

    VastaaPoista
  45. tiedättekö, te ootte ihan liian ihania ja hemmottelette meijät kaikki ihan piloille! Koittakaa saada akunne ladattua ja nukkukaa PALJON! pusuja sinne ja jaksamisia<3 HvD

    VastaaPoista
  46. Ihanaa! Oon seurannu tässä jo tovin muutamia muotiblogeja, mutta lyhyenä, persjalkaisena läskinä häpesin itseäni... kunnes löysin More to Loven ja ihanat Pepin ja Mimmin jotka ovat saaneet huomaamaan että itsensä voi ja täytyy hyväksyä sellaisena kuin on ja ns. "isotkin tytöt" voivat näyttää upeilta (kuten esmes te Mimmi ja Peppi itse)! Vielä mulla on matkaa siihen että kehtaisin itse mitään omia päivän asujani blogiin postata, mutta teistä on kyllä ollut suuri apu jo nyt (kun oon n. kahden päivän ajan selaillut teidän blogia) enkä voi vaan kun ihastella teidän menoa! :) Go girls!

    ... Niiiin ja se rentoutuminen :D En oikein tiedä osaanko neuvoa kun oon itekin niin huono rentoutumaan kaiken kiireen keskellä, mutta jos aikataulut ja deadlinet antaa myöten, niin ehdottaisin tällaista ihan perus kotirentoutumista lökäverkkareissa, saunomista, jalkakylvyt, kasvonaamiot jne. ja sit sohvannurkkaan herkkujen kaa kattomaan telkkarista joko:

    a) lempileffojanne (joissa lempinäyttelijöitänne)

    tai

    b) maraton jotain lempisarjaanne :)

    Pääasia tässä rentoutumisillassa on, että unohdatte hetkeksi kaikki velvollisuutenne, kuten koulutyöt, työt, blogin (ei, me lukijat ei loukkaannuta!), kaikki! Niin ja juotte illan päätteeks vaikka pienet yömyssyt yrttiteetä (esim Mate hauduke), niin unikin maistuu sitten paremmin ja akkujen latailu onnistuu.

    Tää mun rentoutumisehdotus ei nyt ollut mikään kovin glamourhohdokas rentoutuminen, mutta kun on kova meno kokoajan päällä, niin vastapainoksi voi välillä olla rentouttavaa kun ei yksinkertaisesti tarvitse lähteä kotoa mihinkään ja voi vaan olla :)

    VastaaPoista
  47. Menkää päiväksi erilaisiin kasvo-, käsi- ja jalkahoitoihin johonkin alan oppilaitokseen! Hoidot saa suht halvalla ja olosta tulee ihana :) Pieni tauko kiireiseen joulukuuhun.

    VastaaPoista
  48. Hellureiiii!! Teidän pitää tulla tänne pohjoseen, pois vilinästä ja hälinästä,,tiiättekö-hengähtäään kunnolla ja nauramaan keuhkot kipeiksi ;) Mut luulen että se ei oo vaihtoehtona(vaikka oliskin aika mahtista jos saapuisitte näille leveyspiireille!) joten teidän täytyy mennä sinne mimmin äipän tykö, pöljäillä ja hekottaa, syödä palljon pipareita ja jouluherkkuja, nukkua paljon, keskittää ajatukset vaan siihen hetkeen. Pelatkaa pelejä,siis ihan mitä vaan,ne ainakin saa ajatukset muualle :) hali!
    -ommpu

    VastaaPoista
  49. Niinkin trendikäs rentoutumiskeino kuin piikkimatto! Sen jälkeen on kuin sulaa vahaa. Ja tietysti noi Behnford'sin namitkin auttais jonkun verran rentoutuun :>

    VastaaPoista
  50. Joulun hengessä vois tietty ostaa glögiä ja leipoa yhdessä pipareita. Niistä sit vaan nauttimaan kynttilöiden palaessa ja jonkun kivan musan soidessa. Tietty jonkun hyvän leffankin vois katsastaa.

    VastaaPoista
  51. ehdottomasti paras rentoutumiskeino on kuuuuuuma vaahtokylpy ja läppäri vieressä josta saa kuunnella kivaa musiikkia :) muistakaa kynttilät! JA! laittakaa kylpyhuoneen seinälle joku jouluvalo, piristää oikeesti! :D

    VastaaPoista
  52. Mun henkilökohtaisesti rentouttavin päivä oli äskettäin kun lukkiuduin poikaystävän kanssa päiväksi neljän seinän sisälle ja tuijoteltiin putkeen neljä-viisi leffaa loputtoman herkkukasan avustuksella. Hetkeen ei tarvinnut pohtia koulua, ystäviä tai ulkonäköä kun keskittyi täysin toinen toistaan parempiin elokuviin (ja herkkujen mättämiseen kahdella kädellä:D). Suosittelen!

    VastaaPoista
  53. mä rentoudun kaikista parhaiten meidän kesämökillä ja kesällä varsinkin. illalla on ihana istuskella terassilla ja katsella järven taa laskevaa aurinkoa. niin kliseiseltä ku kuulostaaki, mutta niin totta! ei oo parempaa kuin se hiljaisuus. joulun viettäisin myös mieluusti siellä lumisen metsän keskellä
    (talvella ei pääse muuta kuin kelkalla)mutta muu perhe ei oo oikein innostunu.. :/
    kotona ollessa rentouttaa parhaiten saunan löylyt, kera kasvo- ja jalkahoidon. sen jälkeen kun neiti on menny nukkumaan, ehkä vielä joku hyvä leffa ja suklaa-nougat jätskiä.. :P mut vain vähän! (lue:vähintään puoli litraa) ja puhelimet ja netit kiinni! toki ois ihana viettää jossain spa:ssa päivä, mut osa-aika työllistetyn yh:n budjetti ei niihin anna periksi, joten tyytyminen kotikonsteihin.
    mikäli kyseessä on lapseton viikonloppu, silloin pitää päästä tanssiin ja nauttiin ystävien seurasta! uskokaa tai älkää, krapulakin on rentouttavaa, kun sen kokee harvemmin! ;)

    VastaaPoista
  54. Itse rentoudun katselemalla esimerkiksi Frendejä :D maailman paras ohjelma, saa aina nauraa niiden toilailuille.

    Myös kaikki sokerinen rentouttaa mukavasti! On ihana tunne tulla kotiin raskaan koulupäivän päätteeksi ja mussuttaa vähän karkkia.<3 Mieliala paranee huomattavasti. Paras mahdollinen vaikutus tulee jos katselee Frendejä ja mässyttää karkkia samalla!

    -essi

    VastaaPoista
  55. Taisittepa jo itsekin tietää sen parhaan rentoutumiskeinon, tulkee Kuopijoon! :D Täällä aika on pysähtynyt, ainakin omalla kohdallani sen jälkeen kun vuosi sitten tänne muutin. Jätin helsingin, neljän työpaikan ja yhden opiskelupaikan oravanpyörän tänne tullessani ja voin kyllä ihan rehellisesti sanoa että leppoisampaa kaupunkia ei taida suomesta löytyä. ;)

    P.S. Jos mama MTL haluaa pitää tauon teidän hellimisessä niin lupaan kutsua teidät teelle, mulla on maailman paras brownieresepti! :D

    VastaaPoista
  56. Moi!

    Tässä muutama hyvä rentoutumiskeino. Ekan opin itsekkin vasta muutama päivä sitten työkaveriltani, joka kertoi harrastavansa haaveilua. Siis että päättää että nyt vain haaveilen, menee hetkeksi ihan makuulle, laittaa silmät kiinni ja keskittyy vain ja ainoastaan haaveilemaan kaikista ihanista ja positiivisista asioista, eikä päästä mitään negatiivisia asioita sekaan. Kokeilin sitä ja se oli ihanaa! Siis tottakai kaikki haaveilee jossain määrin muutenkin, mutta se on ihan eri asia tuolla tavalla tietoisesti tehtynä, suosittelen!

    Muita asioita, jotka rentouttavat ja ovat ihania, on mm. vaahtokylpy kynttilänvalossa, hyvän kirjan lukeminen, kupillinen kuumaa glögiä ja tv:n laittaminen kiinni!

    VastaaPoista
  57. kynttilän valossa, villasukat jalassa, glögiä juodessa ja joululauluja kuunnellessa on hyvä rentoutua!! <3 :) ystävien seurassa! :)

    VastaaPoista
  58. Hemmotteluhoitoihin kauneushoitolaan, samalla siemaillen kuohujuomaa. Hoitojen jalkeen hieman kevytta shoppailua ja lopuksi palanpainikkeeksi maukasta ruokaa lemppariravintolassa. Ja kaiken kruunaa leppoisa seura!

    VastaaPoista
  59. Okei, mä olen hullu.
    Luin juuri kommentteja edelliseen postaukseen, ja siellähän ne kaikki mun kommentit oli.
    Mutta minun rentoutumiskeinoni on aika perinteinen:
    suklaata plus lämmin peitto plus hyvä kirja (tai vaikka lempileffa, jos kirjat ei innosta) plus hyvää musiikkia.
    Kännyt kiinni ja muu maailma eristykseen!
    Rakastan myös sitä kun voi hemmotella itseään vaikka ihan jalkakylvyllä.

    ps. Mimmi ihan äärettömänsikaihananmahtavan söpö tässä kuvassa

    pss.Ja toki Peppikin,mutta oliko se yllätyskään, kun ootte molemmat aina yhtä syötävän ihania kun suklaakonvehdit?

    VastaaPoista
  60. Siivotkaa koko kämppä joulukuntoon lattiasta kattoon ja leipokaa joulutorttuja ja pipareita! Sitten kun kämppä on ihan putipuhdas, tehkää piristävä jalkakylpy. Mikä tahansa tuntuu ahkeroimisen jälkeen hemmottelulta ja rentouttavalta. Voisko olla ihanampaa nauttia kaikiesta ihanasta ja fiilistellä tulevaa joulua puhtaassa kodissa :). Täälläpäin rentoudutaan kyllä lukemalla MTL:ää :D! Te ootte niin aitoja ja hulvattoman piristäviä, että huh! Ehdin jo pettyä pahasti kun kiersin tämän kaupungin jokaisen marketin läpu marraskuun viimisenä päivänä; kaikki herkkujoulukalenterit myyty loppuun, yhyy !! Suru helpottui nopsaa, kun netistä löyty teidän vieläkin herkumpi joulukalenteri, ja mitä ideoita, yippee, GO GIRLS ;) !

    VastaaPoista
  61. Ihanaiset ihmenaiset!

    Itse olen oppinut että sitä stressaantuu kovasti kun vaatii itseltään hirveästi paljon. Parasta onkin, kun siivoaa kämpän torstaina, käy kaupassa ja perjantaina aloittaa koko viikonlopun rentoutumisen luvaten itselleen "minun ei tarvitse tehdä mitään". Kun ensin saa olla ja nukkua, alkaa verenpaine laskea ja syke putoaa normaaliksi. Kun ei tarvitse tehdä mitään, alkaa itsestä nousta pintaan niitä juttuja joita haluaa tehdä, jotka ei stressaa.

    Parasta on kun jääkaapissa on ihanaa kylmäpuristettua hedelmämehua, stereoissa hyvän mielen musiikkia, naamaan sivelty kasvonaamio, hiukset laitettu ja lakanat vaihdettu. Tämän päälle hyvä ystävä kainaloon ja shoppailemaan tai höpöttelemään tai syömään tai leffaan. Taidankin tästä lähteä itse rentoutumaan! Toivottavasti tekin!

    VastaaPoista
  62. Rentoutuminen ei vaadi matkaa toiselle puolelle maapalloa, saatikka sitten hirveitä rahasummia. Rentoutuminen lähtee rauhoittumisella.

    Varakaa tarpeeksi aikaa, kiire vain stressaa. Sulkekaa blogi, sillä nyt on tarkoitus vain keskittyä itseensä, eikä miettiä mitä kertoa lukijoille. Voitte kertoa onnistuneesta illasta myöhemminkin.

    Käykää läpi asiat, jotka painavat mieltä, murheiden jakaminen helpottaa oloa. Älkää jääkö miettimään ikäviä asioita liian pitkäksi aikaa, vaan siirtykää mukaviin asioihin, jolloin reuntoutus pääsee alkamaan.

    Varatkaa illalle hyvää ruokaa (hyvä ruoka parempi mieli), kuunnelkaa molempien mielimusiikkia, mutta muistakaa välillä myös rauhoittua, ettei ilta mene sisällä bilettämiseen. Voitte katsoa hyvän leffan, nauraminen tekee hyvää meille kaikille. Tehkää kasvonaamioita ym hoitoja (jalkahoidot jne).

    Eiköhän näillä lähde rentouttava ilta käytiin, illan lopuksi on hyvä mennä nukkumaan ja nyt Peppi ja Mimmmi korvat auki. TEIDÄN TULEE NUKKUA ENEMMÄN KUIN 2,5H, tämä on käsky, jota on noudatettava. Jos ilta venyy aamun pikkutunneille, siitähän sitten venyy, mutta joka tapauksessa menette nukkumaan, nukutte sitten niin pitkään, että univelat katoaa pois.

    Rentoutuminen on helppoa, varaa vain aikaa ja on rauhassa, tekee kivoja asioita. Siitä se sitten lähtee, toivottavasti tästä oli jotain apua!

    VastaaPoista
  63. Rentoutuskeinoja.. Teette sellasen koti-spa jutun, et rentouduttu, teette kaikkii naamioita, taustalle jotain hyvää musiikkia ja hyvää ruokaa. Ja ajattelee jotain muuta. Sit kun sellasen parin tunnin session vetää, on aikas kivaa :D

    Ja sitten loppuun voisin sanoa, että kävin eilen TBS:ssa ja näin sut peppi siellä. En kyl moikannu tai sanonu mitään, koska se oli tosi jännää, jos oot ke töissä niin sit voisin tulla ehkä moikkaamaankin. Ja kävin myös siellä behnford`silla, ihan vaan sen takia kun olitte hehkuhtaneet kyseistä paikkaa. Ja se oli kyl sata kertaa parempi luonnossa :D Ja ois tosi kiva siis päästä sinne uudestaan shoppailee sillee vähän enemmän :D

    VastaaPoista
  64. hElLo YoU!!

    Koska tosiaan haluaisin tuon lahjakortin tuonne herkkukauppaan, kerron teille tarinan;
    **Olipa kerran tyttö nimeltä Jenni. Jenni pukeutui aina verkkareihin ja huppariin, mutta tiesi paljon muodista ja sen eri käänteistä. Jenni ei ollut varma omasta vartalostaan, koska oli vähän pyöreä. Kerran Jenni (onneksi) erehtyi lukemaan teidän blogianne, ja seuraavana päivänä pukeutui tunikaan, legginseihin ja nilkkureihin, verkkareiden, hupparien ja lenkkarien tilalta. Nyt Jenni saa toteuttaa itseään sillä Jenni huomasi, ettei tarvitse olla 178cm pitkä ja 49 kiloinen. Voi pukeutua hienosti, vaikka oma vartalo on pyöreämpi. **

    Eli kiitos että olette luoneet tämän blogin ja tehneet siitä tälläisen!
    Hyvää joulunodotusta molemmille!! :)

    Jenni: jenni.eki@netti.fi

    VastaaPoista
  65. menkää kauppaan. ostakaa kaikkenlaisia herkkuja ja sit joku hyvä leffa vaikka.. ja sit ei ku sohvalle lösöämään ja paljon kynttilöitä! ootte huippuja!

    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Heippa!

    Hyviä rentoutumiskeinojahan on vaikkasen mitä, mutta mutta. Lähetään nyt liikkeelle vaikka siitä, et rentoutumisen ei tarvis maksaa mitään suuria summia. Joten ehdottaisin teille mukavaa rentoutumispäivää esim. Mimmin luona.

    Valmistelette edellisenä päivänä kaikenlaisia herkkuja rentoutumispäivään, kuten fetapestokiekkoja (helppoja ja hyviä!), kanacouscous-salaattia, alkoholittomia drinksuja ja tuoreista hedelmistä ja marjoista smoothieta! Sitten rentoutumispäivänä ei tarvii murehtia ruoanlaitosta, vaan kaapista voi vaan tarvittaessa hakea mitä haluaa. Lisäksi kannattaa varata jotain hyvää suklaata ja vaikka jädeäkin, koska usein niitäkin alkaa tekee mieli (:
    Rentoutumispäivän voi aloittaa pirteällä kävelyllä kirpakassa talvisäässä tai sitten voitten suoraan aloittaa niin, että vaihdatte ihanat ja pehmeät pyjamat+ lämpimät sukat päälle. Sitten teette kasvohoitoja, hiushoitoja jne ja sen jälkee olkkarin lattialle makoilemaan (lattialle patjoista, peitoista ja tyynyistä kiva pesä, jonne voitte yhdessä kaivautua) ja kattomaan hyvää elokuvaa sekä haaveilemaan kaikesta ihanasta.
    Sit mua ainakin rentoutta se, et saa jutella ihan mistä vaan ystävän kanssa, joten sitäki voisitte tehä (ihan ku ette ehkä normaalisti tekis, mut niinku semmosissa rennoissa fiiliksissä ilman mitään hässäkkää)! :)

    Sit vielä tällä minimibudjetilla ajateltuna yks kiva juttu on pallohieronta toiselle! Taustalle soimaan kivaa ja hyvän fiiliksen tuovaa musiikkia ja pikkupallot kätösiin ja vuorotellen pääsette nauttimaan.

    Tää on semmonen mitä oon ite käyttäny usein, eli askarrelkaa toisillenne yllärilahjakortit, joihin voitte valita haluamianne "toimintoja", kuten hemmottelua, leffailtaa, herkuttelua, mitä vain keksittekään! Sitten voitte tarvittaessanne niitä käyttää.

    Toivottavasti saatte näillä vinkeillä itsenne rentoutumaan ja pääsette nauttimaan "kiireettömästä" (ei onnistu kyllä koskaan ennen aattoa) joulutunnelmasta!

    t. Risu
    krista.sakkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mulla ainakin on ihan ehdoton rentoutumisjuttu, että saunaan on päästävä.
    Lisäksi nämä ovat kivoja:
    -lempikaupan tutkailu rahaa taskussa
    -hyvä leffa hyvän frendin kanssa
    -glögi ja pipareiden leipominen
    -siansaksan puhuminen ja näytteleminen
    -novellin kirjoittaminen
    -nukkuminen <3
    -twilight-kirjat putkeen
    -pikkutavaroiden järjestely
    -valokuvaaminen
    -koiran ulkoiluttaminen
    -raikkaan talvi-ilman hengittäminen
    -sohvalla lokoilu
    -mäkkipäkki/kiinalainen kotiin
    -tietokoneen, tv:n ja kännykän sulkeminen
    -kasvonaamion tekeminen
    -pitkä suihku tai kylpy hyvillä vaahdoilla
    -ihanien blogien lukeminen
    -looklet.comissa hyvien lookien tekeminen
    -joulukorttien askartelu
    -isojen, graafisten muttei järkevien kuvioiden piirtäminen
    -hyvä juoma ja ruoka
    -vaatekaapin ratsaus ja uusien asujen kokoaminen
    -hypermarkettien mainosten lukeminen
    -mansikkajäätelöä, banaania ja kinuskikastiketta
    -jouluomena-limun juominen
    -kynttilöiden sytyttäminen ja katselu
    -joululaulut
    -teatteri (talvisirkus tuike oli tosi hyvä!)
    -joulukalentereiden avaaminen(mulla on 3 suklaista [: )
    -koiran silittäminen
    -hiusten harjaus
    -lattialla istuminen
    -ilon tunne

    Nämä kaikki rentouttavat minua, toivottavasti teitäkin!

    Terveisin Eve

    eveliina-l@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Hei tytöt!

    Täällä painaa myös väsymys ja stressi, mutta onneksi oon löytänyt siihen oman lääkkeen. Koulu ja ainejärjestöhommat saa mun sähköpostin tukkoon, puhelimen laulamaan ja parisuhteen heitteille puhumattakaan omasta pääkopasta :D Läheskään aina paine ei tule muilta vaan minulta itseltäni, eikä omilta ajatuksiltaan usein pääse karkuun.

    No mun rentoutumiskeino? Oon Makuunissa töissä :) Sinne kun meen, niin jätän yliopistoaivot narikkaan, enkä voi tehdä mitään muuta kuin palvella meidän huippuja asiakkaita ja siinä välissä ahtaa karkkia suuhuni. Hulluahan se on, että työpaikka on mulle rentoutumispaikka, mutta jos ei omia ajatuksia saa kuriin muuten niin I don't care! Sitäpaitsi karkit on tälle tytölle sellainen pelastus että ei toista ole! Pure heaven katsella rivitolkulla irkkareita ja tietää, että voin herkutella niillä niin paljon kuin haluan <3

    T: Toisinaan väsynyt herkkusuu

    VastaaPoista
  69. noh, ensimmäinen osa iltaa on ehdottomasti herkkujen hankinta! ben & jerry -nimiset kaverit sekä behnford's auttavat varmasti tähän ongelmaan:) seuraavaksi pyörimään jokin hyvä leffa silmänruoan (lue: zac efronin) kera ja sohvalle naminamien kera. leffan jälkeen pitkä kylpy esim. lushin mr butterball-kylpypallon kanssa! nammi!

    VastaaPoista
  70. Mun oli ihan pakko tulla kirjotamaan (on pitänyt jo monta kertaa aiemminkin), että olette aivan super-ihania noiden syleilyjenne kanssa!! Joku pääsee teidän syleilyyn, menette MTL-äidin syleilyyn jne :) Jos joku muu alkais käyttämään tätä sanontaa samalla tavalla, en vois ottaa sitä tosissani, se ois vähän niinkun kopio (esim. feikki uggsit tai feikki merkkilaukku). Vain teillä More To Love - tytöillä voi olla The Syleily, jonka jotkut onnekkaat pääsevät kokemaan! Se on jo sanana yhtä hassu ja ihana ja pistää hymyn huulille, koska se aiheuttaa ihania mielikuvia. :)

    Vastataan nyt vielä kysymykseenkin, ja sanotaan vaikka että yks hyvä rentoutumiskeino löhöilyn ja herkuttelun lisäksi (joskus ehkä jopa parempi), on se, että katselee ja tilaa itselle tärkeitä valokuvia. Sellasia, jotka saa hymyn huulille ja ehkä olonkin vähän haikeaksi. Niitä on sitten ihana järjestellä oikein ajan kanssa albumeihin tai tehdä kollaaseja tai mitä ikinä haluaakin. Taustalla soi vielä joku fiilikseen sopiva musiikki ja ehkä vielä pientä tunnelmavalaistusta, mikä on helppo toteuttaa varsinkin näin joulun aikaan. :)
    Ei ole pitkä aika siitä, kun itse tein näin ja se on kyllä äärimmäisen rentouttavaa kaiken kiireen ja hulinan keskellä. Vähän niinku ottais aikaa ihan vaan itselle ja ystäville, vaikka ne onkin vaan valokuvissa. Ihanaa se silti on! <3

    VastaaPoista
  71. damn oon kyl varma et kommentoin tähän jo koulussa, mut ei ainakaa nyt näy täällä :(
    no mä kuitenki kirjotin jotain tähän suuntaan:
    te ootte ihan liian ihania ja hemmottelette meijät kaikki piloille! toivottavasti pystytte rentoutuu ja teijän pitää nukkua PALJON! pusuja paljon ja lepposia hetkiä <3 HvD

    VastaaPoista
  72. voi ei ootte niin ihania! tykkään teistä kovasti vaikka en teitä oo nähnykkää ihan in real life mutta ei se haittaa :)

    ja ehdottomasti paras rentoutumisniksi olis mennä jonnekkin luonnon helmaan, en nyt tarkota mitään patikkaretkee metsään, huh kuka muka jaksais, kauas kaupungin kiireestä. esimerkiks itse asun järven rannassa ja vaikka se hullulta kuulostaakin niin eniten rentouttaa sauna ja avanto! sen jälkeen on niin mahtava fiilis että oksat pois :)

    t. wnb mtl too :)

    VastaaPoista
  73. Paras rentoutumiskeino on käpertyä sohvannurkkaan Ben&Jerryn ja miniläppärin kanssa lukemaan teidän tyttöjen blogia!:)
    :D

    VastaaPoista
  74. Eikös rentoutumiseen tarvita aina suklaata =) Nim. mussutan tällä hetkellä itsekin.

    Muita tapoja rentoutumiseen vois olla vaikka puhelimen kiinni laitto, kuuman kaakaon juominen ja hyvän kirjan (tai blogin :D) lukeminen.

    VastaaPoista
  75. Jos stressaa karseasti ja haluan pitää oikein rennon päivän, niin mä otan ja reteesti jätän koulupäivän väliin. :D Nukun aamulla pitkään ja hartaasti, herättyäni kääriydyn aamutakkiin ja syön kunnon aamiaisen. Sitten menen suihkuun lotraamaan, hemmottelen itseäni kuorinnalla ja kasvonaamiolla ja annan hoitoaineen muhitella tukassa ekstrapitkään. Suihkun jälkeen rojahdan tietokoneen ääreen, seikkailen internetin ihmemaassa, ja lounasaikaan lyllerrän lähikauppaan ja teen jotain oikein herkullista sapuskaa. Sitten ruokalevolle, onko mitään ihanampaa kuin ryömiä peiton alle ja tuntea kun jokainen ruumiinosa rentoutuu ja lämpenee? No ei ole! Unien jälkeen linnoittaudun pöydän ääreen lukemaan kirjaa tai vaihtoehtoisesti taas tietokoneelle, mukaan kupillinen fiilikseen sopivaa teetä ja esim. hyviä keksejä tai suklaata, jottei vahingossakaan pääsisi laihtumaan. Tällaisina päivinä tykkään myös meikkailla, ja blogiin ilmestyvätkin värikkäimmät meikkikuvat silloin, kun ollut kunnolla aikaa väkertää naaman parissa valoisan aikaan. Jossain välissä iltapäivää käväisen myös ulkona vähän haukkaamassa happea ja ihastelemassa betonilähiön menoa.

    Kun poikaystävä tulee töistä, lepäillään vähän ja tehdään omia juttujamme, mä tykkään lueskella. Illalla syödään ja herkutellaan, katsellaan telkkarista jotain kivaa yhdessä (Poliisit on ihan ehdoton!) ja juoruillaan ja tietenkin halaillaan ja pussaillaan paljon! Korkein mahdollinen rentoutumisen taso saavutetaan, kun pääsee miehekkeen tai vaihtoehtoisesti jonkun kaverin kainaloon ja saa vain olla ja lötköttää.

    VastaaPoista
  76. laittakaa kynttilöitä palamaan, ostakaa hyvää viiniä ja suklaata ja sitten joko joku hyvä leffa, kirja tai vaan ihan super hyvää seuraa : ) jos ei noilla keinoilla akut lataudu niin sit otatte äkkilähdön thaimaahan ja mie oon niin kateellinen teille : DD

    VastaaPoista
  77. Perinteinen keinoni on yksinkertainen. Yksin tai kaverin kanssa kännykät pois päältä, kynttilöitä palamaan, villasukat jalkaan ja kirja tai lehti käteen. Myös hyvä leffa tai juorutuokio toimii. Pointtina on kuitenkin saada ajatukset pois arkipäivän stressistä, eli ei kannata jauhaa töiden raskaudesta tai katsoa inhorealistista leffaa. Jos ei ole kaveria mukana, voi vaikka vain tuijotella ulos ja antaa mielikuvituksen lentää, vaikka sinne New Yorkiin. Ja kelloa ei saa katsoa! :>

    Myös hemmotteluilta tyttöjen kesken toimii! Kasvonaamiota ja hiustöhniä teiltä varmasti löytyykin. Perusteellinen saunominen vielä päälle, nam! Ja kaikkea hyvää syötävää tietty.

    Hyvä näitä on tänne kertoilla kun on itse juuri tullut töistä ja kohta lähdössä kuntosalille :D Vaikka kyllä se salikin rentouttaa tavallaan.

    VastaaPoista
  78. moikka tytöt! :-)

    ensinnkin haluan kiittä teitä ihanasta blogistanne!teidän juttuja on ilo lukea ja ihanaa kun jaksatte viihdyttää meitä kaikki lukijoita! ei oo päivää ettenkö kävis tarkistamassa MTL:n uusimmat postaukset ja nauramassa kyyneleet poskille teijän ihanan hauskoille jutuille. ootte ihan mahtavia! ja toisena, mä rakastan teitä! ootte kauniita, upeita, mahtavia, ja ns" kannatte kilonne tyylillä".ootte ihania!

    mut saa rentoitumaan, se kun pääsen vihdoin illan päätteeksi kotiin, vaihdan löysät vaatteet päälle, vedän tossut jalkaan, syyttelen kynttilöitä, sammutan valot ja lysähdän sohvalle suklaarasian ja nenäliinapaketin kanssa katsomaan jotakin ihanan koskettavaa leffaa. Vedän vielä viltin korviin ja puhelin tietysti äänetömälle. Nuo ihanat leffahetket maailman parhaassa seurassa, eli itseni kanssa, on jotakin mikä saa mut rentoutumaan ihan täysin. saan nyyhkytellä ja nauttia suklaasta iihan rauhassa.

    VastaaPoista
  79. Mun mielestä yksi parhaista rentoutumiskeinoista on tarttua johonkin ihanaan, mielellään romanttisee kirjaan, kääriytyä viltin alle ja lukea tuntikausia unohtaen koko muun maailman. :) Kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  80. takuuvarma rentoutumisvinkki: saunaan, kasvonaamio naamalle ja sen jälkee lopuks vielä herkkuje mussutteluu viltin alla muumien kera (---: hihi

    tsemppii kiireiseen elämään !

    VastaaPoista
  81. kuunnelkaa the gossipin musaa, beth dittolla on elämänasenne kohdallaan ! ja sille (niinkun mullekin) varmaan kelpais toi behnford'sin lahjakortti .. =)

    VastaaPoista
  82. mää olen tuumannut tässä että iha paras rentoutumiskeino on kasata kaikki huushollin peitot ja viltit sohvannurkkaan ja tehhä siihen pesä, sitte joku ihana hömppäleffa ja vaikka valkkaria tai minttukaaota ja hyvvää seuraa! ja villasukat pittää olla ehottomasti. ei sen kummempaa. voiha tietty rentoutua esim. matkustelemalla, mut toi on palijon helpompaa ja halvempaa! lisäks jos haluun nauraa nii kattelen noita lolcatseja ja hajoilen niille. ja sitte on parasta kans lukia muotiblogeja, esim tätä teidän, johon nyt ekan kerran törmäsin ja taisin jäädä koukkuun :)

    VastaaPoista
  83. Sille uudelle mainostetulle piikkimatolla makoilemaan, niin jopas rentouttaa...kuulemma? En oo vielä itse pääsyt kokeilemaan. Sen jälkeen lasi shampanjaa ja luksussuklaata hyvän kaverin kanssa jossain ihanassa rauhallisessa kuppilassa...toimii!!!

    VastaaPoista
  84. Rankan päivän jälkeen, tulee kotiin, heittää vain ulkovaatteet lattialle, sammuttaa kännykän, sulkee ehkä verhot, ja römähtää sohvalle. Makoilee vain ajattelematta mitään. Jos tähän ei kykene, stressaa liikaa, niin ehkä se perus suklaa auttaa. Tai käynti Behnford'silla ostaen lisää karkkia.

    VastaaPoista
  85. itsehän rentoudun vaan ajatuksen voimalla. ei mulla vaan ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa rennosti, sillä en mä muuten tätä kiirettä ja pimeyttä jaksaisi. ja se toimii! :-D muutenkin yritän suhtautua kaikkeen positiivisesti, sillä eihän turhassa asioiden vatvomisessa ja stressaamisessa loppujen lopulta ole mitään järkeä. kandee keskittyä kaikkeen ihanaan ympärillään ja huomata ettei asiat ehkä olekaan niin mustavalkoisia. :) hyvä musiikki tietysti myös auttaa!

    VastaaPoista
  86. Oon itte aika huono rentoutuu sillon ku kaikenmaailman ressi on paalla (niinku nyt.. pitais muuttaa, koulussa viimeset viikot ja finaalitentit, pitais olla lentokoneessa tiistaina..) mutta laitan aina listan, etta mita pitaa teha, ja sita mukaan ku saa ruksia asioita listalta pois, ni tulee vahan kevyempi olo. Sitten ku ressi vahan hellittaa, ni hyvia keinoja viela vahan hollata on esim lahtee piiitkalle kavelylle koiran kanssa, ja vaan haahuilla, menna kotio (niinko sanoitte menevanne mimmin aitin luo, hyva idia!) ja antaa vanhempien vaan hoosata eika teha ite mitaan :D tai mun lemppari: menna jaakiekko-otteluun, ni saa huutaa ja riehua, hyva stressinlievitys! :D (joku muukin urheilu kai kay, mutta mun lemppari on jaakiekko)

    VastaaPoista
  87. Puhelin kiinni, nettipiuha irti seinästä, siideriä lasiin, hyvä asento sohvannurkkaan ja lemppariohjelma/elokuva katseluun. Aikasin nukkumaan ja seuraavana päivänä suunnitelmista tyhjä kalenteri. Toimii ! :)

    VastaaPoista
  88. rennoin fiilis on kun on ensin syöny täytettyjä patonkeja sitte siirtyy telkkarin eteen kattoon hyvää leffaa ja edessä on karkkipussi! AAAAH SE ON ELÄMÄÄ SE!

    VastaaPoista
  89. rentoutukaa hieromalla toistenne jalkapohjia! =))

    VastaaPoista
  90. Heippa! Ihan ekaks haluun sanoa, että aamulla ku matkasin kouluun niin mietin teitä ja sitä miten sulosia, innostavia ja rohkeita te ootte! Oon hirmu tunteellinen ihminen joten oli sitten pakko tirauttaa pari kyyneltä siinä teitä miettiessä. Haluunki kiittää teitä kaikesta ilosta ja tsempistä minkä te saatte ihmisissä aikaan sekä siitä, että te tuotte tähän maailmaan muutaki ku langanlaihaa kauneutta sillä musta te ootte kauneimmat muotibloggareista. :>
    Mutta sitten itse asiaan eli siihen rentoutumiseen.. Oon havainnu erittäin rentouttavaks tajuttoman tanssimisen bassojytämusan tahtiin, jonka jälkeen vetäydytään saunaan ja tehdään kasvohoito. Sen jälkeen käperrytään sohvan nurkkaan villasukat jalassa ja jotai pehmosta päällä juomaan teetä ja kattomaan esim holidayta. Ihana muuten tää teidän joulukalenteri!

    VastaaPoista
  91. moi, omat rentoutumiskeinot top 3:
    1) kasvohoito kosmetologilla
    (kun valitsee sellaisen missä ei nypitä naamaa)
    2) joogatunti
    (pakko ajatella hengitystä eikä esim sitä mikä aiheuttaa stressiä)
    3) hieronta

    VastaaPoista
  92. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  93. Parasta rentoutumista on, kun käy kakalla ja sen jälkeen vetää villasukat jalkaan ja höö-hengittää minuutin! Höö-hengityksessä istutaan mukavassa asennossa tai nojataan etukenossa johonkin ja aina uloshengittäessä hengitetään suun kautta oikein mahanpohjasta asti ja hönkäistään ääneen höö.

    VastaaPoista
  94. Hmm..täydelliseen rentoutumishetkeen tarvitaan Frendien tuotantokausien katselua, Ben&Jerrysiä, hiljaisuutta, hyvää musiikkia tv:n kattelun välissä ja pehmee pyjama päälle!

    VastaaPoista
  95. Lomailkaa kotona!

    Havaijiloman saatte pistämällä reippaasti reggaemusaa päälle, levittämällä pyyhkeet olkkarin lattialle, vähän sunshinea sen lukulampun avulla ja aurinkorasvaa nassuun ja sitten vaa lököttelemään uikkareilla ja näkemään vaikka minkälaisia unia Havajista ja sen ihanuuksta.

    Jos ei tämä keino oikein innosta, suosittelen sitä chillin' home tapahtumaa. Kynttilät, ruokaa, SILMÄNruokaa, suklaata, teetä, villasukkia, jäätelöä, rauhaa ja rakkautta, joulumieltä, rauhallista musiikkia, tunteita ja tuoksuja. Huh, mitä muuta elämältä voisikaan toivoa kuin tätä? Rauhaa, ruokaa ja rakkautta.

    VastaaPoista
  96. Vitsit, nyt jonkun matkatoimiston olis hyvä ottaa vinkistä vaarin, miksei mummonkin, ja lähettää teidät jonnekin Bahaman rannalle makaamaan drinkkilasi kädessä ja aurinkolasit nenällä. Olette kyllä niin monta munkin harmaata päivää jo pelastaneet et olis kyllä ihan ansaittu loma!

    VastaaPoista
  97. No mikäs paikka on rentouttavin? No oma koti tietenkin! Sen voi vielä enemmänkin tehdä rentouttavammaksi. Eli laittaa ympäri kämppää tunnelmaa tuomaan kynttilöitä (yksi mielellään hyvällä tuoksulla hajustettu), sitten on pitäny varata jotain herkuteltavaa/naposteltavaa, lattialle laittaa jalkakylpykoneen hoitamaan jalkoja ja ei muuta kuin kirja käteen ja nauttimaan kirjan juonesta :)

    Muistakaahan rentoutua välillä! :)
    kyllähän herkuttelukin rentouttaa :D

    VastaaPoista
  98. Colin (luomupossu@elisanet.fi)4. joulukuuta 2009 klo 20.14

    Ihan paras stressinunohduskeino on palata lapseksi!

    Eli nyt vaan järkkäätte pyjamabileet seuraavaan malliin:
    -päälle ne rumimmat ja mukavat pyjamat ja pörrösukat
    -kaikki meikki ym naamasta pois
    -stereoihin Hansonia ja Spaissareita
    -kulhoon yli-inhimmillinen määrä irtokarkkeja
    -BARBIT ESIIN! Tämä on tärkeintä! Jos ei oikeita Barbeja enää löydy, niin sitten lainaatte vaikka niitä pikkuserkunpikkusiskon Bratzeja!

    Sitten vain lapseilette sydämmenne kyllyydestä niin johan on taas elämä kevyttä :)

    VastaaPoista
  99. Parhaat rentoutumispaikat löytyy maalta. Minun kotipaikkani (maatila) sijaitsee järvenrannalla, niemessä. Kunnon suomifilmien kesiä siellä voi viettää edelleen. Lehmät juoksee laitumella ja itse voi vaikka keskellä yötä mennä uimaan. Puhdas järvi ja HILJAISUUS. Aika pysähtyy -niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

    Ei siihen muuta tarvita kuin ystävä, hyvä ruoka ja hiljaisuus. Ei telkkaria, ei musiikkia, ei kelloa, ei kiirettä. Tämä jos mikä rentouttaa, vaikka sitten onkin kiva palata takaisin arkeen.

    Suosittelen teitä siis menemään yhdessä korpeen viikonlopuksi ;)



    Noniin

    VastaaPoista
  100. Jokailtainen rentoutumiskeino on kauneussuihku. Ihoa nipistelevän kuuma suihku kera suosikkituoksujen :) Omiin suosikkeihin kuuluu tigin oatmeal & honey setti sekä bodyshopin pink grapefruit suihkugeeli <3

    Kuumassa suihkussa saa nollattua ajatuksia kun keho rentoutuu lämmössä.

    VastaaPoista
  101. Varmaan se teitin ilosuus ja eloisuus johtuu siitä, että vietätte rakkaan ystävänne (=toinen toisillenne) kanssa aikaa ja saatte energiaa siitä. Joten älkää ainakaan ihmeessä erotko pitkiks ajoiks, ettei pääsee miinukselle toi energiamäärä =)

    Rentoutumisesta - kyllä se ystävän kanssa yhdessäolo auttaa, kun vielä osaa olla stressaamatta mistään. Juorutkaa, kattokaa leffoja, herkutelkaa keskenänne, itkekää, naurakaa, tuntekaa, hehkuttakaa.

    Tästä hyvänä esimerkkinä - olen huomenna menossa jelppimään rakasta ystävää muuttosiivouksessa. Voi tulla rankka päivä, koska aamulla kuitenkin töitä, mutta kun koko päivän saa touhuta ystävän rinnalla, hehkuttaa omaa onnellista oloaan ja jakaa murheitaan, kuunnella häneltä vastaavat, niin illalla on kuitenkin tyytyväinen fiilis koko päivästä =)

    VastaaPoista
  102. Hei typyt! Itse rentoudun kuunnellen lempimusiikkiani, käymällä vaahtokylvyssä ja nukkumalla! Ne on mun pelastajat :) voimia pimeään arkeen! ja hyvää itsenäisyyspäivä viikonloppua!!! :)

    VastaaPoista
  103. Keittää kannullisen hyvää teetä (Rooibos, Mate tai joku kermainen/kinuskinen talvitee :P) ja ottaa hyvän kirjan ja hautautuu viltin alle sohvalle löhöömään rennossa mekossa ja villasukissa ;)

    VastaaPoista
  104. Ite ainakin ajattelin tänä viikonloppuna rentoutua hyvän kirjan ja suklaan kanssa. Kävin just ostamassa semmoisia herkkuja käsintehtyjä suklaita, naminami ne on kyllä hyviä. :)
    Ja jonkun hyvän musiikinkin kuuntelu rentouttaa ihmeesti.
    Tuntuu että itsekin on ollut viimeisen kuukauden kauheassa stressissä koulun yms takia. Onneksi enään kaks viikkoa ja sitten pääsee lomalle.

    VastaaPoista
  105. Mulla on koulun ja töiden kanssa ollut koko syksy kauheeta tsembaloota, eikä loppua näy vielä pariin viikkoon! Tästä johtuen ollaankin hyvän naapurissa asuvan ystävän kanssa otettu tavaksi aina maanantaisin pitää telkkari-ilta. Ollaan tultu siihen tulokseen, että yhdestä vapaasta maanantai-illasta ei kummankaan maailma voi kaatua, ne hommat ei varmasti juokse karkuun, vaikka niiden antaisikin seuraavaan aamuun asti odotuttaa.

    Telkkarimaraton pitää sisällään seuraavaa: Salkkarit, Huippumalli haussa, Täydelliset naiset, 2x Sinkkuelämää ja lopuksi mahdollisesti vielä esim. Frasieria (...) tai pari jaksoa Kumman kaata dvd:ltä. Jaksamisen ja energiatason mukaan saatetaan sitten siinä sivussa tehdä myös jotain muuta rentouttavaa, kuten pelata korttia tai ihan vaan jutella. Ja meidän rentoutumisilloissa on myös nukahtaminen kesken telkkarin katsomisen sallittua, jos siltä tuntuu :) . Välillä saatetaan hakea pitsat seuraksi, tai vähän sipsua. Viime maanantaina leivottiin joulutorttuja ja juotiin glögiä. Kynttilöitä on aina hyvä polttaa, ja ehkä parasta näissä illoissa on se, että pukukoodi on hyvin vapaa: koko illan saa röhnöttää pyjamahousuissa :) .

    Tiistaiaamu ja koko viikko aukeaa silmien eteen paljon valoisampana ja pirteämpänä, kun on hetkeksi aikaa unohtanut kaiken ylimääräisen ja keskittynyt ihan vain olemiseen ja mitääntekemättömyyteen :) .

    VastaaPoista
  106. Siiiis naiset!
    Tietenkin lähdette itään Viroon ihanaan spa-kylpylään ainakin pidennetylle viikonlopulle! Hierontoja, saunomista, porealtaita, mutakylpyjä ja hyvää safkaa! Murto-osa siitä hinnasta, mitä Suomessa maksais! Ja saisitte nukkuu hotellisängys jee!

    VastaaPoista
  107. Teette ekaks ainakin niin että työpäivän päätteeksi ette valvo koko iltaa ainakaan tässä koneella lukemassa näitä satoja kommentteja silmät ristissä :-D Nukkukaa tytöt! Onko muka parempaa rentoutumistapaa kun pitkät nokoset? Nhaat!

    Ps. Omasta pussistako maksatte nää lahjakortit yms? :O Ootte mielettömiä.

    VastaaPoista
  108. Kun tuol ulkon on jo melkein 24/7 pimeetä, kaikist ihanist pikkuhetkist pitäs repii niit rentouttavia juttuja :)
    Ite rakastan talven alkua, koska silloin joskus HARVOIN täälläkin kylmässä Suomen maassa SATAA LUNTA <3 Jos sitä tulee pimeältä taivaalta, ei ees kiire estä pysähtymästä ja kattomasta taivaalle kun ne hiutaleet kieppuu alaspäin ja ja ja tekee ihania kuvioita ja on vaan lunta :) Se on ihan oikeasti todella rentouttavaa! Liiankin, koska sen takia myöhästyin tänään bussista :< mut onneks JUOKSIN (! ei oo mahollista) seuraavaan ja ehdin :)))
    nimim. kritsu

    VastaaPoista
  109. Kaksi sanaa: Ylpeys&Ennakkoluulo.

    Siis kolme.

    Kuitenkin. Se kunnollinen kuuden jakson minisarja kertaheitolla läpi. Suosikkikohtausten katsominen uudelleen ja uudelleen oman harkintanne mukaan. Suosittelen erityisesti tanssikohtausten näyttelyä omassa olohuoneessa.

    Missään muussa sarjassa/elokuvassa ei arvosteta ajan ihanteisiin kuuluvaa pyöreämpää naiskauneutta enemmän. KAMOON, se laiha akka (Bingleyn sisko) failaa niin täydellisesti ettei voi kun vaan nauraa :) Lisänä nappisilmäinen Colin Firth. Parempaa ei ole!

    VastaaPoista
  110. Lainatkaa jostain ihania sulosia pikkusia lapsosia, joiden kanssa telmiessä unohtuu kyllä väsymys ja huolet. Kaivakaa esim. sormivärit esiin ja sotkekaa sydämenne kyllyydestä! Siinä on jotain käsittämättömän terapeuttista! Lapset voi myös vaihtoehtosesti olla vaik koiranpentuja tai jotain yhtä sulosta, tosin sillon kannattaa ehkä unohtaa ne sormivärit? :D

    VastaaPoista
  111. Oi voi, täällähän on ihan älyttömän ihania rentoutuskeinoja, mun täytyy huomenna tutustua niihin oikein todenteolla ja ehdottaa Mimmille superrentoutumista. Nyt taidan kuitenkin vaan kömpiä peiton alle ja nukahtaa onnellisena, koska huomenna ei tarvitse herätä aikasin!!! JES! :))

    Niin ja hei noi Seiska-jutut! :D LOL! Kuka oikeasti haluaa jollekkin Seiskan kustantamalle lomalle? Ei me ainakaan. Eiks siel pidä aina olla niissä Seiska-bikineissä vielä kaikenlisäks? Juu... Me oltais jossain lakanassa ja sekin olis luultavasti liian pieni.

    VastaaPoista
  112. En jaksa odottaa tota Maria-vierailua! Piristävää vihdoinkin nähdä itseni kokoisia ja ikäisiä upeita naisia telkkarissa, kun oikeasti tuntuu välillä siltä, että on täysin näkymätön tässä yhteiskunnassa. Paitsi tietysti silloin, kun äänestetään läskiverosta tai muusta mukavasta.;)

    Paras rentoutumiskeino mulla on syödä samalla, kun katson America's Next Top Modelia.:---D

    rcoolworld@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Kävelkää ympäriinsä ja ihailkaa ihania jouluvaloja! Ei ehket niitä räikeitä megayritysten valoja, vaan ihan ihmisten pihoja koristavia kauniita koristeita.

    VastaaPoista
  114. VOITTEKO TALLENTAA SEN MARIAN JAKSON JOSSA OLETTE VIERAINA JA LAITTAA VAIKKA JUUTUUPIIN? Haluan ehdottomasti nähdä sen mutta valitettavasti olen hyvin kaukana Suomesta kun lähetys tulee. Ihan mahtavaa että teillä menee noin hyvin, onnea ja tsemppiä oikein paljon!

    VastaaPoista
  115. parhaita rentoutumiskeinoja:
    - katsoa jotain todella hömppää televisiosta (MTV:n realityt ym.)
    - glögi + piparit + joulutortut = <3
    - kunnon vaahtokylpy ja kynttilöitä mukaan
    - saunominen kynttilän valossa
    - shoppailushoppailushoppailu
    - ...myöskin ikkunashoppailu voi olla kivaa
    - nukkuminen
    - hyvien lehtien ja miksei kirjojenkin lukeminen
    - jonkin instrumentin soittaminen
    - joogaaminen, netistä saa hyviä vinkkejä että pystyy toteuttamaan myös kotona !
    - kävely jossain kivassa paikassa, esim. puistossa, meren rannalla..
    - risteily viroon tai tukholmaan, jos oma lompakko sen vain sallii
    - hieronta
    - jalkakylpy
    - piirtäminen
    - tanssiminen
    - musiikin kuunteleminen, esimerkiksi imogen heap on melko rauhoittavaa
    - kasvohoidot
    - päiväkirjaan kirjoittaminen
    - puhuminen jollekin todella tärkeälle ihmiselle
    - tekee jotain sellaista, mitä ei ole koskaan eläissään tehnyt
    - valokuvien katsominen
    - blogien lukeminen
    - lemppari leffan katsominen
    - siivoaminen/järjestely voi olla myös jossain määrin rentouttavaa

    siinä jotain, hope you like it :)

    nnoonaa@windowslive.com

    VastaaPoista
  116. Oma parhaista parhain rentoilurutiinini on: vapaailta kotona, kaappi täynnä herkkuja, tietokone kiinni, jalkahieronta (jos siihen ei saa ketään vapaaehtoista niin jalkakylpykin rentouttaa ihanasti), sit joku lempparisarja pöyrimään. Tärkeintähän siinä on se, et tietää ettei tarvii tehdä mitään tai mennä minnekkään ja voi vaan olla!
    Itselläni se ei ainakaan muuta vaadi kun yhden tämmösen illan eristyksissä muusta maailmasta ni taas jaksaa paahtaa!

    VastaaPoista
  117. Yllensä sanotaan, että pitää elää hetkessä.

    Minä sanon, että jos haluaa rentoutua ilman esivalmisteluja ja heti, on välillä hyvä tehdä aikamatka.

    A)Palata vanhaan: valokuva-albumit. Ei tarvitse tehdä muuta kun kääntää sivuja vaikka lattialla makoillen ja palata lapsuusaikoihin. Varoitus: Hymylihaksia todennäköisesti joudut käyttämään.

    tai

    B)Katsoa tulevaan: Haavekartta. Tarvitset ison kasan vanhoja aikakausilehtiä (kirpparilta saa myös halpoja, jos ei raaski leikata omia), ison pahvin/vihon, liimaa ja sakset. Sitten leikkaat lehdistä kuvia ja kirjoituksia, asioista joista haaveilet, mitä haluaisit tehdä ja oppia, missä paikoissa haluaisit käydä jne.

    VOit tehdä molemmat ja huomata, miten paljon ehdit elämän aikana. Miten paljon asioita on jo tapahtunut ja mitä kaikkea kivaa voi vielä tapahtua. Ehkä rentoudut, kun tajuat, että sinulla on vielä monia vuosia edessä. Kaikkea ei olle pakko tehdä/saada tässä-heti-nyt. Voit siis vain olla, kyllä sitä ehtii.:)

    VastaaPoista
  118. kokeilkaa saunan jälkeen fakiirimattoa! :) se on todella rentouduttavaa ;) sitten kuumaa kaakaota ja jotain hyviä herkkuja! :) kynttilän valossa! :))

    -mondee-

    VastaaPoista
  119. Juillian: Mä luulen, että se tulee Nelosen sivuille, kun yleensähän ne tulee? Sieltä sit näkee. Infoillaan ehdottomasti ja KIIIITOS! Voidaan joskus mennä hengailee tälleen: http://img.dailymail.co.uk/i/pix/2007/04_01/katemossBIG0904_468x469.jpg <3 :D

    VastaaPoista
  120. Meinasin jo eilen kommentoida tähän, että punaviinipullo, palavat tuikut ja hyvä elokuva pelastavat illan kuin illan. Sattuneesta syystä haluaisin silti vaihtaa vastaustani, koska eräs sankari tyhjensi eilen punkkupulloa iltapalaa popsiessaan ja itki sen jälkeen hysteerisenä läpi Forrest Gumpin vain herätäkseen aamuneljältä matolta lojumasta räkä poskella. Note to self: jos elokuva itkettää ilman alkoholia, ei kannata rääkätä kyynelkanaviaan katsomalla sitä lasi kourassa. "Bubba was my very best good friend" yhyy.

    Rentoutuminen ei vaadi oikein muuta kuin sen, että heti kotiin päästyään viskoo kaikki nihkeät vaatteet pois päältä ja vaihtaa suosiolla kolmen XL:n lököhousuihin ja isän vanhaan huppariin. Voi sitten haaveilla peilin edessä kuikuillessaan, että sieltä vaatekerrosten alta paljastuu hemaiseva bambijalka mallikroppineen. Eikä varmasti purista tai kiristä yksikään kohta! Nautintoa lisää tomusokerivuorella ja chilillä maustettu kaakao.

    VastaaPoista
  121. hahahaha Nyytiäinen mun täytyy sanoa, että RAKASTAN sun kommentteja aina. Sä oot kyllä ihan mielettömän hyvä kirjottamaan. :D Hihittelin taas ääneen täällä... <3

    Ja hei öjsdgjösdgjösjödsgj miten täältä voi ikinä valita mitään lempparia?!?!?!?!!?!?!??!?!!? Kohta teen postauksen "auttakaa jällleen lihavaa vaikeassa tilanteessa!" ;)

    VastaaPoista
  122. Millon julkaistaan voittaja? :)

    Let it be me...

    VastaaPoista
  123. Kokeilkaa suklaakasvohoitoa, Kampin viidennessä kerroksessa on esimerkiksi hoitola, jossa naamalle laitetaan OIKEAA suklaata! Nam<3 Tosin voi käydä niin, ettei sitä suklaata jää naamalle, jos kaiken nuolee pois.. Myös kuuma kylpy kylpyankkoineen ja vaahtoneineen rentouttaa kummasti. Käteen kylmä lasillinen jotain hyvää ja musiikkia päälle!<3

    ~KaisaL

    VastaaPoista
  124. Nyt kun luskelin näitä ihania kommentteja niin tekis itsekin mieli vaan rentoutumaan...No onneks on lauantai-ilta:)
    Mutta niitä ideoita!

    Suklaaraati
    Ostatte kaikkia erikoisia konvehteja ja perustatte suklaaraadin ja annatta arvosanoja ja päätätte mikä oli paras. Tää on ollut tarkoitus itsekin toteuttaa jo pitkään hyvällä kaveriporukalla. (josa muuten joskus toteutatte niin tehkää ihmeessä juttu siitä tänne blogiin jos sais vaikka hyviä suklaavinkkejä)

    Rentoilupäivä
    Vietätte kokonaisen päivän rentoutuen ja tehden vain ja ainoastaan sellaisia asioita joista te pidätte. Eli esimerkiksi heti aamusta hyvä leffa ja herkullinen aamupala, sit kävelylenkki luonnossa, sen jälkeen vaikka saunaan ja tekemään hyvää ruokaa. Ja loppuilta juoruilua kynttilöiden valossa ja hyvän leffan parissa.

    Tai sit toteutatte molemmat, eli rentoilupäivä johon kuuluu suklaamaistajaiset!:)

    cheerilee@wippies.com

    VastaaPoista
  125. Siis kääk mä kaipaan ite kans rentoutumiskeinojA! Parhaiten tässä rentoutuis kun voittais lotossa ja ottais äkkilähdön jonneki valkobiitsisille saarelle, missä on min. +30 astetta lämmintä! Ja että jokainen opettaja antais kaikki rästihommat anteeksi ja joku tekis opparin munki puolesta!
    Mutta for real, parhaiten rentoutuu kun ei stressaa _turhasta_, elämässä yleensä kaikki kääntyy lopulta parhain päin, näin mä oon todennu :)
    Ja tekee tosi hyvää ruokaa (tai menee raflaan, tai hakee safkaa..jos kokkaaminen ei poista stressiä) ja jälkkäri on tosi tärkeä (tai jälkkärit, kuten mulla yleensä). Sitte sohvalle vaan ja hyvä leffa/hömppää telkkarista... Tai sit vaan ihan lukee vaikka hyvää kirjaa tai katsoo vanhoja valokuvia :)
    Nää on ihan perusvinkkejä, mut mä ainakin koen noi aina parhaaksi. Liika funtsiminen rentouttamiseksi mulla vaan lisää stressiä :D
    Onneks kohta on joulu! Sekin rentouttaa!
    pus <3
    myös savolainen elämänasenne rentouttaa! :D
    -LotteS

    VastaaPoista
  126. Oon niin onnellinen että mä löysin tän blogin. :DD Löysin tän ihan varmaan vasta viikko sitten ja tää on ihan huippu!! :D Tätä lukiessa saa kyl nauraa.. Ja tosi siistii että jaatte kaikkia palkintojakin vielä! : )))) Go girls ; DD

    VastaaPoista
  127. NYT ON SE PÄIVÄ KUN RENTOUDUTAAN!!

    Kiitos vinkeistä, valitsemme voittajan mitä pikimmiten! :)

    VastaaPoista