moretolove

white

white

torstai 31. joulukuuta 2009

Vuosi 2009 purkissa!




Tässäpä mennyt vuosi 2009 kuvina.

Minusta tuntuu, että vuosi 2009 oli paras vuosi elämässäni. Vuoden 2009 aikana tuli oltua kevät vaihdossa Sloveniassa ja samalla vierailtua 10 eri maassa puolen vuoden aikana. Blogikinhan tosiaan aloitettiin minun ollessa vielä ulkomailla. Kesä meni töissä ja pari kuukautta syksystä Kuopiossa harjoittelussa. Yhdeksi vuoden kohokohdaksi voisin myös mainita syksyisen Intian reissun ystävieni kanssa.

Vuosi 2009 antoi paljon, mutta myös otti. Merkittävimpänä menetyksenä mainittakoon koiramme menehtyminen äkillisesti keväällä.

Juhlapuheen muodossa kuluneesta vuodesta kiittäen,
Mimmi More To Love

ps. Niin ja tammikuussa pitäisi syntyä pentue, josta alustavasti meille olisi tulossa koiranpentu! :)

Ensi vuosikymmen tuo muutoksia siis myös blogiin tai ainakin sen osoitteeseen, sillä mekin siirrytään osaksi Indiedays-blogiyhteisöä, joka julkaistaan 4.1. Vanha sisältö siirtyy uuteen osoitteeseen, kommentointi sujuu paremmin, Mimmin kymmenessä minuutissa tekemä banneri tulee olemaan historiaa (huh) kun ulkoasu uusiutuu ja jutut pysyvät varmasti yhtä älyvapaina kuin aikaisemmin. Me ei nimittäin lähdettäis mihinkään mukaan joka rajottais jollain tavalla meidän olemista tai tekemisiä, kun ei me viittitä turhia stressata ensi vuonnakaan.

Aloitetaan myös kirjoittamaan sinne
Miss Mixin puolelle iso siskoina ja ensimmäistä palstaamme valmistellaan jo kovalla draivilla. Haastatteluitakin tullaan lehteen tekemään, toivottavasti muuten päästään syleilemään joitain ihania tyyppejä. Kovasti odotellaan myös meidän yhteistä reissua New Yorkiin, ei meinata pysyä pöksyissämme, se nimittäin toteutuu vuoden 2010 aikana!!!!!!!

Kohta vaihtuu vuosi ja räppi on edelleen mahtavaa! Ihanaa vuotta 2010 kaikille, tänään tanssitaan täällä Rukalla! (toivottavasti esim. Anssi Koivuranta olisi paikalla)..

Rakkautta ja paljon lämpimiä syleilyitä teille lähettää More To Loven tytöt!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Miks kaikki nukkuu?

Huomenta! Kello on jo melkein päivä ja kaikki vaan nukkuu täällä meidän mökissä. Jotenkin sitä huomaa, että ihmiset on lomalla, kun kaikki ottaa niiiiin rennosti. Me myöskin ollaan otettu tää nyt tämmösenä taukona arjen kiireistä ja onkin vapauttavaa jättää puhelin mökkiin kun lähtee ulos ja olla tsekkailematta sähköpostia jatkuvasti. Tämä on juuri sitä mitä ollaan kumpikin tarvittu ja tähän mennessä Ruka on ollut ihan äärettömän rakastettava.


Vielä on monta päivää edessä, tänään tänne tulee lisää kavereita ja huomenna sitten juhlitaan vuoden vaihtumista. Hullua. Pitääkin jossain vaiheessa vähän listailla noita viime vuoden parhaita hetkiä, kesää muistelen ainakin suuri hymy huulillani ja kyllä täytyy sanoa, että tää blogin perustaminen on ollut ihan ehdottomasti yksi parhaista jutuista mitä vuonna 2009 on tapahtunut.


Silloin kun alotettiin kesällä blogi anonyymeina kasvot blurrattuna, ei oltais koskaan osattu ymmärtää, että tästä voi tulla jotain näin kivaa. Me raotetaankin tässä piakkoin (kunhan Mimmi herää ja alkaa voimaan vähän paremmin, sillä raukalla on ihan kamala flunssa eikä ääntä melkein ollenkaan. Mä yritänkin hoitaa sitä kuntoon parhaani mukaan esim. lämpimän juoman muodossa) vähän sitä miltä meidän 2010 näyttää, monta kivaa juttua tiedossa ja paljon syleilyä tietenkin. :)


Nyt menen kyllä herättämään noi kaikki kuorsaajat vaikka laulamalla, kovaääninen siivous ei nimittäin auttanu. En jaksa enää olla ainoo hereillä, koska se on ihan supertylsää. Miettikääpä omalle kohdallenne, kun tollanen mörkö tulee herättelemään... Saattais siinä nimittäin helposti tulla sellanen olo, että haluu kääntää vaan kylkeä ja toivoo, että mörkö palais sinne mistä on tullutkin.. :D Oon muuten nauttinu myös siitä, että täällä voi näyttää möröltä vaikka 24/7.

Mulla on sellanen olo, että tästä(kin) tulee kiva päivä, vaikka Mimmikarhu sairastaakin. Me voidaan nimittäin ottaa rennosti ja vaan nauttia tästä kaikesta. :) Nauttikaa tekin ja muistakaa syleillä kaikkia kivoja. Mua rupee taas kohta varmaan itkettämään, kun rupesin ajattelemaan sitä ihanaa leijonavideoo. :D

Ainiin muuten, Mimmi innostu eilen niin paljon tanssittamaan luutaa meidän kuistilla, että se humautti mua sillä vahingossa päähän. Siinä lähti sitten loputkin järjen rippeet meikäläiseltä. :D

tiistai 29. joulukuuta 2009

Terveisiä Rukalta!


Terveiset täältä Rukalta!



Hyvin viihtyy! :) Jännittää huominen... Meidän olis tarkotus rynnätä rinteeseen huomenna, toivottavasti Mimmi ei oo liian kipeenä, kun sillä tuntuis vähän flunssaa pukkaavan.

Ihan mahtavaa on ollu ja vielä monta päivää jäljellä!! :)

maanantai 28. joulukuuta 2009

Hei me lomaillaan!!


Nyt on aika lomailun. Ollaan jo pidempään puhuttu, että meidän tarttis ehdottomasti päästä johonkin lomalle ja sitten päätettiinkin, että on tartuttava tositoimiin ja nyt tämä väliviikko oli oikein otollinen pienelle roadtripille RUKALLE. Tämä onkin eka kerta, kun Peppi uskaltautuu kohti Pohjoista ja Mimmi onkin viime päivät ahkerasti valmentanut Peppiä talviurheilun saloihin. Tässä kuvatodisteita ja sneakpeakia tulevasta viikostamme! ;) Enjoy.


Hieman hiihtoa luvassa, Mimmihän on entinen kilpahiihtäjä, joten valmennus on varmasti ensiluokkaista. Valmentaja näyttäis ainakin olevan hyvin innoissaan kuvasta päätellen. Valmennettava muuten on AINA vihannut hiihtoa ja onkin vähän kauhuissaan tulevasta.


Arezin Jeppe vihjasi, että Rukalla on aurinkoista, joten otettiin vaatetus sitten sen mukaan.. Nähdään rinteessä, meitä ei varmasti voi olla huomaamatta. (Ollaan ne kaks palloa jotka pyörii alas rinnettä kaakaotermari ja läppäri toisessa kädessä)


Tapaturmiakin saattaa osua myös meidän kohdalle. Tavoitteenamme on kuitenkin selvitä reissusta ilman luunmurtumia tai muita haavereita.


Haluttaisiin kovasti myös esim. koiravaljakkoajelulle. Meidän tapauksessa tilanne kuitenkin saattaisi kääntyä enemmänkin näin... Johonkin se koirienkin vetokyky rajottuu.


Mimmin poikaystävä Anssi (Koivuranta) toivottavasti tulee valmentamaan meitä myös mäkihypyssä. Treeneissä ainakin Peppi osoitti luontaista lahjakkuutta ko. lajin parissa..

Nyt lähdemme ajelemaan kohti Kuusamoa. Talvisia postauksia siis ehkä tiedossa, rentouttavaa lomaa haetaan ja se toivottavasti myös saavutetaan.

Alkuperäiset kuvat täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Mimmi urheilemassa


Kun tätä jouluruokaa on nyt tullut vedettyä ihan kaksin käsin ääntä kohti niin arvelin sitten lähteä joulupäivänä hieman urheilemaan. Valitsin tällä kertaa lajiksi helposti lähestyttävän moottoriurheilun.

Lähdettiin siis -25°C pakkasesta huolimatta isukin kanssa ajelemaan hieman kelkalla. Voin kertoo, että oli kyllä hieman vilpoista kyytiä...















Kypärä pikkuveljen
kauluri H&M
Takki Salomon XL
Housut Halti XL
Kengät Pepe Jeans 40
Hanskat Burton L





Ja tänäänhän Peppi tosiaan lennähti Kuopioon ja huomenna aamusta lähdetään reissuun ja urheilua onkin luvassa ihan olan takaa ensi viikolla! :) Jee!!

Arvatkee kuka tulee!!!


Peppi on tällä hetkellä lentokoneessa kohti Kuopijota! Jei! (Johan tässä lähes viikko ehdittiinkin olemaan erossa!)

Äsken sieltä tuli viesti "Tilanne paha turvavyö lyhyt." jonka jälkeen "Väärä hälytys. Hyvin mahtui."



Been there, done that!

Lähen nyt ajelemaan kentälle P-Pepee vastaan!

Palaillaan illalla :)

perjantai 25. joulukuuta 2009

Tunnelmallista Joulua!


Jouluterveiset Savosta!

Jouluaatto meni perinteisissä tunnelmissa: Joulukirkko, paljon ruokaa ja chillailua.

Sama meininki jatkukoon vielä muutaman päivän.

Tunnelmallista Joulua kaikille!

Toivottaa: Mimmi

Translation: Merry X-mas from eastern Finland! Im now at my parents house. Church, x-mas food and just chillin', LOVE IT! :)

























Ps. Kiitos kaikista ihanista lahjoista!
Pps. Kiitos VR kahden tunnin myöhästymisestä!


torstai 24. joulukuuta 2009

Hello Santa!

Joulu on täällä! Mun joulu on alkanu sinänsä mielenkiintosesti, että olin eilen lähdössä kohti Itää kunnes heräsin ja mulla pamahti poskiontelo (ainakin tuntu siltä), joten jouduin kirmaamaan punkteeraukseen. Ei siinä mitään, sain punasen nenän teeman mukaisesti ja jäin viettämään joulua oman perheeni kanssa tänne etelään, jei!

Joulu on tähän mennessä sisältäny mm. seuraavia: lumisotaa, saunomista, leffan kattelua, laatuaikaa pikkusiskon kanssa, hyvät yöunet..


.. ensimmäisen mantelin saamista ever..


.. pipareiden leipomista..


Bad Santa.
Päivän asu:
Kaikki löydetty kaapista!


Peppi More to love toivottaa ihan kaikille ihanaa joulua! Muistakaa syödä paljon, koska tää on kuitenkin vuoden odotetuin herkkupäivä! ;)

Mä haluaisin joskus viettää joulua niin, että kaikki mun rakkaat olis paikalla. Itkin eilen ehkä aika paljon kattoessani tän videon jonka mun ystävä laitto mulle Facebookissa. Ehkä maailman liikuttavinta!! Ihastukaa tekin ja itkekää mun kanssa! :D



Nauttikaa joulusta, nauttikaa rakkaistanne ja nauttikaa elämästä. Niin mäkin aion tehdä! :)
"Love knows no limits and true friendships last a lifetime"

Ps. Ikävä Mimmiä. :(

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Missä kaikki mun kamut?

Moi taas pitkästä aikaa kaikki!

Mä jouduin eilen todellisen kurituksen uhriksi, nimittäin mun äiti päätti PESTÄ mut. Oon kyllä aina ihan kiltisti kun mua pestään, mutta on se mun mielestä myös ärsyttävää, että pitää tulla märäks ja vielä seisoskella siellä pitkään operoitavana. Yleensä sitten kyyhötänkin todella reppanan näköisenä ja kun äiti mut sitten lopuksi pyyhkeeseen, niin rupeen tärisemään vielä lisätäkseni tätä reppana-efektiä. Se toimii aina ja isi kirmaa paikalle lepyttelemään mua. Mun isissä on aina se hyvä puoli, että se säälii mua jokaisessa tilanteessa kun muistan vilauttaa reppana-ilmettäni ja yleensä vielä saan jotain namia varmasti jos oon tarpeeksi vakuuttava.


Tää kuvastaa hyvin mun ilmettä sen jälkeen kun mun hipiä on kehdattu kastella. Nykyään tosin jo vähän tykkäilen esim. uimisesta ja odotankin jo kesää kovasti!


Jos kuitenkin joudun pestäväksi, niin sillon täytyy aina sit myös ite tietty kuivata ittensä hepuloiden saattelemana.. Se tapahtuukin parhaiten olohuoneen matolla ja jotenkin näin.


..ja näin.


Sitteku oon taas kuiva ja puhdas, niin jaksan olla tyytyväinen, tutustua uusiin tyyppeihin ja kirmailla tälleen.. Toi oli kesällä mun mielestä ihan huippu tyyppi. Isini kalastama hauki! Sit äiti meni ja pilas meidän ystävyyden, se nimittäin palotteli ton ja pisti grilliin. :(

Kavereista puheenollen..



Koska mäkin saan lahjoja, niin haluun myös antaa itse jotain. Niinpä laitankin teille jakoon tämmöset Paul Mitchellin John Paul PET-shampoon, hoitoaineen ja puhdistusliinat. Noita kaikkia tuotteita minä käytän aina näissä kuritus-operaatioissa ja liinat on käytössä myös arkisin, kun mun tassuja puhdistellaan. Mun äidin mielestä nää on ihan superhyviä, koska ne on tarkoitettu herkälle iholle ja siksi ne esim. hoitaa ja kosteuttaa hyvin mun pumpulimaista turkkia+ihoa. Minä nyt tyydyn vaan toteamaan, että ainakin noiden jälkeen tuoksun vähän paremmalta ja turkki tuntuu pehmeeltä, eikä ihokaan kutise. Yleensä saan extrahuomiota puhtaana, mutta oon niin ihana, että mua rakastetaan vaikka olisin kuinka likanen.

Kertokaa siis mulle kaikki lemmikkiystäväni (nämä palkinnothan on siis tarkoitettu lemmikeille), että keitä te olette, mistä tuutte ja mikä on teidän kaikkien vaikuttavin temppu? Minähän oon saanut paljon kehuja laulutaidoistani, mutta osaan kyllä vaikka mitä muitakin temppuja! Vastausaikaa on 26.12.2009 klo 15:00 asti ja minä sitten sieltä valkkaan tai arvon yhden voittajan!

Oikein ihanaa Joulua teille kaikille, muistakaa yrittää pihistää kinkkua. Minä ainakin meinaan nimittäin onnistua! :)

T. Uno

Ps. Te jotka ootte udellut mun rotua, niin oon Coton De Tulear ja iältäni olen 3,5v. Aikamoinen pakkaus, sanoisin.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Cupcakeja ja Unplugged-musiikkia!


Arvatkaas mitä me tehtiin eilen? No leivottiin cupcakeja!! Me ollaan nimittäin jo pitkään puhuttu, että pitäis leipoa ja eilen sitten töiden jälkeen Mimmi tuli meille ja ruvettiin tositoimiin. Ideana meillä ei kuitenkaan tällä kertaa ollut herkutella itse, vaan me tehtiin näitä ihan siksi, että haluttiin viedä niitä kivoille tyypeille jotka on ollut meidän mukana tässä viimeisen puolen vuoden aikana.



Minä leivoin ensin suklaa-peanutbutterchipmuffinsseja ja sitten Mimmi intoutui vähän koristelemaan niitä..


Olin silleen, että mä en ainakaan koristele mitään, koska en osaa mut lopuks ladottiin yhdessä ihan innoissamme näitä karkkeja näihin. Tässä esim. Jelly Belly-yksilö! :)


Valkoinen kuorrutus tehtiin ite, mutta koristelut oli muuten Behnford'silta. Kappas sinänsä, että ollaan taas norkoiltu siellä? Pitihän meidän käydä sitten sinnekkin viemässä muutama pallero!

Sitten cupcake-kierroksen jälkeen piti käydä hankkimassa vielä vähän joululahjoja ja muita juttuja ja nyt vihdoin olen kotona. Meillä muuten pakataan tänään ahkerasti (..) ja yritän myös saada vähän siivottua.


Eräs todella ahkera pakkaaja ottaa kyllä mielummin vähän lepoa äidin saappaan päällä ja lataa akkuja. Se ei tiedäkkään, että joutuu seuraavaksi mun käsittelyyn. Täytyyhän Uno pestä ja laittaa muutenkin kuntoon joulua varten. :)


Mä en toivonut tänä vuonna mitään ihmeellistä, mutta sain muutaman todella ihanan lahjan jo etukäteen. Tota Katy Perryn levyä toivoin tosi paljon ja pojat (Uno varmaan etenkin tosi paljon näpytteli) oli tilannu sen mulle, jeeee! Uus pipo on aina ihana juttu ja varmaan parhaimmat hanskat mitä oon koskaan nähnyt tai ainakaan pitänyt kädessäni, ahh. Oon kulkenut kokoajan ilman hanskoja, joten tulee todella tarpeeseen. Just tällaset lahjat on kivoimpia, mä kun en kauheesti lämpee nimittäin sellasesta, että kulutetaan Jouluun miljoona euroa. Itse odotan jo kovasti alennusmyyntejä! ;)

Nyt Unon kimppuun (silleen hyvässä mielessä :D) ja sitten lisää pakkailua. Niin ja Katy Perry on nyt sitten tehokuuntelussa, Alician levy on kuunneltu tänään vasta kerran. ;)

Ai haluutte tietää voittajia? Lupaan, että arvotaan pian kaikki!

PUS!

Laura, Oi Laura!




Laura, Laura älä nyt meille naura
Sun tukkas on paljon vaaleampi kuin keltainen kaura

Tiedetään kyllä, että kun kaduilla kävellään jyrätään kuin lumiaurat
Mutta kuules Laura, sä vaan aina meitä autat

Laura kerran meidän kanssa tuli nälkäisiä auttamaan
Ei ujostellut vaan tuli pullukoita rohkeasti halaamaan

Ei me lähdetty siinä myöskään omaa nälkäämme salaamaan
Vaan Virgin Oiliin päästin Lauran kanssa pizzaa veitsillä sahaamaan

Sitten Laura myös Mimmin kautta Intian katulapsia kynillä muisti
Ja Peppikin huomasi Nouvelle Vaguen keikalla, että aina sen Lauran kanssa vaan hyvin juttu luisti

Nyt lahjoitamme Lauralle tämmöisen Oriflamen tuoksun
Toivottavasti se haiskahtaa paremmalta kuin me More to lovet jälkeen junalle juoksun

Laura, oot todellakin suloinen nainen
Ja meidän silmissä lukija ihanainen

OLE HYVÄ, paljon pusuja, kiitos kun oot ollut niin aktiivisesti meidän tukijana ja toivottavasti säilyt jatkossakin More to loven lukijana


maanantai 21. joulukuuta 2009

Love is all around..

Koska joulu on rakkauden täyteistä aikaa, niin halusin taas vähän fiilistellä ja koota tähän teidän nähtäväksi muutamia mun lempi yhteiskuvia meistä meidän poikaystävien kanssa...


1.Tässä ollaan Zacin kanssa Tervasaaressa.. Mä murjotan, koska on vähän nälkä ja hani yrittää sitten piristää mua pussailemalla..Huoh.

2. Mimmin kulta Anssi on voittanut elämänsä parhaan palkinnon jonku pienen kunnan hiihtokisoista..


1. Tässä kuljetaan mun kultsin Robertin kanssa kohti rantaa.. Se kertoo just millä ruoalla aikoo hemmotella mua illalla ja minähän tykkään ajatuksesta..

2. Mimmi ja Pharrell on tulossa kotiin jostain Emma-gaalasta tai jostain ja Pharrell on taas heti riisumassa.. (en muista varmasti mistä ne oli tulossa, saatto olla kans Forumin vip-shoppailuillasta tai muualta mihin Mimmi oli saanu kutsun, Pharksu ei yleensä saa kutsuja mihinkään :( )


1. Jared intoutu imuttelemaan mua, kun oltiin yhessä viettämässä iltaa Kallion Roskapankissa..

2. Mimmi ja Zac Hietsussa kävelemässä.. Mimmi olis valmis menemään jo takas New Yorkiin, ei taida Hietsu (tai Zac) maistua..

Onhan nää ihan kivoja kuvia kyllä ja tulee kivoja muistoja mieleen.. Heräiltiin tossa just Zacin kanssa ja se rupes tekemään vatsalihaksia, niin mä ajattelin tulla bloggailemaan.. ;)

Hanskat ilmaan!!


Koska Peppi nyt hehkuttaa niin paljo omaa uutta bestistään Aliciaa niin kaipa meikän on pistettävä paremmaks.

Muistatte ehkä mun ihanan ystäväni Timin jonka kanssa tuli vietettyä paljon aikaa syksyllä ku olin Kuopiossa harjottelussa. Timin kanssa ollaan tunnettu yläasteelta asti ja sen kanssa on aina jotain parasta. Timin kanssa saa nauraa ku kokoajan sattuu ja tapahtuu ja kaikki on vaan ihan älytöntä :D Pakko vielä sanoo että voi pojat siinä vasta lepposa kaveri ja vieläpä hiton hyvä räppäri!!

Kuvat puhukoon puolestaan:





















No nythän kävi niin että Timi Lexikonin levy on viittä vaille valmis ja julkaistaan keväällä ja Timi pötkähti myös viime viikolla meikäläisenkin postiluukusta sisälle. On se komee kaveri ja vielä notkeekin!!



Timi haluaa kertoa teille jouluterveiset näin videon muodossa ja lahjoittaa kaikille teille ensimmäisenä koko maailmassa keväällä ilmestyvältä levyltä kipaleen nimeltään Hanskat ilmaan jonka imuroitte aivan laillisesti TÄÄLTÄ.

Miltä näyttää kansikuva, eikö oo aika komee? Ja entäpä biisi?! MEIKÄ AINAKIN TYKKÄÄ!!

Ps. Lehden sisäsivuilla mm. alastonkuvia Timistä!! :O
PPs. Vanhempaa Timi Lexikonia puolestaan täältä :)