moretolove

white

white

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Nyt se sitten vihdoin on totta!

Kuten jo aiemmin kerrottiin, me ollaan lähdössä New Yorkiin.



Gabi otti meihin jo useita kuukausia sitten yhteyttä kertoen, että on järjestämässä tällaista konferenssia ja että haluu meidät mukaan. Me oltiin tietenkin ihmeissämme tästä, koska me nyt kuitenkin ollaan vaan Mimmi ja Peppi Suomesta, eikä tajuttu miksi just meidät halutaan tänne mukaan. Me kun ei olla missään vaiheessa pidetty itteämme mitenkään muotiblogina kun kirjotellaan varmaan kaikkein vähiten vaatteista yms. ja kattokaa nyt noita upeita, trendikkäitä, kurvikkaita naisia jotka sinne osallistuu, WOW!

Noh, joku sitten ilmeisesti olikin eri mieltä ja nyt me siis lähdetään edustamaan (ainakin parhaamme mukaan) Suomea tuonne New Yorkiin heinäkuussa. Me ollaan jo vähän alustavasti mietitty vievämme niille mukana pala Suomea, mahdollisesti vähän lahjoja ja esittelevämme suomalaista designia. Ollaankin jo muutamien suomalaisten tahojen kanssa asiasta keskusteltu ja ovat olleet tosi innoissaan, jee! :)

Gabi on myös nähtävästi järjestänyt meille siellä jonkinlaisen Meet & Greet-tapahtuman tarkoittaen sitä, että kaikki meidän blogien lukijat on tuolloin nimenomaisena aikana (Friday, July 9th, from 6-9pm) tervetulleita tervehtimään meitä. Mehän ei siis tiedetty tästäkään mitään, rupes jännittää jo valmiiks. :D Niin ja niille jotka ei pääse paikalle on ilmeisesti järkätty sitten sama, mutta live videochattina. O ou.

Konferenssin virallinen sivusto löytyy täältä ja sinne päivittyykin blogi tuon viikonlopun aikana ahkerasti. Myös omaa blogia me aiotaan pitää mahdollisimman paljon ajantasalla, luulis että tuolta riittää melekosen paljon kerrottavaa teille.. Niin ja ehkä jotain ostoksiakin tulee tehtyä?

Meillä menee kylmät väreet jo pelkästään ajatuksesta, eikä malteta odottaa pääsevämme tonne! ;)
Kiitos Gabille kutsusta ja järjestämisestä, sekä tapahtuman sponsoreille eli Evansille, City Chicille, Boutique Larrieuxille ja We Love Colorsille tästä mahdollisuudesta. Mahtavat sponsorit!!!! :)

Mitä fiiliksiä tää herättää teissä? Mitä TE haluaisitte, että me vietäis mukanamme Suomesta noille upeille naisille? :)

34 kommenttia:

  1. Toivottavasti tulivuoren tuhkat ei estä teijänkin matkaa!

    nimim. oma matka täytyy perua

    ps. en siis oo katkera, vaan toivon todellakin, että pääsette matkaan!

    VastaaPoista
  2. Moi! Onneksi olkoon ja nniikuin anonyymi sanoi toivottavasti pääsette lähtemään. Nyt hieman kysymyksiä: 1. Mikä oli teidän inspiraatio tähän blogiin? (mahtava)2. Voitteko lisätä minut ystäväksi? PLS! 3. Tämä ei liity tähän, mutta miten saan liitettyä kuvia blogiini? (sori että kysyin)

    Ps:Voitteko kattoa blogini( jos ehditte)

    VastaaPoista
  3. koska julkaisette ikilemppari kenkäkisan voittajat? :)

    VastaaPoista
  4. Huippua, ihanaa! Heti piti lisätä tuo linkki suosikkeihin ja ahkeraan seurantaan.

    Oletteko te itse kirjoittaneet nuo tuon sivun esittelyt? Mä vähän hämmästyin, kun teidän esittelyssä tuolla sivulla lukee että olette journalisteja. Mutta juuri nyt tätä kirjoittaessani muistinkin teidän MissMix palstan. :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten hienoo! :)
    HEi, voisitte ainaki viedä ruisleipää, salmiakkia ja marimekon meikkipusseja. :3

    VastaaPoista
  6. Ihan törkeen siistii että meette sinne! :) tsemppii!

    VastaaPoista
  7. Todella mahtava juttu! Olen tosi iloinen teidän puolesta, ootte niin ansainnut tuollaisen jutun :)

    VastaaPoista
  8. Toivoisin, että veisitte mahdollisimman positiivista Suomi-kuvaa Nykkiin :) Tosin kun kyse on teistä, en epäile sitä yhtään. En välttämättä lähtis kliseiselle Marimekon Unikko-linjalle :) Mutta Suomessa on tosi paljon hienoa. Mitä jos näyttäisitte vaikka videon Lapista siellä ja jotain? Minusta Suomen vahvuus on luonto. Karjalanpiirakat ois hyvä ruokavieminen, jos nyt Jenkkeihin saa viedä elintarvikkeita edes.

    Siis kyllä Marimekkoa saa mainostaa, mut ei välttämättä kaikkein kliseisimmillä jutuilla. Toivottavasti Marimekko sponssais teille sinne jotain goodie baggeja vaikka mukaan!

    Nauttikaa reissusta ja toivottavasti tuhkapilvet on sitten jo historiaa! Oon tosi iloinen teidän puolesta.

    VastaaPoista
  9. Minun mielestä voisitte viedä minut mukananne, lupaan tanhuta ja lausua Kalevalaa! Pukeudun kansallispukuun (jos joku lainais mulle sellaista) tai vaikka Suomi-bikineihin, kunhan ette ota kuvia.

    VastaaPoista
  10. Wau!
    Onnea teille =)
    Mistä nuo ihanat vaaleanpunaiset kengät on?

    VastaaPoista
  11. Ymäärrän hyvin, miks juuri teidät on valittu tähän edustustehtävään. Ehkä kyse onki just siitä, ettei sinne haluta kliseisiä Elovena-tyttöjä, marimekkoa, Kalevalaa ja muuta suomalaisuuteen yleisesti liitettäviä stereotypioita. Mun mielestä olis vaan paras ku menisitte sinne aivan tollasina ku ootte ja edustaisitte kansainvälistynyttä, nuorekasta ja hauskaa Suomea sen lappihömpötyksen sijaan, jota ei omasta mielestäni voida mitenkään liittää useimpiin suomalaisiin. Toivottavasti maailmalle leviäis kuva Suomen toisesta, suuremmasta puolesta - nuorison silmin. ;)

    Ja lisäks vilpittömästi onnea, että teidät valittiin!

    VastaaPoista
  12. Hei wow New Yorkiin ! Onnea ja hyvää matkaa ;)

    VastaaPoista
  13. Mun kengät on Forumin Andiamosta ja Andiamon omaa mallistoa! :)

    VastaaPoista
  14. Viette Asplundin ristit ja sitten jotain Marimekon perinteistä, joko palloa tai tasaraitaa tai unikkoa! Ja tietty koska kyse on ruoasta hyvin paljon pitävistä (hieno kiertoilmaisu :D), niin Fazerin sinistä ;)

    VastaaPoista
  15. Heissan! =)

    Mahtava kokemus varmaan kaiken kaikkiaan, hienoa että pääsette Nykiin (itse (shoppailu)matkalla sinne myös, mutta hieman syksymmällä).

    Te olette se paras suomalainen vieminen sinne eli itsevarmuutta, räväkkyyttä ja maalaisjärkeä =D Mutta sen lisäksi tietysti ne perinteiset suomalaiset "herkut" eli ruisleipä, kylmäsavulohi, karjalanpiirakat, salmiakki ja Fazerin sininen (jenkkien suklaa on nimittäin...hmmm...ei kovin hyvää ;) ). Tunnettuja ja arvostettuja suomalaisia brändejä kannattaa aina mainostaa, eli Marimekkoa (varsinkin uusien nuorten designereitten tuotoksia, ei välttämättä siis unikkoa =D), IvanaHelsinkiä, Hanna Sarenia jne.

    Mites muuten teidän liikuntaharrastus etenee? Oletteko jaksaneet pitää tsemppiä yllä? Olisi kiva lukea jonkinlainen liikuntapostaus =) nimimerkillä fanaattinen LesMills-fani

    Jatkakaa samaan mukavaa malliin =)

    -Heidi-

    VastaaPoista
  16. Voi tuhannesti onnea teille, ihan mahtavaa!!!
    Jotain muuta suomalaista designia kuin sitä iänikuista marimekkoa voisitte viedä. IvanaHelsinki, Hanna Saren, Antti Asplund. Ehkä jotain Lumenen ihania ihonhoitojuttuja, Fazerin sinistä...ja omat ihanat ittenne!!!

    VastaaPoista
  17. Upeeta isolla U:lla! Sinne täytyy tietysti viedä suklaata: Fazerin sinistä ja Fazerinaa. Myöskin salmiakkia ja Kouvolan lakritsia. Ruista myös ranteeseen! Marimekkoa ja MINNA PARIKKAA! <3 :)

    VastaaPoista
  18. Fazerin sininen tuli mullakin ekana mieleen. Voi viedä myös suomalaisten suunnittelijoiden vaatteita tai jotain sisustustavaraa. suomalainen keittokirja jossa on perinneruokia...

    VastaaPoista
  19. Onnea hirrrrveesti!

    Mut hei, pliis ei Marimekkoa tai varsinkaan Unikko-kuosia :D Jotain tosi yksinkertaista ja kaunista, käsintehtyä designeä (mahdollisesti Lapista?), luulis purevan.

    VastaaPoista
  20. vähänkö huippua! ja vitsit ootte sulosia ko pönötätte tuossa kuvassa :D

    VastaaPoista
  21. Ootte te tytöt kyllä aika mahtavia! Hyvää matkaa vaan! :D

    VastaaPoista
  22. okei too funny mä oon just tolloin kanssa siellä ;D
    itsenäisyyspäivän jälkeen on ihan parhaat alet *wink, wink* :D

    ainii ja mitään iittalaa/marimekkoa ei kannata viedä ne ei niiden päälle kauheesti mitään ymmärrä (paikallisilta kirppareilta näitä suomi "aarteita" usein löytää ihan pilkka hintaan kun eivät ole ymmärtäneet niiden arvoa) mutta fazerin sininen on mun jenkki tutun ehdoton suosikki, on sen mielestä parasta ikinä!! :D

    VastaaPoista
  23. Vähän siistiä et pääsette tonne!! =)

    Ideoita, mitä voisi viedä mukana:

    salmiakkia <3
    fazerin sinistä <3
    ruisleipää <3
    Marimekosta jtn pientä
    Iittalast joku pieni juttu
    joku suomilaisuutta kuvaava koriste, suomenlippu tai jtn. :D
    Aarikast jtn pientä
    Kalevalast jtn pientä jne.. :D

    JA MISTÄ NOITA PEPIN LEGGINSSEJÄ SAA? =) Tosi söpöt<3

    VastaaPoista
  24. Onnea upeasta mahdollisuudesta!

    Oma ehdotukseni tavara- tai ruokalahjojen lisäksi olisi jonkinlainen Suomi-videokooste. Kuvaisitte paljon pätkiä ihan tavallisista kuvioista. Tapaamisista kavereiden kanssa, kaduilla jne. luontoa unohtamatta. Kerrankin voisi viedä ulkomaille sitä, mitä suomalaiset oikeasti ovat. Kuinka moni oikeasti pitää Kalevalaa yöpöydällä tai tanhuaa baareissa. Toki perinteitä pitää kunnioittaa, mutta nykypäivästä monet kliseet eivät kerro mitään. Voisittehan myös pyytää meiltä lukijoilta terveisiä, jotka sitten heille esittelisitte.

    Jännityksellä jo odotan teidän matkaraportteja!

    VastaaPoista
  25. Herkkujahan sinne pitää viedä, tietysti :D

    -Fazerin sininen (monesti kuulee ulkomaalaisilta, että suomessa on superhyvää suklaata? Jännä)
    -Salmiakkia

    VastaaPoista
  26. Kommentoin nykin matkaanne, HUIPPU JUTTU!! Nauttikaa matkasta ja olkaa iloisella mielellä, tollasia mahdollisuuksia ei joka päivä tule. :) Toivottavasti voisitte viedä sinne jotakin itäsuomalaista, muistaakseni teillä molemmilla oli vähän suhteita Kuopion ja Joensuun suunnalla..? Karjalanpiirakat ja munavoi ois niin hyvää mutta se voi olla vähän hankalaa kuljettaa niin kauas... :D Mutta Marimekkohan on ihana (ja niillä on tehdas Pohjois-Karjalssa) ja sitten täältä on tullut paljon hienoa musiikkia... Hmm. Mutta enihau, ois hauskaa jos voisitte linkittää tuliaiset/jonkin tuliaisista jotenki tänne itään.

    Aurinkoista kevättä teille, ootte ihania! :)

    VastaaPoista
  27. eiks se unikko ole jo jenkkilässä nähty? ei sitä ainakaan!

    VastaaPoista
  28. Viekää uusia iittalan vitriinejä ja täyttäkää ne jokaisen bloggaajan tyyliin sopivalla kamalla. Esim. niillä kakku-koruilla joita teillä itsellä usein on, tai katsokaa mitä Taito-shopissa on myynnissä, siellä on pienien käsityöpajojen tuotteita.

    VastaaPoista
  29. Huomasitteks muuten et joku oli piirtäny teijät sen blogis? :] jjoannart.blogspot.com

    VastaaPoista
  30. Mimmi, I have those sneakers too! http://corpulent.wordpress.com/2010/05/03/ootd-no-7-elegantly-wasted/

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.