moretolove

white

white

tiistai 12. lokakuuta 2010

Lisää tietoa viikonlopusta!

Meidän Muotimessujen stailaukset lähestyy ja täytyy kyllä myöntää, että jännittää kovasti. Osallistujia kilpailuun oli monia satoja ja jo kaikkien lukeminen yksitellen vei meiltä päivän verran aikaa. Siinä ei kyllä nauruilta ja itkuilta säästytty, niin mahtavia ja koskettavia kertomuksia ja perusteluja.

Meillä oli selkee visio siitä, että halutaan keskenään erilaisia tyyppejä stailaukseen ja valinta oli ihan älyttömän vaikea, koska monta kertaa kysyttiin vaan toisiltamme "voitaisiko pliis valita nää kaikki" :D Ei kuitenkaan voitu ja niinpä kun loppuviikosta kontaktoitiin kaikkia voittajia, meitä jännitti ihan hirveesti. Halutaan nyt vähän jakaa teidän kanssa ketä me ollaan kutsuttu meidän vieraiksi muotimessuille. :)


Tänään unohdettiin zoomi päälle kun otettiin yhteiskuvaa.. Mimmi myös unohti avata silmänsä. :D

Perjantaina meidän stailattavaksi tulee Mirja 64v. Mirja vaikuttaa todella rempseältä naiselta ja meillä tuleekin varmasti ihan tosi hauskaa keskenämme. Ollaan keksitty jo teema perjantaille ja voidaan kertoa, että tullaan muistamaan myös Pukeudu pinkkiin-päivä, jota siis vietetään perjantaina. Mirja haluaa jotain räväkkää, se tiedetään!

Lauantaina meidän stailattavaksi tulee Anna 23v. Anna toivoo, että stailaus antasi hänelle lisää itsevarmuutta ja itseluottamusta, koska neitoa on kiusattu koulussa. Meidän näkemien perusteella Anna on todella, todella kaunis ja upea nainen ja aiotaankin parhaamme mukaan auttaa häntä näkemään se itsekin.

Sunnuntaina stailattavaksemme saapuu 33-vuotias kahden lapsen äiti nimeltä Eeva-Maria, joka on sairastanut ensi vuonna 10 vuotta syöpää ja toipuu juuri rankoista hoidoista. Eeva-Maria on lihonut sairauden vuoksi ja kokee olonsa rupsahtaneeksi. Meidän tavoite on saada Eeva-Maria katsomaan peiliin ja toteamaan, että hän on edelleen se kaunis ja upea nainen, joka on ollut ennenkin.

Ollaan todella onnellisia näistä jokaisesta henkilöstä ja siitä, että he ovat halunneet jakaa tarinansa meidän kanssa. Tullaan tekemään parhaamme ja toivotaankin saavuttavamme jotain hyvää tämän viikonlopun aikana.



Me ollaan tänään juostu koko päivä hoitamassa näitä messujuttuja, samoin tehdään huomenna ja ylihuomenna ja sitten vasta se rumba alkaakin. Perjantaina ollaan aamulla kahdeksalta NRJ:n aamupoikien vieraana ja stailataan ne pinkkiin. Sitten lähdetäänkin hakemaan Mirja juna-asemalta ja show alkaa. Perjantaina stailauksen lisäksi me hostataan paneelikeskustelu toimittajat vs. bloggaajat, jossa bloggaajat ja toimittajat pääsevät keskustelemaan avoimesti erilaisista ennakkoluuloista, asenteista yms. Tulee varmasti mielenkiintoista!

Sunnuntain blogikirppiksestä sen verran, kun siitä olette kyselleet. Myyjiksi meillä on tulossa Laura (Motherfuckin' Fashion), Tara Banxx, Me, Nadja (Are You Feeling Fashionable?), Vesa Silver ja Saara (Tiptoes). Kirppis alkaa klo 14:00 ja tarkempi paikka ilmotetaan vielä myöhemmin. Siellä kannattaa olla siis sillon klo 14:00 väijymässä, koska nopeat syö hitaat tässäkin tapauksessa. ;) Me yleensä vaan syödään kaikki. :D

Kiireinen viikonloppu tiedossa, mutta varmasti ihan mahtava. Muistakaa kaikki tulla moikkailemaan ja toivottavasti joku tulee paikalle kattelemaankin. ;) Arvottiin eilen lippuja messuille meidän Facebook-ryhmässä ja huomenna aiotaan arpoa lisää. Siellä kannattaa siis olla tarkkana!


Miltä kuulostaa? Minä päivänä SINÄ aiot tulla paikalle ja mikä kiinnostaa eniten?

11 kommenttia:

  1. Todellakin tulisin jos pääsisin paikalle! Täältä keskisuomesta on kuitenkin hiukan vaikea lähteä ilman rahaa :DD

    VastaaPoista
  2. Uiui kuulostaa aivan mahtavalta ! Onneks pääsen messiin sunnuntaina, en malttais odottaa;>

    VastaaPoista
  3. Oi olis tosi kiva päästä sunnuntaiksi tonne! Mutta olen itse tulossa perjantaina valinnaisen käsityöryhmämme kanssa :D

    VastaaPoista
  4. Voihan hitsi, tottakai olisin tullut jo ensimmäisten joukossa hamstraamaan itselleni ihania vaatteita, mutta Tampereelta olen kotoisin eikä viikonloppuna vain pysty Hesaan tulemaan..huono säkä sinänsä, koska olen torstaina Helsingissä (Lady Gagan konsertti:D), olisin voinut jäädä yöksi ja tulla perjantaina kirppikselle muttah koulu velvollisuudet kutsuvat Treellä. Joku toinen kerta sitten ja pitäkää oikein hauskaa stailattavien parissa ja kirppiksellä!:)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tosi hienolta :) Tietty harmittaa kun en itse tullut valituksi, mutta kertomanne perusteella olette valinneet oikein hyvät stailattavat, varmasti jokainen heistä on sen todellakin ansainnut :) Itse tuskin messuille tulen lähteneeksi, mutta toivotan teille sinne kaikkea hyvää ja kivaa ja onnistuneita juttuja!!

    VastaaPoista
  6. Sunnuntaina, kun on vapaa töistä sopivasti silloin!
    Kirpparille haluan :))

    VastaaPoista
  7. ihanat ihmiset ootte valinnu.. ihan ansaittua :)

    VastaaPoista
  8. olen paikalla kaikki päivät koska työskentelen siellÄ=)!

    VastaaPoista
  9. Rokkivalinnat, onnea voittajille! Toki pitää tulla väijymään Mirjan "räväkkä" stailaus perjantaina. Bodypaintingin SM ja kirppis olisi olleet tosi kivat, mutta pitää lähteä Vaate on tarinan jälkeen takaisin Mikkeliin.

    VastaaPoista
  10. Kyllä sitä jokaisena päivänä tulee käytyä =)
    Lauantaina varmaan menee koko päivä, pitää käydä katsomassa millasen vaatteen ne meiän mummon tarinan perusteella saa aikaseks :p
    Ja jos vielä sunnuntaina muistaa, ni vois kirppiksen tulla katsastaa =)

    VastaaPoista
  11. Sunnuntaina tulossa ollaan feat. hyvän kaverin. :)

    Siellä nähdään!

    Sivusta-lukija joka nyt kommentoi ekaa kertaa.

    Olette ihania ja rohkeita!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.