moretolove

white

white

tiistai 26. lokakuuta 2010

Peppi lähtee, Mimmi jää..

Huhhuh. Mä oon jännittänyt tätä päivää vaikka kuinka paljon, mutta koska tänään ollaan vihdoin saatu lyötyä tärkeitä päivämääriä lukkoon, niin musta tuntuu että on vihdoin aika jakaa asia myös teidän ihanien kanssa.

Me ollaan aina Mimmin kanssa painotettu sitä itsensä hyväksymisen sanomaa, mutta samalla myöskin sitä, että meidän kaikkien tulisi tarttua omiin unelmiimme ja toteuttaa niitä. Pyrkiä elämään sellaista elämää jota haluaa ja tehdä kaikkensa voidakseen hyvin.

Meni monta vuotta, että mun sisällä kyti unelma, jota en uskaltanut toteuttaa. Löysin aina syitä ajatella, että "ehkä sitten joskus".. välillä ne syyt oli työ, välillä poikaystävä, välillä ystävät, välillä pelko etten pärjäisi ja välillä mikä tahansa syy minkä vaan saatoin keksiä. Silti aina muistin tän unelmani ja mietin sitä jatkuvasti. Mietin Uskaltaisinko? Pystyisinkö? Pärjäisinkö?

Mä oon laumaeläin, en viihdy yksin oikein ollenkaan. Tottakai tykkään hengailla itteni kanssa, viettää yksinäisiä iltoja kuunnellen hyvää musaa ja oon mielestäni ihan hyvää seuraa. En kuitenkaan oikein tykkää asua yksin, mun oli vaikea totutella nukkumaan yksin tässä reilu kuukaus sitten ja muutenkin..

Nyt mä kuitenkin oon tullut siihen pisteeseen etten enää pääse yli enkä ympäri tämän unelmani toteuttamisesta. Oon tajunnut, että jos mä aion sen toteuttaa niin se on toteutettava nyt. Mä oon 25-vuotias ja mun suurin haave on olla vielä joskus äiti. Oon viimesen vuoden käsitellyt eroani pitkästä parisuhteesta ja ihmisestä, jota rakastan edelleen todella paljon ja joka on mulle ihan hirvittävän tärkeä. Oon mennyt elämässäni eteenpäin, nauttinut siitä vapaudesta jonka kohtasin ja ottanut ilon irti kaikista mahdollisista hetkistä.

Kun kesällä astuin lentokoneesta ulos, tiesin sen.. Tiesin ettei tästä vaan ole paluuta ja tiesin mitä mä aion tehdä. Kun ajoin taksilla 30min ja katselin ympärilleni, päätin sanoa sen ääneen. Sanoa ääneen sen ihmiselle, joka on kuin sisko ja joka on mulle ihan tajuttoman rakas. Ihmiselle, jonka kanssa työskentelen ja jonka kanssa teen melkein kaikki asiat elämässäni. Ihmiselle, joka soittaa mulle vessasta ja kertoo kuinka on leikannut varpaankyntensä liian lyhyiksi, tai keskellä yötä laittaa viestin, että "en saa unta, saatko sä?" Jos en vastaa, niin sieltä tulee luultavasti perään viesti jossa se kertoo miksi ei saa unta, ettei mun sit turhaan tarvitse aamulla huolehtia onko joku hätänä. Ihmiselle, joka on mun suurin tuki ja turva, joka aina huolehtii ja auttaa jos on tarvis. Tämän ihmisen nimi on Mimmi ja tekin saatatte tuntea sen. Ai mitäkö sanoin ääneen? Sanoin, että "Mimmi, mä haluan muuttaa tänne." Tähän Mimmi vastasi "Niinkö? No sittenhän sä muutat." En tiiä tajusko se koskaan, että olin tosissani?



Nyt tilanne on kuitenkin se, että minä Peppi More To Love otan ja lähden. Mä lähden reilu kuukauden päästä toistaiseksi New Yorkiin, kaupunkiin joka ryösti sydämeni. Oon viimeset kuukaudet selvitellyt asioita, täytellyt papereita ja sumplinut jutut siihen pisteeseen, että pääsen lähtemään. Oon pähkäillyt ja miettinyt, itkenyt ja nauranut, mutta vielä kertaakaan en ole edes ajatellut etten lähtisi. Mimmi on tukenut mua tässä ihan hirveesti ja selvitellyt mulle hirveesti juttuja, joita en oo osannut edes ajatella. Mä tiedän, että sisimmässään Mimmi on musta ylpeä ja samalla silläkin kai tulee mua vähän ikävä?

Me jatketaan Mimmin kanssa hommia ihan kuten ennenkin ja tämä blogi jatkuu ihan kuten ennenkin. Ainoana erona tietenkin se, että mä kirjottelen sieltä ja Mimmi kirjottelee kotoisasti Nummelasta. Voin ainakin kertoa, että mä varmaan tuun entistä enemmän lukemaan meidän blogia, kun haluun nähdä ja kuulla mitä Mimmi tekee ja mitä Mimmille kuuluu. Ei sillä, että me kuitenkin varmaan jutellaan Skypessa joka päivä ja muuta, mutta silti. Tollasesta "kirjeenvaihdosta" meidän blogi alunperin lähti, kun Mipe oli Sloveniassa ja mä täällä, joten nyt palataan siihen tuttuun meininkiin.

Mä kyllä kerron teille sitten lähempänä tarkan päivän millon oon menossa ja kerron enemmän asumisjutuista yms, kun oon siellä ja kaikki on selvinnyt. Lähden sinne ilman suunnitelmia, haluan tehdä just niinku tuntuu hyvältä. En tiedä riittääkö mulla rahat (jos ei, niin sit pitää keksiä jotain), en tiedä pärjäänkö yksin (okei onneks mulla on siellä tämä ihana tyttö, joka on luvannut pitää musta hyvää huolta ja muitakin ihania kavereita).. En tiedä oikeastaan mistään kauheesti mitään, mutta sittenpä nähdään. Jos tulee liian ikävä kotiin ja siellä on hirveetä (öö saatan epäillä tätä hirveyttä ainakin vähän, ikävä tulee varmasti) niin tuun kotiin.

Muutenkin mä tuun maaliskuussa kuitenkin käymään Suomessa, koska meillä on sillon tosi iso ja upea työjuttu, josta oon haaveillut aina. Se on jotain niin More To Lovea ja jotain niin parasta vaan, että tekis mieli kiljua ja itkeä koko ajan. :D Sen jälkeen palaan kai taas takaisin NYCiin, tai kuka tietää? Ehkä jonnekkin muualle?



Mä oon todella onnellinen nyt, koska elän unelmaani. Mua pelottaa ihan järjettömän paljon, mutta samalla odotan tätä niiiiin paljon. Mulla kuitenkin tulee Mimmiä niin hirveä ikävä (okei hyvä etten itke jo nyt, kun tätä kirjotan) että toivon meidän pääsevän johonkin reissuun tässä piakkoin vielä yhessä. Johonkin missä saadaan olla kaksistaan ja vaalia meidän ystävyyttä, koska viime aikoina ollaan keretty vaan tekemään töitä, töitä ja lisää töitä. Toivottavasti siis löydettäis tästä joku kolo ja joku hyvä matkakohde vaikkapa, mihin sitten vaan lähettäis.

Seuraavan kuukauden aion viettää työskennellen paljon ja näkemällä mulle tärkeitä ihmisiä. (Onneks jopa mun Mummi 75v ilmoitti just hankkineensa tietokoneen, että voidaan pitää yhteyttä ja aion opettaa sitä käyttämään Skypea..) Tää ei oo lopullista, mä saatan tulla koska vaan takaisin, tai sitten jäädä sinne ikuisiks ajoiksi. Kukaan ei voi tietää. Paperiasiat ja muut on vain paperiasioita ja asiat tuntuu aina järjestyvän, jos niiden tarpeeksi tahtoo järjestyvän.

Huh. Nyt tuli paljon avautumista, enempää en jaksa edes nyt kirjottaa.


Eikö ookkin aikamoista? :)

Guys, finally it's official. I, Peppi More To Love am going to move to NYC soon. More To Love is not going to change, I'm just not in Finland anymore. I'm reallyreally happy, but going to miss Mimmi A LOT.

Niin ja nyt kaikki alkaa sitten painostamaan Mimmiä, että se tulee pian NYCiin moikkaamaan mua!!!!

156 kommenttia:

  1. Voi Peppi, mä olen NIIN iloinen sun puolesta! <3 Mahtavaa että uskallat toteuttaa unelmasi, tuollainen hyppy tuntemattomaan vaatii paljon rohkeutta. Onnea valmisteluihin, en malta odottaa että pääsen lukemaan seikkailuistasi Uudella Mantereella ;)

    VastaaPoista
  2. ihanaa peppi! mun koko olemus hymyilee onnesta, kun tiedän, että saat toteuttaa unelmasi<3 toivottavasti minunkin unelmani toteutuvat vielä joku päivä, niin että minusta tulee onnellinen vaimo ja viiden lapsen äiti. haleja ja lämpöä, iloa ja onnellisuutta! nauti elämästäsi ihana peppi! :>

    VastaaPoista
  3. Onnea matkaan :) ihanaa kun toteutat rohkeasti omia unelmiasi! Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää vaan se, että toimii pelosta huolimatta -on joku viisas sanonut!

    VastaaPoista
  4. Pidä todella hauskaa siellä New Yorkissa! :) Oon hirveä herkkis, tuli tippa linssiin, ku luin tän tekstin. :D

    VastaaPoista
  5. wau, hienoa kun uskallat lähteä elämään unelmaasi! hirmuisesti tsemppiä sulle sinne :) meikä jää odotteleen sun kuulumisia tms tänne blogin puolelle!

    VastaaPoista
  6. Mulle tuli ihan älyttömän onnellinen fiilis ku luin tätä. Onnea ja paljon uskallusta mukaan <3
    olisipa mullakin rohkeutta tehä noin.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa Peppi, kun uskallat rohkeasti toteuttaa unelmiasi :)

    VastaaPoista
  8. ei ole todellista, että oikeasti herkistyin kyyneliin asti tätä lukiessani, vaikka ei edes sinällään ollut tunteikas teksti :) kaikkea hyvää sulle ja jatkolle! vaikka tuutkin jatkamaan kirjottamista tähän blogiin, niin onhan se silti varmasti vähän eri asia. nyt harmittaa etten oo ollut missään sellasessa tapahtumassa missä teihin tyttöihin ois voinu yhdessä törmätä, mutta onpahan ainakin lisäsyy mennä tapahtumiin joissa sitten edes toisen teistä voi nähdä ;)
    tsemppiä!!
    t. vajaan vuoden blogianne lukenut 16-v tyttö Päijät-Hämeestä :)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa Peppi, kun uskallat lähteä toteuttamaan unelmia :)

    VastaaPoista
  10. Apua!

    Ihanaa, mäkin tahdon.. ehkä sitten jonain päivänä. Just tota mä arvostan teissä tytöissä, te uskallatte tehdä sitä mitä te haluatte!! :)

    http://ennassweetdreams.blogspot.com/

    VastaaPoista
  11. Oi vitsit, vähän ihanaa :) Oot aika rohkea kun uskallat tolleen lähteä! Mäkin oon haaveillut jo kauan että asuisin joskus ulkomailla, ja nyt oonkin päättänyt että mun on pakko lähteä vaihtoon joskus tässä yliopistouran aikana vielä.

    VastaaPoista
  12. Hyvä etten pillittänyt, kun luin tätä! Miusta on tosi hienoa, että lähdet toteuttamaan unelmias, koska niin sen kuuluukin olla. Unelmat on toteutettaviksi tarkoitettu :) Tsemppiä sinne suureen maailmaan, jossa sie ihan varmasti pärjäät hyvin.

    VastaaPoista
  13. Vau, todella ihanaa, että pääset ja ennen kaikkea uskallat lähteä toteuttamaan unelmaasi! Eipä siinä, noin upeella asenteella varustettu nainen pärjää kyllä varmasti ihan missä vaan.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa Peppi! ♥ Kaikkea hyvää ja toivottavasti saadaan kuulla paljon seikkailuja myös sieltä Atlantin toiseltakin puolelta sitten. :)

    VastaaPoista
  15. Meinas tulla kyynel kun luin tota tekstiä. Jotenkin surullista että lähdet, ja Mimmi jäisi "Yksin". Tai onha Skype olemassa ja puhelin, ja blogi jatkuu samanlaisena, mutta silti on jotenkin haikee olo teidän kahden puolesta. Toivotan Pepille onnea uuteen kotiin! :) <3

    VastaaPoista
  16. Olen niin kateellinen, että uskallat toteuttaa unelmasi<3 Toivottavasti moni ottaa susta mallia ja tekee samalla tavalla, mä ainakin aion joskus:) Vaikken ihan Nykiin saakka muuttaisi, niin jonnekin ulkomaille haluan!

    Teillä on ihan mahtava blogi! Jään innolla odottamaan niitä kaikkia ihania New York postauksia ja omaa matkaa tähän kyseiseen kaupunkiin! (Vähän yli 2kk enää!)

    VastaaPoista
  17. Oh my. Aivan mahtavaa. Enjoy every moment <3.

    VastaaPoista
  18. Peppi ihanaaa! ♥ Itken melkein täällä, oon niin onnellinen sun puolesta. Oot mitä parhain roolimalli meille kun noin tähtäät kohti unelmaasi ja uskallat toteuttaa sen! Hienoa että jatkatte silti blogia ja niin <3
    Mäkin oon haaveillut joskus Suomesta pois muuttamisesta, mut pelottaa. Ehkä mä sun ansiosta uskallan vielä lähteä.

    VastaaPoista
  19. Ensiajatukset oli et nyt se sitte lähtee, maailmanloppu tulee.
    Mutta ku luin ton koko jutun, ni mun täytyy sanoo et oon tosi onnellinen sun puolesta. Hoen aina ihmisille kuinka ei pidä unelmoida elämääsä vaan elää unelmaasa. Sä teet just nii. Mä oon susta ylpee, että sä uskallat. Oon sulle suoraansanoen kateellinen.
    Ja mitä nyt oon tätä teiän blogia seuraillu, ni sä tuut pärjäämää. Sä jos kuka tuut pärjäämää. Vaikutat niin positiiviselt ja rempseelt ihmiselt, susta on vaan PAKKO tykätä. Mene ja muuta jenkkien asenteet, niinku te ootte monien suomalaisten asenteita muuttanu. :) <3 Rohkeutta, sä pystyt siihen!

    VastaaPoista
  20. Arvasin!! Tai siis arvasin sen jälkeen, ku tajusin, ettet ookkaan menossa BB-taloon,;) Oon hirvittävän kateellinen ja samalla iloinen, että uskallat tehdä jotain näin suurta, koska minusta ei tuohon ehkä olisi. Tulisitko kaupunkioppaaksi, jos joskus saisin aikaiseksi matkan rapakon taakse?

    VastaaPoista
  21. ÄÄÄÄ aivan älyttömän siistiä!!! Oon aivan supersuperälyfiiliksissä sun puolesta!! Ja tietysti ITSENI puolesta koska saan seurata tätä kautta jotain näin upeaa, kuin muuttoa New Yorkiin! Onnea maailman eniten ja kaikkea supersuurta ja ihanuutta teille! You go girls!!!

    VastaaPoista
  22. Lycka till, upea ja rohkea ratkaisu, ota maailma haltuun sieltä Atlantin toiselta(kin) puolelta.

    VastaaPoista
  23. Vähän ihana ! rupes oikeen itkettämään ku luki tätä :')))))

    VastaaPoista
  24. Mahtavaa Peppi! <3

    Do, do, do what you wanna do
    Don't think twice, do what you have to do
    Do, do, do, do, let your heart decide
    what you have to do
    That's all there is to find //The Ark - It takes a fool to remain sane

    VastaaPoista
  25. Oot tosi rohkea ku uskallat noin ison askeleen elämässäs ottaa <3
    kyllä mullekkin itku tuli (:
    täällä me suomessa sitten luetaan mitä se pepe siellä tekee ja kuinka komeita poikaystäviä bongailee ;) Ite oon 16-v tyttö, nummelasta (meen aina cittariin siinä toivossa että bongaisin mimmin ;)) oon lukenu blogia noin puoltoista vuotta ja oon saanu lisää itsevarmuutta pukeutumiseen ja oon oppinu et saan ilmasta mielipiteeni eikä tarvitse hävetä niitä. ja että tärkeintä on hyväksyä itse itsensä eikä miettii et mitä muut ajattelee! (:

    paljon onnea ja tsemppiä sulle peppi ja kiitos, että ootte mun ja varmasti monen muunkin päiviä piristäneet ja itsetuntoa kohottaneet (:

    VastaaPoista
  26. Mua alkoi melkein itkettää, kuinka kauniisti kirjoitit teidän ystävyydestä ja sun unelmista! Upeaa että uskallat toteuttaa haaveesi:) Onnea

    VastaaPoista
  27. Onnea hienosta valinnasta ja tsemppiä jatkoon! :)

    Täällä on haaveissa ulkomaille muutto..sitten joskus kun tuo toinen osapuoli saa koulunsa loppuun. Onneksi koskaan ei oo liian myöhästä.

    VastaaPoista
  28. Alusta asti teitä seuranneena, niin nyt kyllä tuli tippa linssiin..Onneksi blogi ei tähän lopu! Toivon, että oon joskus yhtä rohkea kuin sä Peppi ja uskallan toteuttaa unelmiani! Eka piti itkeä kun katoin kadonneen jäljillä, sit katoin youtubesta yhden itku-videon ja perään täällä blogissakin olleen Kanyen videon.
    Ja nyt tää!! :'( Voi että mikä itkupilli mä tänään oon :D

    Mutta ihanaa Peppi, halit teille molemmille :)

    -Ann

    VastaaPoista
  29. äh eikä, tuli jotenkin niin ilonen mieli sun puolesta/tosta tekstistä ylipäätään, et vierähti pari kyyneltä! enkä ees oo mikään nyyhky.. mut ihanaa, kuulostaa ihan uskomattomalta! aluks pelästyin, että häippäset koko blogista, mut onneks et =) eihän tää sillon olis enää more to love! :) onnea ja menestystä, ja mimmille kans voimia että se kestää ilman sua kotosuomessa ;D

    VastaaPoista
  30. voi,

    en tiedä miksi, mutta itkin kun pikkutyttö kun luin tätä tekstiä (ja itken vieläkin). ihan mielettömän hieno juttu ja oon niin onnellinen peppi sun puolesta kun uskallat toteuttaa unelmasi.

    kaikkea hyvää teille molemmille :----)

    VastaaPoista
  31. nyt on kyllä peppi laihtunu :)!

    VastaaPoista
  32. Ihanalta kuullostaa!! Mä oon ihan kateellinen!! Lähteekö Uno sun mukaan, vai? :)

    VastaaPoista
  33. apua meinasin ruveta itkemään :DDD

    voi miten mahtavaa kun joku on sponttaani ja teke jotain mikä tuntuu oikeelle.

    paljon onnee sinne hirmu hyvien karkkien ja jännien ruokien ja ihanien muidenkin juttujen yhdysvaltoihin ! JEEEEEEEEE !

    VastaaPoista
  34. ONNEA!<3

    Noin mullekin tulee vielä käymään jonkun maan kanssa.:)

    VastaaPoista
  35. EIKÄ, IHANAA! Mie tuun mukaan :D Arvasin kyllä heti, että minne menet, kun luin otsikon. Nyc on se unelmien kaupunki, mihin en ole vielä päässyt, mutta joku päivä kyllä. Hurjasti tsemppiä tulevaan ja innolla odotan postauksia sieltä (ja Nummelasta myös ;))

    T. Yksi erittäin harvoin kommentoinut, mutta innokkaasti seurannut lukija :)

    VastaaPoista
  36. Hui kun siistiä! Miten ihmeessä sait viisumin? Mä oon käyny Nykissa monta kertaa ja se on ihana paikka vierailla mutta en haluaisi asua siellä. Toivottavasti todellisuus ei kolahda liian kovaa päin pläsiä kun lähdet sinne yhden vierailukerran jälkeen. Onnea kuitenkin matkaan hirveästi!!!

    VastaaPoista
  37. Ou mai gaaaad!
    Kuulostaa todellakin unelmalta!
    pidä kiiinni siitä ja hyvää matkaa<3

    VastaaPoista
  38. Uno jää Mikon luokse tänne asumaan ja äiti pääsee vaan skypettelemään sen kanssa. <3

    Toivotaan ettei mikään kolahda vasten pläsiä, siksi lähenkin ilman sen suurempia odotuksia/suunnitelmia.

    Kiitos kaikki, ootte uskomattomia kun tsemppaatte. <3

    Niin ja laihtunut? Toi kuva on Nycista kesältä, en oo siitä lihonut enkä laihtunut kyllä. :)

    VastaaPoista
  39. Kuten monella muullakin, myös mulla tuli melkein tippa linssiin kun tätä tekstiä luin.
    Oon tosi iloinen, että uskallat lähteä toteuttamaan sun unelmaasi! Mä ihailen tollasta rohkeutta, toivoisin joskus löytävän itsestänikin saman.

    Tää teksti sopi niin hyvin omiin fiiliksiini, kun just tänään päätin, et mun täytyy lakata elämästä omaa elämääni niin kuin muut mun sitä haluis elävän ja lakata menemästä sen mukaan et miellyttäisin ratkaisuillani mahdollisimman monia. Tässä vaiheessa elämää pitää osata olla itsekäs ja ajatella vain sitä mikä antaa itselle sen onnellisuuden tunteen, vaikka samalla joku ystäväni saattaa hieman loukkaantua. Luotan kuitenkin, että ihmiset ymmärtävät sen, että jokaisen pitää ajaa myös omaa etuaan, koska meillä kaikilla on just tää elämä mitä tässä eletään ja siitä pitäis tehdä mahdollisuuksien mukaan juuri sellainen kun itseä eniten miellyttää!

    Vielä kerran siis, tsemppiä matkallesi Atlantin toiselle puolelle ja kiitos tekstistä josta sain suurta rohkeutta myös omiin päätöksiini!

    VastaaPoista
  40. Upea juttu! Onnea matkaan! Me muutettiin aikanaan koko konkka ronkka (minä, mies,lapset) Bostoniin ja jäätiin sinne 5 vuodeksi, kunnes tie vei Suomen kautta Espanjaan :)

    VastaaPoista
  41. Voi että sä osaat kirjottaa hyvin! Nää sun "syvällisemmät" merkinnät on aina nii hienoo luettavaa mut tää oli kyllä varsinki jottain iha uskomatonta :) Kannattaa kyllä ehottomasti lähtee vaan kokeilemaan niitä unelmiaan, jos se sit ei tunnukkaan oikeelta nii aina pääsee takasin, nimimerkillä kokemusta on.

    Jos vaan yhtään kiinnostaa nii kuuntele tää kappale jossain vaiheessa: http://www.youtube.com/watch?v=g3LS-VT3K8A (Billy Ray Cyrus + Miley - Ready, Set, Dont go). Ite tuli tota kappaletta kuunneltua tosi paljon viime syksynä, koska olin lähössä elokuussa vaihtariks Tanskaan. Kolahti noi sanat nii osuvasti ainakin itelle, koska ei se ollu helppo paikka lähtee ja jättää kaikki, kyllä siellä vähä "turpaan tuli" mut tulipahan kokeiltua sitäki :D

    Muistahan sit välillä kertoo, miten tää sun muuttos etenee!:)

    VastaaPoista
  42. ihanaa! oikeasti, taisin vähä itkeä tätä lukiessani :')

    VastaaPoista
  43. Aivan ihanaa kun olet vaan päättäny toteuttaa unelmasi! meinasin myös ruveta itkemään kun luin tätä! :)

    VastaaPoista
  44. KUUTTI LIKES THIS!

    <3

    VastaaPoista
  45. Hyvä Peppi! Unelmat on tehty toteutettaviksi <3 Oon ylpeä susta, onnellinen sun puolesta ja ONNEA MATKAAN! :)

    VastaaPoista
  46. Peppi mä olen niin ylpeä susta! Musta on ihanaa, että ihmisillä on rohkeutta toteuttaa omat unelmansa eikä jäädä vain haaveilemaan niistä.
    Mun unelma on lähteä lukiossa vaihto-oppilaaksi Australiaan ja toivon, että se tulee toteutumaan. En tiedä saanko tässä 3 vuoden aikana edes kerättyä siihen tarpeeksi rahaa, mutta tollasen unelman takia kannattaa ainakin paiskia töitä!

    VastaaPoista
  47. oi ihan kylmät väreet meni kun tätä luki! pidä unelmistas kiinni ! ^^ ♥

    VastaaPoista
  48. Mulle tuli vaan yks asia mieleen...

    IHANAA!

    VastaaPoista
  49. Onnea matkaan! Musta on aina niin upeeta ja ihailtavaa, että ihminen tekee niikun parhaaksi näkee <3 Kesken postauksen lukemisen iTunesista pärähti soimaan The Crashin New York ;D

    VastaaPoista
  50. Ihan huippu juttu, kun ihmiset uskaltaa toteuttaa unelmiaan, eikä vain puhua niistä! Aloin itkee, kun luin tätä. Oispa mullakin noin ihana ystävä.

    Hyvää matkaa, odotan innolla postauksia New Yorkista :)

    VastaaPoista
  51. Toi on kyllä niin ihailtavaa, että joku vaan ottaa, ja lähtee tuolla tavalla toteuttamaan unelmaansa :D
    Pakko myöntää, että tämä on ensimmäinen kerta, kun uskaltaudun kommentoimaan, mutta nyt tuntuu vaan siltä, että on ihan pakko tulla tänne hehkuttamaan kuinka mahtavaa tuo on :D

    VastaaPoista
  52. En teitä kumpaakaan tunne kuin tän blogin kautta, mut joo, minäkin itken. Mä toivon sulle Peppi koko maailman verran kaikkea hyvää ja ihanaa! Kerrothan kaikesta, käytännön asioista, kämpästä, siitä onko ruisleipää ikävä... Kaikesta. Wau. Mulla ei sanat riitä kertomaan miten upeeta tää on (vaikka osallistun vaan lukemalla tekstiä ruudulta!)

    Sinä ja Mimmi olette upeita.

    VastaaPoista
  53. Voi, hienoa, onnea matkaan! Jään innolla odottamaan juttuja uusista tuulista ja maisemista, ja toivon että itsekin inspiroidun siinä sivussa toteuttamaan omia unelmiani :)

    VastaaPoista
  54. Aivan ihanaa! Noin pitää just tehdäkin. Jos jostain unelmoi oikeasti, niin sitten tosiaankin vaan tekemään asioita sen eteen, että se unelma ihan tosi joskus toteutuiskin. Tuumasta toimeen! :)

    Niin itsekin aina elän parhaani mukaan, koska en anna itselleni oikeutta valittaa tai kunnolla mankua jonkun asian perään, jos en tosiaankaan tee mitään asian eteen.

    Asiat järjestyy aina. Kunhan lähdet reissuun hyvällä mielellä, maalaisjärjellä varustettuna ja rohkeana, niin selviät kaikesta tielle osuvasta aivan varmasti! TSEMPPIÄ!!!

    VastaaPoista
  55. älyttömän hieno juttu! tuhannesti tsemppiä! oot kyllä rohkee nainen ja teet niin kuin elämässä kuuluukin tehdä :-)

    VastaaPoista
  56. tää teksti oli tosi ihana ja jopa mä liikuitin ihan kyyneileisiin asti, "mita, lähteekö peppi?". Hyvää matkaa, ja mä uskon että monel ihmisel (myös mulla) tulee sua ihan hirveä ikävä! onnee matkaa =)!

    VastaaPoista
  57. voi kateus :) NYC on upein paikka ikinä!

    VastaaPoista
  58. Menetin samalle kaupungille sydämmeni vuosi sitten. Paljon paljon onnea matkaan. Rohkaisit ainakin mua vielä joskus lähtemään sinne, missä osa mun sydäntä pomppii tällä hetkellä. Voi, että miten "täysin" tuntemattoman ihmisen toteutuvasta unelmasta voi tulla iloseksi!
    Ite pääsin kesällä opiskelemaan alaa jota oon aina halunnu opiskella, mutta samalla aina ajatellu, että en kuitenkaan pärjää siinä. Olisin liian painavan, huono tai jotain aina. Nyt asiat on sen unelman osalta mulla oikeassa suunnassa. Toivottavasti, joskus mäkin pakkaan laukut ja tuun sinne. Paljon paljon tsemppiä ja kiitos kaikesta. <3 Aivan ihana juttu.
    Manna

    VastaaPoista
  59. Ihanaa! Itelläkin muutaman viikon päästä tulossa aikamoinen elämänmuutos ja oonkin miettinyt, että onko musta siihen muutokseen. Mutta kiitos sinun, tajusin, että musta on siihen ja kannattaa kokeilla, sittenhän sen tietää :) Ootte molemmat Mimmin kanssa ihania <3

    VastaaPoista
  60. VAU! Tosi upeaa, vaikka täytyy myöntää että jotenkin mulle tuli hirveän haikea olo kun voin vaan kuvitella miten kova ikävä sulle tulee Mimmiä ja toisin päin (hmm, eläydynköhän vähän liikaa? :D). Mutta hirvittävän hienoa että uskallat vain ottaa ja lähteä, olen kateellinen! Olen nimittäin itsekin haaveillut muutosta NYCiin tai jonnekin ulkomaille. Kerrothan jossain vaiheessa enemmän kaikista noista käytännön jutuista jne :) Olisi mukavaa ja varsinkin hyödyllistä kuulla niistä jos tässä nyt joskus itsekin pääsisi toteuttamaan samanlaisen unelman! Onnea sulle ihan hirveästi!

    VastaaPoista
  61. Mä niin tiedän sun fiilikses. Itte menetin sydämeni Los Angelesille, ja sinne muutin vuoden pähkäilyn jälkeen. Vaikka olikin tosi rankkaa jättää koti ja oikeestaan koko elämä taakseen, niin kyllä se on sen arvoista :)

    Oli muuten tosi outoa tulla tänne koto-Suomeen vierailulle kun täällä on jäätävät säät. Losissa kun pyöritään vielä siellä kahdenkymmenen plussa-asteen paremmalla puolella.

    Mutta siis tsemppiä sulle (: Aluks tuntuu raskaalta olla täysin erilaisessa ympäristössä ilman läheisiä, mutta kotiutumisen jälkeen elo Amerikassa on tosi mukavaa.

    VastaaPoista
  62. Oii ihanaa Peppi! Mulle tuli tippa silmään tän kunniaksi!<3 oot ihana ja oon ilonen sun puolesta, että uskallat toteuttaa unelmiasi ja elää sun omaa elämää! Sehän tän kaiken ideana on!

    VastaaPoista
  63. Ihanaa Peppi !

    Mun suurin haave on joskus muuttaa Lontooseen ja tiedän, että sen joskus vielä teen. Onnea sulle tosi paljon ja pärjää hyvin siellä!

    VastaaPoista
  64. aloin melkein itkemään kun luin, ja sitä kyllä harvoin blogit saa aikaan! mä en niin voi kuvailla sitä tunnetta kun astuu siihen kadulle ja tuntee että hei, tää on mun paikka. ihan hirveä ikävä new yorkia ja haaveena muutto jonakin päivänä. onnea matkaan peppi, oon tosi ilonen sun puolestas, kyllä mäkin vielä lähden! :)

    VastaaPoista
  65. ÄÄÄÄÄÄÄÄ eikääää!!!! <3 onneaa <3

    VastaaPoista
  66. Siis kun aloin lukemaan tata olin ihan kauhuissani etta mita aiot meille kertoa...mutta sulla olikin hyvia uutisia! Tervetuloa NYC:iin jossa sinulla on myos faneja :)

    VastaaPoista
  67. Upeaa että haluat toteuttaa unelmas, etenkin noin kaukana. Kaikilla ei ole pokkaa lähteä sinne asti! Toivottavasti Nyki on sulle se paikka missä muutkin unelmat toteutuu, ja toivottavasti Iso Omena vastaa sun kuvitelmia unelmien kodista, eikä petä sua. Miten käy Isojen siskojen?

    VastaaPoista
  68. Ihan mahtavaa!!!

    Muistan ku Mungolife erosi poikaystävästänsä, kirjoitin sillekin, että lähde nyt ihmeessä ulkomaille jos siitä oot joskus haaveillut eikä mikään sua täällä kummemin pidättele. Saman ohjeen olisin voinu antaa sullekin.

    Oon ite asunu pariinkin otteeseen ulkomailla, enkä katunut päivääkään! Oikein ihanaa reissua ja onnea suureen maailmaan! :)

    VastaaPoista
  69. ei herrajumala miten siistiä!!!! oon niiiiin vilpittömän onnellinen ja innnoissani sun puolesta, mulla tuli kyyneleet silmiin!

    VastaaPoista
  70. Kun näin facebookis jaettuna tän blogi sivuston, ja luin otsikon, pala nousi kurkkuun. Oli pakko klikata sivusto auki heti, ja aloin lukea tekstiä. Kyyneleet valuen pääsin loppuun asti. Mulla tulee ihan tajuton ikävä sua ! En edes tunne sua kuin bloqi-lukijana, mutta..
    Te ootte Mimmin kans auttanu mua itteä hyväksymään itteni, ja oon siitä erittäin kiitollinen. Tän koko vuoden aikana teistä on tullu mulle tärkeitä.. Hassua sillä ette edes tunne mua.
    Mutta ehkä ymmärrätte?? harmi, että en oo nähny teitä kumpaakaan, ja nyt onkin sitten vaikeampi nähä teitä yhdessä..

    Mä oon samalla Peppi tosi onnellinen sun puolesta, sillä oot uskaltanu taas tehdä sen, mitä unelmat kertoo.. Onnea ja tsemppiä sinne isoon omenaan!! kyllä sä sielä pärjäät, ja muista aina, että suomeen lentää ''muutamassa'' tunnissa.. Nauti ajasta viellä suomessa, toivottavasti pääsen näkemään sinut vielä joku päivä !!

    Ja mimmi!! Tää varmasti sattuu suhun paljon. Ite olisin hajalla, vaikka samalla onnellinen 'siskon' puolesta. Koita jaksaa, ja mie tiiänki, että sä jaksat :) toivottavasti me nähdään joskus jossain, ettet säki karkaa johonkin ulkomaille ilman, että oon saanu vaihtaa sanasta ihan irl !!

    Haleja molemmille tytöille, ja ISO kiitos !!! <3

    VastaaPoista
  71. Onnea matkaan! :) Ihanaa, että uskallat toteuttaa unelmasi.

    VastaaPoista
  72. Peppi mahtavaa oikeesti! Mieletöntä. Tätä lukiessa tuli sellanen olo, että ehkä mäkin joskus uskallan tehdä samoin kun sä, ja muuttaa pois täältä Suomesta juuripa samaiseen kaupunkiin ;) muttaaa mulla vielä unelma-asteella tää juttu ja sä jo toteutat sun unelmaa. Oikeesti todella siistiä!

    Paaaljon onnea ja oon niin ilonen sun puolesta!

    VastaaPoista
  73. JEEEEEEEEEEEEE!!

    Hyvä Peppi. Mä oon teidän suomalaisfani nykistä, että toivottavasti suhun alkaa sitten törmäilemään huudeilla!!


    -Katri

    VastaaPoista
  74. Ihan kun Yhdysvalloissa ei jo olis liikalihavia tarpeeks... One overeater down, the other fattyfattybombom to go...

    Ei tule ikävä!

    VastaaPoista
  75. hienoa että uskallat toteuttaa unelmasi! vau!

    tuli melkein itku kun luin tämän :c. kaikkea hyvää teille.<3

    VastaaPoista
  76. ei vitsit, mulle tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tätä! :') oon niin onnellinen sun puolestas!
    ehkä joskus mäkin löydän rohkeuden toteuttaa mun unelmat.. :---)

    VastaaPoista
  77. Muakin alkasi itkettään. Kumpa olisin edes puoliksi noin rohkea.

    Te olette aivan ihania ja olette tuoneet mun elämään niin paljon tsemppiä. <3

    VastaaPoista
  78. Tervetuloa Yhdysvaltoihin! Tiedän kokemuksesta, että tähän maahan muuttaminen ei ole helppoa, mutta ihanaa että jaksoit taistella läpi paperisodan ja toteutat unelmasi :-) En ole aiemmin kommentoinut tätä blogia vaikka olen sitä kauan lukenutkin, mutta nyt oli pakko koska kirjoitit asiasta joka on niin lähellä omaa elämääni. Itse tein päätöksen muutosta kaksi vuotta sitten, ja syynä oli tottakai mies!

    Ulkosuomalaisena eläminen on koti-ikävän kanssa taistelua, uusien ihmisten tapaamista, ihanien ja välillä todella rasittavien uusien asioiden oppimista ja uuteen maahan v/ihastumista, mutta loppuen lopuksi todennäköisesti elämäsi paras päätös. Suomeen voi aina muuttaa takaisin, se ei katoa minnekään. Tsemiä siis :-)

    VastaaPoista
  79. ihan mieletöntä ! oon todella onnellinen sun puolesta. inspiroit mua todella, nyciin muuttaminen on ollut myös mun unelma niin kauan kuin voin muistaa. voisitko olla vielä niin ihana että tekisit niistä paperihommista ja viisumeista ja muista tylsistä jutuista jonkinnäköisen postauksen, haluaisin palavasti tietää että miten se homma toimii käytännössä.

    ootte ihan uskomattomia.

    VastaaPoista
  80. Alkaessani lukeen tätä postausta spotifysta alko soimaan Written in the stars ja kertosäkeen soidessa totesin että kylläpä sattuki sopiva biisi!

    Aivan mahtavaa, toivon että oon joskus itekkin yhtä rohkea ja pystyn toteuttaan omat haaveeni lähtemisestä kenties jonain päivänä<3

    VastaaPoista
  81. Ihanaa Peppi kun uskallat toteuttaa pitkäaikaisen haaveesi! En ole koskaan ennen kommentoinut teille vaikka pidemmän aikaa blogianne (mahtavaa sellaista!) olen jo seurannut, mutta nyt oli ihan pakko kun kolahti tää postaus niin että lukiessa tuli tippa linssiin... Painin nimittäin itse hyvinkin samanmoisten tunteiden kanssa ja aika pitkälti tää, mitä Peppi kirjoitit ois voinut tulla suoraan omasta suustani... Jos osaisin pukea tän hetkiset ajatukseni noin hyvin sanoiksi :) Itse olen kyllä jo päässyt toteuttamaan ulkomailla asumishaaveitani, jopa useampaan otteeseen (olen asunut eri aikoina 2kk, 6kk ja lähes vuoden ulkomailla, kaikki kolme periodia eri maassa), mutta aina olen kuitenkin palannut Suomeen. Pari kuukautta Suomeen paluun jälkeen on aina mennyt ihan ok, mutta sitten on aina iskenyt se tunne, että on vaan pakko päästä pois ja että tää ei vaan jotenkin ole mun paikkani. Nyt viimeisimmän ulkomailta paluun jälkeen olenkin alkanut miettiä elämääni ihan toden teolla uusiksi ja sitä, että miksi ihmeessä palaan aina tänne takaisin, jos en kuitenkaan tunne olevani täällä onnellinen. Joo, Suomessa on perhe, ystävät jne. ja osa mun sydämestä tulee aina olemaan täällä, mutta kun suurempi osa siitä on jossain ihan muualla. Viime aikoina olen tajunnut, että noi mun aiemmat ulkomailla asumiset (joissa on siis ollut kyse joko opiskelusta tai töistä) on toisaalta lievittäneet mun ultimate haavetta väliaikaisesti ja toisaalta taas vaan pahentaneet sitä... Ja toi ultimate haavehan on juurikin vaan ottaa ja lähteä ilman mitään suurempia suunnitelmia tai aikarajoituksia siitä, kuinka kauan aikoo muilla mailla olla, oli se sitten vuosi, kaksi tai forever. Ainoa, mikä mulla tässä vielä hieman tätä lykkää, on opinnot, jotka haluan kuitenkin suorittaa loppuun ja sitten se, että en ole vielä ihan varma maasta, jonne haluan muuttaa, ainakin aluksi. Kun mulla on useampi vaihtoehto, mutta tämäkin on kyllä alkanut pikku hiljaa ehkä selkiintymään :)

    Pakko vielä sanoa, että ihania ootte!! :) Pepille oikein paljon onnea ja kaikkea hyvää unelman toteuttamiseen ja Mimmille terkkuja toiselta savolaiselta! ;)

    VastaaPoista
  82. Oooi, olisin lukenut vaikka vielä enemmänkin, tuli niin hyvä olo sun puolesta :,)

    Onnea matkaan Peppi!

    VastaaPoista
  83. THUMBS UP! Voi että sä oot rohkea ja inspiroiva, mä herkistyin ihan kyyneleisiin tätä lukiessa. Kaikkea hyvää!:)

    VastaaPoista
  84. Wautsi!

    http://www.youtube.com/watch?v=RT90JV-GGe8

    Toi sopii aika hyvin :)

    VastaaPoista
  85. Vau, todella rohkeaa toimintaa, mutta siis aivan mahtavaa, kun uskallat tehdä, mitä haluat:)

    Pakko kuitenkin sanoa, että tämä "yllätys" ei nyt kertakaikkiaan ollut looginen, kun ensiksi puhuit siitä äidiksi tulemisesta! (Tähän sata huutomerkkiä) Olin siis ihan varma, että tää yllätys on se lapsen hankkiminen, äidiksi tuleminen. Vaikka sitten adoptiolla tai keinohedelmöityksellä. Selitätkö, miksi näin?!

    VastaaPoista
  86. äää, ihanaa, oon niin onnellinen sun puolesta :) munkin unelmissa on joskus päästä nyciin, vaikka vain päiväks mutta sinne mun nenä osoittaa ja halua ulkomailla eloon löytyis kanssa, ehkäpä pääsen töiden puolesta joskus kun kansainvälisessä puljussa kuitenkin työskentelen...

    Mutta vielä kerran JEEEEE sun puolesta =) Mullakin melkein kyyneleet tuli kun tätä luki!

    VastaaPoista
  87. Mahtavaa! ihanaa, että uskallat toteuttaa haaveesi. Mullakin meinas tulla itku silmään, kun luin tätä. On ihan parasta, että uskaltaa vaan lähteä :)

    VastaaPoista
  88. Ää... Itkin kun luin tätä. Voi kun ite uskaltaisin erota surkeesta suhteesta ja toteuttaa unelmani ja lähteä ulkomaille, mut ei... Oon tosi onnellinen sun puolesta et pystyt toteuttamaan sun unelmas. (:

    VastaaPoista
  89. Ihan mahtavaa Peppi! Hieno, rohkea päätös, eikä tarvitse sitten myöhemmin katua ainakaan niitä asioita, jotka jätti tekemättä :)

    VastaaPoista
  90. Hurjaa ja ihanaa ja hurjan ihanaa! Oot todella rohkea, kun uskallat ottaa tällaisen askeleen. Mimmi on susta ylpeä ihan syystäkin! :)

    PS. Luulin tuossa välillä, kun kirjoitit äitiyshaaveestasi, että aiot mennä jonnekin spermapankkiin tmv. :D :D Joo, en oo aina se terävin kynä, tai sitten välillä vähän liiankin lennokas mielikuvitus. ;)

    VastaaPoista
  91. Siis minkä viisumin muka saa noin vaan Jenkeissä hengailuun? Lähdetkö "turistina" eli viisumivapaasti kolmeks kuukaudeks?

    VastaaPoista
  92. Heissan! Olen jo pitkään lueskellut blogianne, mutta en ole tainnut vielä kertaakaan kommenttia pistää heh.. :D tämä teksti kuitenkin kosketti mua sen verran että oli pakko avata sanainen arkkuni. Kävin itse viikon matkalla New Yorkissa kesällä 2009 ja voin sanoa että menetin sydämeni totaalisesti ja ajatukseni olivat täysin samat kuin sinulla. Siitä lähtien olen leikitellyt ajatuksella että joskus vielä voisin kutsua sitä kaupunkia kodikseni. Kuitenkin jostain kumpuaa sitten se epävarmuus ja samat mietteet kuin sinulla on ilmeisesti olleet; uskaltaako?, pärjääkö?, entä jos joutuu olemaan isossa maassa täysin yksin kun kaikki läheiset ovat äärettömän kaukana?, miten käy ystävyyssuhteille täällä? jne.. Silti uskallan haaveilla että joskus ehkä saan kerättyä sen rohkeuden ja vaan repäistä ja lähteä. Taisit tuossa mainitakkin että kirjoittelet enemmän asumisjärjestelyistä jne? Jos vaan mahdollista niin tahtoisin mielelläni kuulla minkälaisia kaikkia toimenpiteitä tarvitsee hoitaa, että saa suomalaisena muuttaa amerikkaan esim. olen ymmärtänyt että green cardin hankkiminen on pakollista ja onko sellainen vaikea saada? Nostan sinulle niin paljon hattua että uskallat toteuttaa unelmasi ja älyttömästi tsemppiä sinne! Jään varmasti enemmänkin kuin innolla odottamaan tulevia postauksia kuulumisistasi toiselta puolelta maata! =)

    VastaaPoista
  93. Kyllä tuli tippa linssiin , kun luki tätä . Olen lukenut blogianne nyt jo aika kauan , ja tottunut että teette asiat yhdessä ja olen ajatellut että olisi tosi vaikeaa teidän jättää toisenne. Kuitenkin aivan mahtava juttu , että Peppi uskaltaa lähteä aivan uuteen paikkaan ilman Mimmiäkin. Kaikkea tsemppiä ja rakkautta ja hyvää teille molemmille <3

    VastaaPoista
  94. Upeaa että uskallat toteuttaa unelmasi!! :´) Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  95. Olen niin kateellinen!!! NYC on ryöstäny munkin sydämmen! Tämän vuoden lopussa olis mullakin rata auki kun valmistun... voitko kertoa (sitten kun ehdit) hieman tosta paperihässäkkä prosessista? mä en tiedä edes mistä alottaa!!!!

    VastaaPoista
  96. Ihan mahtavaa Peppi! Tuli ihan tippa linssiin ku luki ton tekstin! Mahtavaa, että uskallat toteuttaa unelmasi! Toivottavasti pystyisin itse joskus vielä samaan..:)

    VastaaPoista
  97. Mahtavaa! Ehkä tältäkin bloggarilta sitten jatkossa irtoaa mielenkiintoisempa postauksia kuin "öö.. tänään en jaksanu pestä tukkaa... ööö" Tsemppiä vaan Pepille!

    VastaaPoista
  98. Hui, ensin pelästyin otsikosta, että lopetatko bloggaamisen kokonaan.

    Hurjasti tsemppiä! Ihanaa, kun uskallat toteuttaa sen, mitä todella haluat.

    VastaaPoista
  99. Oikeen kovasti onnea matkaan! Parempi kokea kuin katua sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. =) Eipä tästä tosiaan enää lähdetä kovinkaan pitkille matkoille yksin, kun omat lapset pyörii jaloissa. Mutta aikansa kutakin.=)

    VastaaPoista
  100. Älä unelmoi elämääsi, elä unelmaasi, sanoo sanontakin! Onnea matkallesi kohti uutta ja tuntematonta! Ihailen päätöstäsi suuresti.

    VastaaPoista
  101. Upea päätös!

    Itse olin kesällä vähän samanlaisessa tilanteessa. En saanut opiskelupaikkaa, joten päätin toteuttaa jo pitkään mielessä olleen unelman, ja lähdin ulkomaille.
    Eilen tuli kolme viikkoa täyteen Saksassa, Thedinghausenissa Bremenin lähellä.
    On ollut ihanaa, on ollut kamalaa, ja kaikkea siltä välillä, mutta hetkeäkään en ole katunut! Mun lähtö oli melkein täysin "hyppy tuntemattomaan", en tuntenut täältä ketään, mutta tuttavan kautta löysin paikan ja täällä ollaan!
    Mulle on joku joskus sanonut että omia unelmiaan ei saa hylätä, vaan pitää tehdä kaikki sen toteutumisen eteen, ja niin aion itse ainakin tehdä. :)

    Tsemppiä muuttoon ja kaikkeen muuhunkin!

    http://im-ausland-in-deutschland.blogspot.com/ Tässä vielämun blogi, jos sitä joku haluais vaikka käydä lukemassa ;)

    VastaaPoista
  102. Heippa! Voisitkos tehdä sellaisen postauksen myös, missä kerrot miten ja mitkä paperit täytit, että sait viisumin? Ja minkälaisen viisumin? Greencardinko?

    Terv. Myös new yorkkiin haluava :)

    VastaaPoista
  103. Mahtavaa Peppi! Saako sut sitten buukata kaupunkioppaaksi, jos vaikka pääsisin taas Nyciin joskus? =)

    VastaaPoista
  104. WAU! mulla pääsi itku! Niin harva suomalainen uskaltaa ottaa ja lähtee!! siis upeeta, nostan hattua sulle! Tuli ittelleenki semmonen olo että hitto, unelmat on tehty toteuttamiseks! ehkä mäkin nyt rohkaistun ja teen niin ku mä oikeasti haluan ja oon aian unelmoinnu, sä inspiroit mua! thanks!! ja mahtavaa reissua, mihin ikinä lopulta päädytkin!

    VastaaPoista
  105. Halusin vaan sanoa, että AIVAN MAHTAVAA !! You Go Girl ! <3

    VastaaPoista
  106. Haluisin itsekkin olla yhtä rohkea ku sinä :)

    VastaaPoista
  107. Aivan ihanaa! Oon niin iloinen aina kun ihmiset uskaltaa mennä unelmiensa perässä ja toteuttaa niitä:)

    VastaaPoista
  108. hetken luulin että aiot kertoo olevas raskaana.. mietin että outoo. sit välähti :DD mut hirmusesti onnea, tollanen antaa muillekkin rohkeutta toteuttaa unelmiaan!! ootte ihania naisia molemmat <:

    VastaaPoista
  109. Voi vitsi, ihailen todella sun rohkeutta lähteä rapakon taakse !:) Toivottavasti kaikki menee hyvin, ja pääset elämään just sitä unelmaa, jota haluat elää !

    Tsemit
    -puttimo

    VastaaPoista
  110. Onnea Peppi! :) Ihanaa kun oot noin rohkee ja uskallat lähtee totetuttamaan unelmaas sen suuremmin suunnittelematta (:

    P.S Tää nyt ei liity tähän postaukseen, mutta teettekö enää ollenkaan noita Forum-juttuja Nadjan ja Annan kanssa? (siis Forum just nyt-blogin lisäks)

    VastaaPoista
  111. Joskus on vain pakko lähteä ja hienointa on, että teet sen ITSESI takia! :) Paljon tsemppiä seikkailuun!

    VastaaPoista
  112. Oi mahtavaa että päätit lähteä! Mä ainakin olen sitä mieltä että ihmisen tulee toteuttaa unelmansa :) Onnea matkaan, tulee varmasti uskomatonta!

    VastaaPoista
  113. Vitsit ihan sairaaan siistiä! Itekin olen haaveillut että jos joskus sais asua tossa upeen näkösessä kaupungissa, mutta jos nyt ensin ees pääsis käymään siellä... Ihanaa miten uskallat toteuttaa noin hurjia unelmia, hitosti tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista
  114. lukiessani mulle tuli ekaksi mieleen, että aijotko hankkia lapsen keinohedelmöityksellä, vielä ku sanoit näin: Mä oon 25-vuotias ja mun suurin haave on olla vielä joskus äiti. :-----DD

    mutta onnea new yourkiin muuttamisesta ja pidä hauskaa!!

    VastaaPoista
  115. Lainatakseni Usheria sanon OMG!
    mut ihanaaa mäki haluisin muuttaa

    VastaaPoista
  116. Lainatakseni Usheria sanon OMG!
    mut ihanaaa mäki haluisin muuttaa

    VastaaPoista
  117. Oikeesti, vau. Tuun sun mukaan (:: ♥ nomut onnee (:

    VastaaPoista
  118. itellä kans joku unelma olis asua nycis :)onnea sulle!

    VastaaPoista
  119. Joutu ihan kyyneleitä nieleskeleen, kun luin tän sun tekstin. Olen niin onnellinen sun puolesta ja hienoa että uskallat toteuttaa sun unelmas. Harva ihminen siihen pystyy pelkästään elämäntilanteensa takia(esim. minä itse). Onnea tulevaisuuteen ja eipä kai haittaisi vaikka se unelmien mieskin kävelisi sielä kadulla piakkoin vastaan =D

    VastaaPoista
  120. Vau, mä olen todella vilpittömän onnellinen sun puolesta Peppi, että uskallat toteuttaa unelmasi. You go girl!

    -Leena

    VastaaPoista
  121. ♥ ♥ ♥ tuli tippa linssiin tästä kyllä.

    Ota kaikki irti. Elä täysillä!

    Ja muista, että Suomi on aina täällä, se ei katoa minnekkään. Tänne voi aina palata, jos tapahtuu jotain.

    Joten voit oikeesti olla avoimin mielin ja huoletta! Ja elää unelmaas.
    Toivon sulle ja teille molemmille ihan älyttömästi kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  122. Vau! Hienoa että tollai asiat hoidettu kaikki ja pääset lähtemään kaupunkii joka on varastanut sydämen. mä tässä itse odottelen kunnes ikää on tarpeeksi että pääsen ottamaan oman pesäeroni Suomeen ja lähtemään pariisiin. Mutta ihan supermahtavaa että saat toteuttaa unelmas!

    VastaaPoista
  123. ihana kuulla :)) mut jostain syystä kävi itkettääkki.. : ( ko oon nii herkkä.. mut silti :D

    VastaaPoista
  124. Oioi Peppi!<3 Mahtavaa et joku uskaltaa toteuttaa unelmansa vaik se ois mite suuri hypähdys tahansa! Itteasiassa sain tästä sun päätöksestä vähän rohkeutta omaan päätökseeni, koska olin koko kesän Kaliforniassa ja rakastuin siihen pieneen kylään jossa olin ja San Franciscoon, että vannoin siä joskus muuttavani sinne edes vähäksi aikaa..mut sit suomessa aloin miettii ettei sittenkää, ei se ois koskaa mahdollista. No, oon viä tosi nuori, mut tää sun iso päätökses ja siitä kertominen (herkistyin kans niinku moni muuki ku luin tota sun kirjottamaa postausta:D) on tuonu mulle rohkeutta..aion mennä vaihtoon USA:an ainaki kahen vuoden tai vuoden päästä, käydä myös itärannikolla eli New yorkissa ja nähdä sen jälkeen et jos joskus muutan vähäks aikaa USA:an nii onko se tosiaan se Kalifornia vai NYC..sen näkee sit, mut tää teiä blogi tuo mulle yhä uudestaan ja uudestaan hetkiä jotka kertoo et kaikki on mahdollista!:) Onnee viä kerra Peppi ja oottelen kans innolla postauksia sit Nykistä ku tutustut kaikessa rauhassa isoon omenaan!

    VastaaPoista
  125. Rohkea päätös ja rohkea tyttö :).

    Aina voi kuitenkin palata takaisin kotisuomeen, jos asiat eivät jostain syystä lähdekkään jurraamaan halutulla tavalla uudessa paikassa. Sinulla on paljon läheisiä ja tärkeitä ihmisiä, ketkä varmasti ottavat avosylin vastaan :)!

    Elämä on liian lyhyt pähkäilemiseen, jos lähtö johonkin tuntuu oikealta niin sinne pitää mennä! Kaikkea hyvää sinulle <3.

    VastaaPoista
  126. Hieno juttu, onnea! Mulla on ollut sama unelma Losista. Nyt kuitenkin kävi niin onnellisesti, että pääsen marraskuun puolessa välissä NYC:iin, niin kuin blogissa kerroinkin jo. Ei voi edes kuvitella, miten upea se on. Kiva, että raportoit jatkossa sitten sieltä, KAIKEN keskeltä.

    VastaaPoista
  127. onnea muru now that it's official <3 <3

    mä koitan kans tulla moikkaa sua!

    VastaaPoista
  128. Ihan mahtavaa ! oon vasta löytäny teidän blogin ja te ootte niin elämän ilosia ettei tosikaan =) Mä toivon että saan itekkin joskus jostain kaivettua rohkeutta ja pääsen näkemään maailmaa, mut tsemppiä hurjasti sulle :--)

    VastaaPoista
  129. Tosi hieno päätös Peppi!
    Nyt siellä on siedettävä ilmakin, niin varmasti viihdyt. Ne kesän helteet oli ainakin omalta osaltani jotakin niin kauheeta, että ei oikein osannut nauttia oikealla tavalla siitä mahtavasta kaupungista. Onnea seikkailuun. :)

    VastaaPoista
  130. Tämä on ehkä parhain päätös, josta olen tänä syksynä kuullut! Onnea uudelle elämällesi!

    VastaaPoista
  131. Kannattanee varautua hankkimaan töitä New Yorkista, jos pidempää pätkää siellä haikailee... Ei ehkä halvin paikka asua vaan hengailemassa.

    VastaaPoista
  132. Kuten aiemmin mainitsin, niin käytännön asioista tuun kertomaan enemmän sittenkun oon asettunu uuteen kotikaupunkiini. Mulla on edelleen työni täällä! :)

    VastaaPoista
  133. Jee, onneksi olkoon, ja onpa hyvä että meet just NYCiin kun itsekin aion tästä valmistuttuani suunnata sinne niin onpa kätevä täältä lueskella sitten vähän vinkkejä ja kokemuksia. :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  134. Kuulostaa.... liian ihanalta! <3

    Mut kerro mulle Peppi: MITEN?

    Miten pääset noin vain muuttamaan? Tietääkseni on kolme (laillista)vaihtoehtoa: 1. voitat green cardin, 2. menet naimisiin amerikkalaisen kanssa, 3. saat töitä?

    Numero 3?

    VastaaPoista
  135. Moikka Mimmi ja Peppi! (tässä tapauksessa erityisesti Peppi)

    Mulle tulee ihan käsittämättömän hyvä fiilis aina kun joku uskaltaa tavotella unelmiaan. Oli ne sitten pieniä tai suuria, vaikeasti tai helposti saavutettavissa, pienen tai suuren työn takana. Parasta on vaan, että niitä unelmiaan uskaltaa tavotella. Ja hitto soikoon niitä TÄYTYY tavoitella! Aina ei edes tarvitse odotella sitä oikeaa hetkeä, tai sitä että ne tilaisuudet kävelee vastaan. Joskus täytyy vaan luoda rohkeasti se tilaisuus itse, tarttua vaikkei tartuttavaa vielä näy. Tiet ja polut unelmiin on kyllä olemassa, mutta ne vaan on löydettävä itse, on vaan uskallettava lähteä etsimään. Aivan kuten joku viisaampi joskus sanoi: "käynnistää itse jokainen aalto". Ja kuten myös sanottu, ne asiat joita myöhemmin, vanhana söpönä mummona kiikkutuolissa, katuu ja harmittelee, on just ne asiat jotka on jäänyt tekemättä.

    Rohkeus ja se että uskaltaa tavotella asioita, joita haluaa, on muutamia hienoimpia asioita tässä maailmassa, joten sylin täydeltä haleja ja sydämiä sulle Peppi(ja Mimmille kans!) ja hurjasti onnea ja lykkyä maailmalle! Plus: ihanaa että saadaan blogiin postauksia sekä Suomesta että Jenkeistä!

    VastaaPoista
  136. Mahtava juttu!
    Ite unelmoin ihan samasta, mutta ei kyllä ole mahdollisuuksia päästä. Se viisumin hankkiminen on niin hankalaa :(
    Ehkä sit joskus. Oonhan vasta 19.

    VastaaPoista
  137. APUA IHANAA !
    oon niin onnellinen sun puolesta, ihan TÄYDELLISTÄ !
    isoin tunne on tietysti kateus, olin itekki kesäkuussa ekaa kertaa tuolla maailman PARHAASSA kaupungissa ja rakastuin. (tultiin pois nii seuraavana päivänä taisitteki te jo lähtee sinne ;))
    uskomatonta, kuulostaa vaan just siltä mistä haaveilen. oot käyny sielä yhdesti ja päätät näin vaan tavoitella unelmaas ja lähtee melkeen samantien ! mahtavuutta, en osaa nyt muuta sanoo.

    terkkuja ja kaikkea hyvää,
    KATEELLISIN

    VastaaPoista
  138. ...Mulla on vain yksi kysymys... Miten sä pääsit sinne noin nopeasti? Oon ollut 3v naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa ja odottanut viisumia helmikuusta 2008 enkä vieläkään ole sitä saanut... En tiedä pääsenkö koskaan muuttamaan Usaan.

    VastaaPoista
  139. Oi ihanaa, pääset elämään unelmaasi! :) Tsemppiä sulle!

    Mä niin ihailen teitä, on ihan mahtavaa kun ootte aidosti just tommosia kun ootte - se ootte sisäisesti ja ulkoisesti NIIN ihania ja kauniita! :)

    VastaaPoista
  140. Peppi ihan mahtavaa onnee sulle sinne New yorkiin. mul on ollu jo monta vuotta unelmana et pääsisin sinne ees käymää mut se ei oo viel toteutunu.

    VastaaPoista
  141. Ihanan hellyyttävä ja koskettava teksti.
    Tuli melkein itselläkin tippa linssiin(ai melkein .... no okei)kun tälläista luki :) <3

    VastaaPoista
  142. Moi! Ihanaa että päätät tarttua unelmiisi :)

    mulla olis ihan tämmönen käytännön ehdotus: Eli kun kirjottelette erikseen blogitekstejä niin olis kiva että jo postauksen alussa lukis kuka kirjoittaa ettei tarttee arvailla koko tekstin ajan :P

    Ihanaa syksyä teille <3

    VastaaPoista
  143. En koskaan kommentoi lukemiani blogeja, mut tää oli pakko kommentoida:)
    Olen tosi iloinen sun puolesta, tekis mieli vaan hyppiä täällä! Ja mäkin sain inspiraatiota lisää. The thing is, että minäkin olen unelmoinut tossa ainakin viimeisen vuoden ajan muuttaa NYCiin..siellä on niin paljon mahdollisuuksia tanssin suhteen ja hip hop on kirjaimellisesti mun elämä. Nyt tyydyn siihen, että tanssin kun hullu, että kehittyisin, ja sitten vaan sinne..joo, in my dreams :D mut katotaan miten elämä järjestyy, mut tää inspiroi niin paljon, ja onnee :))

    VastaaPoista
  144. Ihan mielettömästi onnea ja menestystä uudelle mantereellee!
    Ihan mahtavaa , että uskallat ottaa onnen omiin käsiisi ja lähteä toteuttamaan unelmaasi!
    Nauti joka hetkestä siellä ja kertoile paljon sit meille tänne kans!

    VastaaPoista
  145. Onnea ihan hirveästi!

    (Odotan jo kovasti Nykin vaatejuttuja.. :) )

    VastaaPoista
  146. Kuulostaa ihanalta!! Itse asuin viime vuonna NYC:n lähikaupungissa ja rakastuin 6 kuukauden aikana kaupunkiin ylitsepääsemättömästi ja siellä onkin tultu käytyä monta kertaa siellä asumisen jälkeen! :) Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  147. Onnea Peppi! On todella mahtavaa, että uskallat toteuttaa sun unelmasi! =)
    Innolla odotan jo nyt sun juttuja sieltä Nykistä.

    Teidän bloginne on auttanut mua (32v:) hyväksymään itseni ja elämään elämääni ja uskaltautuen unelmoida.

    Ehkäpä joskus tulen Nykiin ja mennään kahville =) t. Starbucks-nuts

    VastaaPoista
  148. Mä oon luultavasti lähdössä New Jerseyyn opiskelemaan ensi syksynä, jos oot Peppi siellä vielä sillon niin mielelläni treffaisin :)

    VastaaPoista
  149. Mahtavaa! <3

    Mulla on ollut sama unelma kuin sulla jo vuosia, ja se haave sai tietty aika suuret mittasuhteet kun kävin tuossa kaupungissa vuosi sitten. :)

    Mäkin muutamien muiden tapaan toivon että kirjoittaisit sellaisen infopaketin sitten kun ehdit, että miten tuollainen muutto ihan käytännössä hoituu ja mitä sen eteen täytyy tehdä. Nimenomaan green cardit ja pankkitilit ja asunnon löytäminen jne. Se olis todella paljon avuksi meille muille jotka muutosta haaveilee!

    VastaaPoista
  150. En oikeestaan koskaan lue teidän blogia, mutta nyt jostain syystä päädyin tänne ja luin aluksi vaan ton englannin kielisen lopun postauksesta.
    Pakko on vaan onnitella ja sanoa, että todellakin vielä kun on nuori ja mahdollista tehdä tollasia asioita, nii go for it! :) Ite ainakin on pakko lähteä vähintäänkin vaihtoon.!

    Pitääpä tulla myöhemmin lueskelemaan miten siellä Nykissä menee :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.