moretolove

white

white

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Relax, take it easy!

Eilinen oli mahtava päivä! Ei kyllä sanat riitä kuvailemaan miten hyvä Mika oli livenä, se oli ihan kreisiä. En osannut kuvitellakkaan miten hieno se vois olla, mutta herra oli täydellisen lahjakas ja veti täysillä ihan jokaisen biisin. Suurin kiitos kuuluu ehkä kyllä yleisölle, koska Mikan crewn mukaan herra oli tokaissut tullessaan lavalta, että "tää yleisö oli aivan uskomaton, aivan uskomaton" ja ollut todella liikuttunut. Täytyy myöntää, että vaikka käyn jatkuvasti keikoilla, en oo Suomessa nähnyt tollasta yleisöä ehkä koskaan. :)



Tullessamme paikalle huudahti Mikan äiti, että "Jes! Sieltä tulee meidän Big girlsit" ja tuli syleilemään molempia.
Kuten kerrottiin jo aiemmin, että me aiotaan yllättää porukkaa ja niinpä lähdettiinkin Mikan äidin kanssa etsimään yleisön seasta lavalle porukkaa. Isot tytöthän ei todellakaan riitä, vaan Mikalle saatiin tikkareita ja miehiäkin! :)

Tässä siis kuva meidän porukasta, joka kasattiin ja täytyy sanoa, että KIVAA OLI! Kaikki lavalle päässeet pääs seuraamaan keikkaa backstagelta ja tapaamaan Mikan keikan jälkeen ja oli niin upeeta päästä todistamaan näitä onnellisia ja epäuskosia hymyjä mitä tyttöjen ja poikien naamoilla nähtiin. :)


Mika ei todellakaan jättänyt Suomea kylmäksi, helle jatkuu edelleen.. ;)

Ainiin, unohdinko mainita? Tuossa kuvassa on yks tyttö Saksasta, yks Brasiliasta. Mikan fanit oikeesti matkustaa sen perässä jopa tänne Suomeen! :)))

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Macustelua :)

Eilen oli taas kiva päivä. Ensin työskentelin hiki hatussa (ihan kirjaimellisesti, oli pikkasen kuuma nimittäin taas..) ja hengailin Unon kanssa. Sen jälkeen lähettiin Ainon kanssa syömään Macuun, joka on yksi meidän lempi ravintoloista Helsingissä.




Tilattiin molemmat ihanaa pastaa, joka sisältää äyriäisiä ja ai että toi onkin hyvää.


Juomatkin tuolla on hyvänkokosia, Aino kumoaa tässä kurkkuunsa lemppariaan, eli coke lightia limemurskalla. :)


Lihava on innokkaana oman annoksensa kimpussa. Aino käski mun laittaa ruokalapun, koska sotken aina vaatteeni. No siirsin ton kuitenkin syliini sitten ja enköhän sotkenut paitani tietenki. :D

Macun jälkeen käytiin piipahtamassa kaupungilla ja olin ihan fiiliksissä tästä...


Kymppilinjan uus levy tuli mulle eilen ja oon odottanu sitä kovasti, koska kaikki on sanonut sen olevan ihan sika hyvä. Täytyy yhtyä tohon mielipiteeseen, koska ainakin näin ensikuulemalla levy kuulosti TOSI hyvältä. :)

Loppuilta vietettiin Ainon ja Unon kanssa Kalliossa töitä tehden ja toistemme seurasta nautiskellen. Uno kävi äsken herättämässä Ainon suudelmilla, joten Kalliossakin rakkautta piisaa. :D

Nyt lähen suihkuun, meillä on palaveri kohta ja Mipekin siis saapuu jälleen Helsingin puolelle sieltä Nummelasta. Illalla sitten MIKA ja kömmitään Mipen kanssa lavalle heilumaan. Toivottavasti ei oo liian kuuma, oltiin nimittäin käymässä Wu-tangin keikalla tiistaina Circuksessa ja se kuumuus oli jotain ihan järkyttävää. Saattaa nimittäin olla, että blogin nimi muuttuu Less To Loveks kohta jos me ruvetaan sulamaan ihan urakalla. ;D Noh, onneks tässä on vielä kyllä mistä sulaa.. :D

torstai 29. heinäkuuta 2010

Rakkautta on...



...poimia mustikoita tuliaiseksi toiselle huussireissulta.


...kaataa kahvit toisen mekolle.


...paistaa toiselle makkara.


...kuvata 63094 kuvaa leivänheitosta.


...kiivetä mäki mökkiin etsimään kahviaddiktille suodatinpussia.


...paistaa toiselle pihvit.


...ottaa 67839 leivänheittokuvaa aallokossa lisää.


...tykätä toisen kokeilevan nuotiokeittiön pohjaanpalaneista aikaansaannoksista.


...kehua toista uimapuvussa (vaikka toinen näyttäisikin todellisuudessa isolta mariannekaramelliltä).


...touhuta mökillä yhdessä.


...istua vierekkäin tuijottamassa auringonlaskua monta iltaa peräkkäin.


...vaan olla.

Onko ok kaivata jo takas mökille?!?


keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

I'm a big girl and I'm beautiful!!! :)

JEEEEEE! Vihdoinkin me saadaan jakaa teidän kanssa tää meitä kovasti jännittänyt uutinen. Meidät, Mimmi ja Peppi on nimittäin kutsuttu astumaan lavalle MIKAn kanssa, joka on siis yksi meidän ehdottomista lemppareista. Mikallahan on meidän tunnarinakin tunnettu Big Girl, You Are Beautiful niminen kipale, jonka aikana meidät tullaan näkemään myöskin lavalla. Ei vielä tiedetä edes millasissa vermeissä, mutta ilmeisesti jotain kivaa on tiedossa. Huhhuh! :) Meidän yks idoli, eli Le blog de Big Beauty -Stephanie on ollut myöskin lavalla Mikan kanssa, joten tämä on meille suuuuuuri kunnia.



Ollaan päätetty myös yllättää muutama keikalle tulija todella ikimuistoisesti jossain vaiheessa iltaa, joten jos törmäätte meihin The Circuksessa, tulkaa ehdottomasti vetäsemään hihasta. :)) Nyt täytyy myöntää, että me odotetaan perjantaita kauheesti, mutta samalla me myös jännitetään perjantaita kauheesti! Lippuja on vielä vähän saatavilla, nyt äkkiä hankkimaan omanne ja tuutte kannustamaan meitä!!!!! :)

"Walks in to the room, feels like a big balloon"

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Tyttöjen kanssa Porissa Jazzailemassa!


Perjantaina lähdettiin Pepen kanssa parin päivän reissulle Poriin. Luvassa oli hengailua ystävien ja erään poikaystävämme kanssa.


Jazz-kadulla oli kaikenlaisia myyntikojuja ja bongattiin mm. näitä huippuja korviksia. Meistä usein sanotaan, että ollaan ku Anne ja Ellu Kumman Kaasta (ei kyllä tajuta ite miks) ja noi ois melkeinpä ollu pakko saada, mutta sitten masennuttiin ku meidät ajettiin tosta kojulta kuvaamaasta ja jäipä korvikset hankkimatta. Harmi!


Oltiin tietty tuon takaiskun jälkeen nälkäsiä ja mentiinkin heti syömään suruumme.


Ja jälkkäriks otettiin tietty lakua. Oli muuten hyviä!




Mentiin meidän ystäville yöks ja Riikka oli valmistautunu meidän tuloon juurikin oikeilla eväillä :)




Lähettiin lauantaina kohti Kirjurin areenaa ja sillalla tuuli.





Törmättiin heti Emmiin ja muihinkin mukaviin tuttuihin :) Terveiset vaan kaikille jotka uskaltautu meitä moikkaamaan (ja niillekkin jotka ei uskaltautunu, mut ilmottivat myöhemmin meidät bonganneensa).




Sire on myös ihastunut meidän poikaystävään Pharrelliin!








Ostettiin molemmat tommoset Lady Gaga huulipunat New Yorkista. Tykätään!


Tavattiin pitkästä aikaa myös Pepin vanhaa frendiä.


Oli muuten tosi kiva hengailla tyttöjen kanssa, joita ei oltu nähty aikoihin!


Meidän hengailut huipentu mihinkäs muuhun kun N.E.R.D:n keikkaan ja poikaystävän tapaamiseen! Parasta! Kuvareportaasia poikaystävästämme seuraa lisää myöhemmin.

Ketkä kaikki teistä oli Porissa viihtymässä?


sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Hello Boyfriend!

Eilen sitten oli odotettu jälleennäkeminen poikaystävämme kanssa..
Arvaatte varmaan, että meitä jännitti melkosen paljon, mutta kaikki meni hyvin ja tapaaminen oli erittäin mieluisa.



Syyskuun Miss Mixissä kerrotaan sitten lisää tapaamisesta ja myös vähän Behind The Scenes materiaalia tiedossa, kun Pharksu vei Pepin johonkin.. ;)

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Pinkki keskiviikko!


Keskiviikkona oli odotettu päivä, kun suunnattiin pikkusiskon kanssa Kaisaniemeen kattomaan Pinkia. Käytiin viimekskin kattomassa naista livenä ja sisko päättikin ostaa mulle synttärilahjaks Kaisaniemen keikalle lipun. :)





Nautiskeltiin myös jäätelöä ennen keikan alkua...


Pink tuli paikalle. Se hyppäs tuolta laatikosta ja noista palloista räjähti paljon pienempiä palloja meidän päälle.


Sillä oli taas aikamoisia vetimiä ja vitsi se onkin ihan uskomaton livenä. Se osaa laulaa ja sit se on vielä niiiiiiin jalat maassa-tyypin olonen ettei voinut kun ihastella.




Show oli ihan mieletön ja yks siisteimmistä jutuista olikin tää yleisön sekaan lähteminen!

Kun keikka oli ohi, suunnattiin äänet käheinä Grande Grilliin syömään siihen täydelliselle sisäpihalle.




Istuttiin terassilla monta tuntia syömässä ja nauttimassa livemusasta, kun siellä oli kaks tosi sulosta poikaa soittamassa kitaroilla ja laulamassa kaikkia ihan sairaan hyviä biisejä esim. u2, 30 stm, goo goo dolls, radioheadilta ymsyms. Laulettiin ihan innoissamme ja fiilisteltiin vaan. Oli niin kivaa viettää pitkästä aikaa laatuaikaa pikkusiskon kanssa, se kun on mulle ihan äärettömän rakas. :)

torstai 22. heinäkuuta 2010

Mökkihöperö on palannut!

Kun viikko sitten kotiuduttiin NYCistä niin käväsin pikasesti kotona ja pakkasin kamat ja lähin poikien kanssa mökille. Mentiin Pojan kavereitten mökille Mikkelin lähelle ja vietettiinkin pari kivaa päivää syöden grilliherkkuja ja hengaillen. Ja johan muuten lihava viihtyy. Pääsin muuten jet lagistakin yli melko kivuttomasti.


Isäntä pyöräytti taitavasti muurinpohjaletut ja voi pojat että maitto!


Pelattiin jatsia (josta tulikin mieleen viikonloppu ja Pori ja Jazzit!!! JÄNNITTÄÄ!!), mut meikä ei osallistunu, koska suutun niin helposti ja pojat ei halunnu ottaa riskiä, että tulee jotain hässäkkää...


Nyt kun sais tuon letun tähän niin oisinpa muuten suhteellisen fiiliksissä...


Meikä oli tuo M (tietty) eli käytännössä voitin. Ja tuo Yatzy oli oikein kunnon vanhanliiton setti.


Oliko jo puhetta nuista letuista?! NOM!


Käytiin uimassa ja tein Pojalle tuommosen mitallin ulpukasta :)


Kävin myös pyörimässä ja poseilemassa rannassa.


Tykkään.


Myös tästä.


Ja jos joku väittää että ainoota oikeeta huussilukemista ei oo Valitut Palat ja etenkin "tapahtui tosi elämässä"-osio niin...


Oon myös sitä mieltä, että lumpeen kukka on yks kauneimpia kukkia.


Perjantaina lähettiin sitten ajelemaan kohti Joensuuta ja Ilosaarta. Ja pitihän sitä rantaa vielä fiilistellä.


Nää ei muuten ollu mitään citykaneja.


Enkä osallistunu myöskään tähän tikkakisaan. Ehkä ihan hyvä juttu sekin.

Haluaisin takas mökille vaan olemaan, tämä SAUNAKSI MUUTTUNUT YKSIÖ EI OO KIVA!!

No huomenna Jazzaamaan, palataan asiaan! :)