moretolove

white

white

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Buu-loppu!

Eilen oli kiva päivä. Sain ihan hirveesti työjuttuja aikaseks, kävin todella mielenkiintoisessa palaverissa ja puhuin puhelimessa varmaan koko ajan. Näin myös Mikaa, joka on muuten luvannut aloittaa pian oman blogin ja lupasinkin, että siitä tulee mun uus lempi blogi...

Mikan jälkeen suuntasin Ruoholahteen ja hengailtiinkin koko loppuilta Inkan työpaikalla Pekan ja Inkan kanssa. Ne teki töitä ja mä makoilin fatboyssa tyytyväisenä. Syötiin, naurettiin, kiusattiin Pekkaa, naurettiin lisää ja vielä vähän naurettiin. Oon erehtynyt parina iltana tekemään vatsalihasliikkeitä ja mun "vatsalihakset" on nyt entistä kipeemmät. Jeejee!


(Kuvassa Peksi, Peppi ja edesmennyt puhelimeni)

Kun Inka ja Peksi sai työt tehtyä, suunnattiin käymään Cubassa Erottajalla. Ihmeteltiin jossain vaiheessa, kun meidän ympärillä norkoili sellanen vähän epämääräisen oloinen henkilö, joka tuijotti meitä koko ajan. Jossain vaiheessa se kyllä sit onneks hävis paikalta.. Niinpä niin.. mun puhelimen kanssa. Olin laittanut puhelimeni hetkeksi laukkuun (joka siis vielä oli mun ja inkan välissä) ja sillä välin (luultavasti) tää tyyppi oli käynyt sen sieltä nappaamassa. Mun juuri hetki sit korjattu rakas Samsungin Galaxy S, joka sisältää kaikki mahdolliset tärkeät numerot, henkilökohtaiset viestit, rakkaita kuvia, videoita Nycista ystävistä ja kaikkea mahdollista varastettiin. Kismittää niin paljon, koska multa ei ole koskaan varastettu tai hävinnyt puhelinta.. Mä olin täysin selväpäisenä liikenteessä ja tää olikin vähän Buu-loppu illalle. Nyt pitäisi mennä hakemaan uusi sim-kortti ja onneks mulla on kyllä varapuhelin.

Onneksi mut käännytettiin ajattelemaan tästäkin asiasta positiivisesti jo heti eilen yöllä, joten aamulla herätessäni ei harmittanut enää melkein ollenkaan. Söin hyvän aamiaisen, tein rikosilmoituksen ja nyt suunnitelen josko suuntaisin hot joogaan vähän hikoilemaan. Mimmi tekstaili äsken Lontoosta ja se on kuulemma shoppaillut ihan hulluna. Rupes himottaa hirveesti itteäänkin joku reissu Lontooseen ennenku lähden New Yorkiin! :)

Varokaa taskuvarkaita, ne on ihan tyhmiä!

17 kommenttia:

  1. Eikä!! Otan osaa puhelimes kaa :( Miten se tyyppi sai sen? Jätitsä sun laukun johonki yms? :o

    VastaaPoista
  2. No olipahan kyllä todella Buu-loppu!

    VastaaPoista
  3. Laukku roikku mun tuolin selkänojasta ja oli mun ja Inkan välissä, mutta juteltiin pöydän toisella puolella olevalle kaverilla. Saa olla kuitenkin aikamoisen ammattilainen, että on huomaamattomasti saanut kaivettua sen siitä laukusta...

    VastaaPoista
  4. ompa tyhmää ! mä menisin kanssa kyllä ihan sekaisin, jos joku veisi mun puhelimen. eihän niitä rakkausviestejä ja tärkeitä numeroita saisi kovin helpolla takaisin.

    VastaaPoista
  5. Joskus sitä miettii, et pitäis olla sellainen alkuaikojen kännykkä. Sellainen iso ja painava, jota voi käyttää hätätilanteessa itsepuolustukseen. Sellainen ei varmaan katoais ihan äkkiä rosmojen kynsiin. :D

    Mut kurja juttu kun kännykkä lähti. Vaan muistoja ja kuvia tulee lisää, ja puhelimiakin saa kaupasta!

    VastaaPoista
  6. Tuo on niin törkeää :( Varmasti tuntuu todella inhottavalta kun kännykässä on ollut kaikkea tärkeää...pitäisköhän baarireissuille tästälähtien ottaa mukaan joku vanha ei niin tärkeä puhelin, ja jättää se uusi ja kiva kotiin turvaan siksi aikaa :) ja tallentaa numerot sinne varalta puhelimen muistiin :)

    VastaaPoista
  7. voi ei! :( tosi inhottavaa.

    mut oot kyl tosi nätti tos kuvassa!

    VastaaPoista
  8. Voi että vihaan taskuvarkaita!! Mulla on toi sama puhelin ja ois kauheeta jos se vietäs:(

    VastaaPoista
  9. Multa vietiin Saksassa lompakko ja suurehko summa rahaa. Arvaa ottiko päähän.. kaiken lisäksi olin pitänyt shoppailun minimissä, joten turhaan yritin säästää. Varkaan saalis olisi ollut huomattavasti pienempi kunnon shoppailun jälkeen.. !!!!

    VastaaPoista
  10. Damn, mulla meni eilen vähän saman näkönen kännykkä palasiks, ku tippu asvaltille näyttö edellä.. kyllä se 3310 vaa ois paras, ku ei sitä nii haluttais pöllii ja ei menis helposti rikkikää :D

    VastaaPoista
  11. Oon tän ihanan blogin uus lukija, ja tiesin että taidat asustella Nycissä? Vai menikö ihan metsään :D ? Ite kävin hiihtolomalla siellä, ja ahh, upea paikka! Kysäisisin vaan, että miten eksyit sinne ja mitä siellä hommailet? :)

    ootte AIVAN ihania!!

    VastaaPoista
  12. ouh nou! :( peppi hei, oon matkustamassa nykiin ekaa kertaa elämässäni kahden viikon päästä (iik!) ja nyt kysyisinkin, mitkä on semmosia vaatekauppoja, joissa tämmösen tasaisen fläbäkerroksen (mutta erityisesti reilusti reittä ja peppua) omaavan UK 16 kokosen kannattaa käydä apajilla? ainakin forever 21? kaikki vinkit otettais hyvin kiitollisena vastaan! :))

    VastaaPoista
  13. Nihkee tilanne. Tuli mieleen, että voitkohan jäljittää puhelimes? Esim jonkun kaverisi kautta?? Tässä linkki yhteen ohjelmaan jonka kautta ilmeisesti voi jonkin verran jäljitellä tms..

    http://www.google.com/intl/fi_ALL/mobile/latitude/

    VastaaPoista
  14. Eikä, tosi tyhmiä noi varkaat! :( Multaki 3 vuotta sitten varastettiin samaan aikaan mun lompakko ja kännykkä. Oltiin kyl kaivaris ja vähän juopuneina, ni oli helpompi varastaakki sillon. Mut kismitti kyl niin paljon, ku kaikki numerot lähti ja lompakossaki oli kaikki kortit ja kavereitten kuvia. Onneks sain osan korteistani takaisin, ku joku oli nähny ne jossain tien vieres ja rahaa ei ollu ehtiny hävii, ku soitin heti poliisille. Onneks käteistäki oli sillon vaan se 20e. :)

    VastaaPoista
  15. voi ei! tiedän tunteen miltä tuntuu kun puhelin varastetaan! itseltäni varastettiin puhelin noin viikko sitten. Itselläni ainakin soimaisi omatuntoa, enkä pystyisi varastamaan toisilta mitään, mutta maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  16. muista hakee korvausta vakuutuksesta, niin ei kismitä niin paljon! :)

    VastaaPoista
  17. Voi ei, tyhmiä taskuvarkaita! >:(

    Oon lukenu teiän kaikki postaukset ja ylipäätäänkin seurannut blogianne ihan niiltä alkuajoilta asiti. Silti on jäänyt välillä mietityttämään, että mitä kaikkia diilejä teillä on ollutkaan? :) Siis ois niin mielenkiintoista saada joku kaiken kattava postaus(/postauksia) teidän jutuista ja yhteistöistä yms. julkisuudessa. Mistä kaikki alkoi?
    Kuka/ketkä otti teihin ensimmäistä kertaa yhteyttä? Miltä on tuntunut saada erilaisia työehdotuksia? Onko teille tullut jotain epämiellyttäviä/outoja ehdotuksia joko julkisuuteen liittyen tai sitten vaan joltain yksityishenkilöitä? Jos, niin minkälaisia? :D
    Miten ylipäätään olette valikoineet keiden kanssa alatte yhteistyöhön? :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.