moretolove

white

white

torstai 3. marraskuuta 2011

Se tunne..

Kun on niin tunteellinen, että tunteet on ne jotka ohjaa tässä elämässä ja järki tulee sitten mukana jos on tullakseen.

Mua hymyilytti tänään lukea tota Mimmin postausta ja tulin siitä tosi hyvälle tuulelle. Rakastan olla mökillä, rakastan rauhaa ja rakastan olla rauhassa rakkaiden kanssa mökillä. Myös varmaan jokainen mun Jenkeissä asuva kaveri on nähnyt tosta Mimmin mökistä kuvia ja oonkin luvannut (terkkuja vaan MTL-äidille), että ne pääsee mahdollisesti vierailemaan myös tuolla jos tänne suuntaan eksyvät. :D Kaikkien mielestä toi paikka näyttää taivaalta ja sitä se kyllä onkin.

Ollessani elokuussa lentokentällä Nycin päässä, lähdin sieltä niiiin ristiriitasin tuntein. Muistan kuinka kaipasin kotiin (äitiä tulee oikeasti kova ikävä, kun on poissa) ja samalla olin valmis juoksemaan takaisin ja unohtaa sen totuuden, että mulla on elämä myös Suomessa.

Viimeiset 3kk oon valehtelematta joka päivä miettinyt päässäni missä mä oikein haluan olla. New Yorkissa on ihmisiä ja asioita joista on tullut mulle korvaamattomia ja sitten taas Suomessa on omat asiansa. Mulla on myös maailman täydellisin työ Suomessa, jossa joutuisin väkisinkin luopumaan joistain upeista mahdollisuuksista jos nyt ottaisin ja lähtisin sinne kokonaan. Sitten on tietenkin vielä viisumit ja muut joita joutuisi miettimään. Oon nyt viimeiset 3kk taistellut Kelan kanssa Kela-kortistani, joten jaksaisinko oikeasti taistella jostain viisumijutuista? Kaipa mä jaksaisin, ainahan mä oon taistellut unelmistani. Juttelin tässä yks päivä Mungo-Annan kanssa näistä jutuista ja oli sinänsä helppoa jutella, kun toisella on tietynlailla aika samantyylinen tilanne. Päätöksiähän tässä on jossain vaiheessa tehtävä, mutta toisaalta - niin kauan kun asiat toimii näin, ni miksi sitä muuttamaankaan? Mä vaan ehkä olen itse alkanut kaivata sitä tunnetta, kun voin rakentaa johonkin kotia ja käydä kirpparilta etsimässä sinne kivoja juttuja ja käpertyä sohvan nurkkaan kirjan kanssa tietäen, että hetkeen ei tarvitse lähteä minnekään. Ainoa vaan, että joka toinen sekunti haluan tehdä tän Suomessa ja joka toinen sekunti taas New Yorkissa. Jipii.


Mulla on paha tapa tehdä se, että kun tuun Suomeen niin luovun kokonaan elämästäni. En käy missään, en tee juurikaan mitään ja koko elämä pyörii töiden ympärillä. Mä oon elokuusta lähtien odottanut sitä päivää, kun ostan lennot Nyciin ja pääsen sinne. Pillitin täysiä, kun Finnairilta tuli lentolippu sähköpostiini. Pidän päivittäin yhteyttä niiden ihmisten kanssa ja tietenkin se ikävä kasvaa mitä lähemmäksi paluuta mennään. Viimeiset pari päivää oonkin aina välillä tirautellut kyyneleitä vaan koska tiedän, että pääsen sinne kohta ja odotan vaan sitä tunnetta, kun hyppään taksiin ja tajuan missä olen. Kotona. Mun toisessa kodissa.


Viimeiset kaks vuotta on ollut mulle todellisia muutoksen vuosia. Jos kelaan elämää kahden vuoden taakse niin melkeinpä kaikki on muuttunut. Oon kasvanut ihan hirveesti ja oon myöskin oppinut tuntemaan itseni huomattavasti, huomattavasti paremmin. Vaikka poenkin tällä hetkellä tätä "Missä mun kuuluu olla"-tunnetta niin samalla oon maailman onnellisin. En varmaan oo koskaan ollut näin onnellinen ja mulla on sellanen olo, että vihdoin tää on mun elämä.

Oon oppinut antamaan, luopumaan, rakastamaan itseäni ja voittamaan pelkoni. Se mitä mun täytyi näiden parin vuoden aikana oppia, oli olemaan yksin. Mä oon aina pelännyt yksinäisyyttä, yksin oloa ja nyt mä mietin miten osaisinkaan sopeutua siihen, että joutuisin olemaan toisen kanssa jatkuvasti. Osaisiko sitä enää? Tän takia onkin hyvä pitää kaikki romanttinen puoli elämästä visusti siellä 7000km päässä ni eipähän rupea ainakaan toisen seura ahdistamaan. ;)


Mä myös koen olevani todella onnekas voidessani elää tällaista elämää. Saan viettää aikaa Suomessa, nauttia elämästä täällä ja sitten taas voin lähteä New Yorkiin elämään sitä "toista elämääni" jossa ei olekkaan kiire kaikkialle ja jossa saatan istuskella koko päivän kahvilassa kirjoittelemassa asioita muistiin. Mulla on kertynyt aika paljon tekstiä aina ollessani Nycissa ja viime aikoina on tuntunut ettei tekstiä vaan synny, joten odotan sitä, kun pääsen purkamaan kaikki ne tunteet ja ajatukset paperille jossain kivassa kahvilassa.


Jos mä vielä yhden toiveen saisin niin se olisi se, että Mimmi tulisi New Yorkiin mun luokse. Mimmi on aina kannustanut mua lähtemään sinne (saa olla rauhassa täällä. :D) ja tekemään just niin kun musta tuntuu parhaalta. Mimmi on viime aikoina aika paljonkin kyseenalaistanut mun ajatuksia ja kehottanut miettimään mitä haluan. Mulle olisi ihan sairaan tärkeetä saada Mimmi mun luoske sinne näkemään myöskin se puoli elämästäni ja nauttimaan niistä asioista mun kanssa. Sitä mä toivon sydämestäni (ja ehkä Mimmikin salaa), että se tulisi sinne... Sitä onneks voi houkutella alennusmyynneillä ja muilla tärkeillä jutuilla ja kun vaan tarpeeksi hokee, että se on ansainnut opparin jälkeen pienen loman ni ehkä mä jopa joskus saan sen sinne. :D


Tällä hetkellä mun suuri huoli on se, että monta takkia mä kehtaan pakata mukaan (ja miksi mulla on niin paljon takkeja??), saankohan koskaan enää Rimowaani takaisin (lukekaa täältä mitä edelliselle tapahtui), mitäköhän veisin ihmisille joululahjaksi, mistä saisin tilattua uuden One Piecen sen tilalle jonka lahjotin Rachelille ja kannattaako mun tilata se Suomeen vai Jenkkeihin vai miten ja muuta oleellista. Oikeesti mun pitäis just nyt lopettaa tää postaus, mennä kirjoittamaan laskut loppuun ja laittaa ne eteenpäin.

Kiitos jos jaksoitte lukea avautumiseni. Elämä on todellakin välillä hankalaa, mutta onneksi vaan niin ihanaa. Oon päättänyt keskittyä kaikkiin niihin positiivisiin asioihin mitä elämässäni on ja uskon, että siten myöskin ne päätökset jossain vaiheessa tulevat kuin itsestään.

Mitä tahansa päätänkin tehdä niin tiedän, että tulen olemaan onnellinen, koska olen päättänyt niin.

Jos joku on myöskin varma niin se on varma, että missään muualla kun Nycissa mulla ei ole sitä tunnetta. Sen mistä tunteesta puhun tietää vain ne jotka on se kokeneet ja mä tiedän kyllä muutaman ainakin jotka sen on kokeneet. Se tunne on jotain sellaista, kun tuntuu, että kasvat 10cm ja hymysi leventyy ainakin sen pari senttiä tai, että osaat kävellä korkkareilla vaikket osaisikaan. Se tunne on niin erilainen. Se on mun "I heart New York"-tunne.

51 kommenttia:

  1. Mä en ole koskaan (vielä siis!) käynyt Nykissä, mut mulle tulee toi sama fiilis aina kun käyn Lontoossa. Se on rakkautta.

    VastaaPoista
  2. heei ihana teksti!
    kysyisin vaan sellasta että miksen löytäny teidä mallistoo meidän tampereen sokokselta:((((

    VastaaPoista
  3. aaa rakastuin tohon kuvaan mis Pitbull näkyy! ah mikä mies!

    VastaaPoista
  4. mulla oli toi tunne viime kesänä helsinki pridessä, kun olin siellä ekaa kertaa! ensi kesää ootellessa :)

    VastaaPoista
  5. Mulla oli "se tunne" Walesissa ja se oli aivan outo ja kummallinen olotila, kun tuntui että on kotona vaikka käveli outoja katuja oudossa maassa ihan ensimmäistä kertaa. Mun sielu on siitä lähtien halunnut sinne ja sinne mä vielä joskus lähden uudelleen :)

    VastaaPoista
  6. Mun oli ihan pakko tulla kommentoimaan tähän postaukseen, kun kyyneleet vaan valui... En oo vielä kertaakaan uskaltanut kommentoida, vaikka blogianne oonkin jo aika kauan lukenut, ja nytkin anonyyminä, luuseri... :) Enkä ole edes kovin tunteellinen, joten Peppi, pisteet kotiin ;)

    Oikeesti, miten hienoa, että sulla on siellä Nykissä niin hyvä olla! Mä elän samanlaista vaihetta tällä hetkellä, eli en oikein tiedä minne kuulun, en edes mihin maahan! En ole muuten koskaan käynyt edes New Yorkissa (paitsi haaveissa), joten mistä sitä tietää, vaikka se olis munkin koti.

    Mun täytyy paljastaa, että olen yhdessä noista Sokoksista töissä, missä tulette vielä käymään, enkä malta odottaa, että pääsen teitä tapaamaan! Toivottavasti mulla on vaan työvuoro silloin!

    Paljon iloisia hetkiä sulle Peppi rakkaittesi parissa, oli ne sitten täällä tai New Yorkissa :)

    VastaaPoista
  7. Kelpaiskohan tällanen teksti niille nillottajille, jotka niistä mainostuksista aina vikisee? :D Vaikka ei Peppi tätä sen takia kirjottanutkaan.

    Ihana postaus kyllä oli! <3
    En ole nyt varma onko tämä ihan samanlainen tunne, mitä olet tässä tarkoittanut, mutta minulle tulee hyvinhyvin usein sellainen olo, kun olen poikaystäväni kanssa tai kun katson hänen touhujaan että tässä on minun paikkani! Hänen kanssaan. En haluaisi olla missään muualla. Minä tunnen olevani kotona silloin, kun olemme yhdessä. (: Olimmepa sitten missä tahansa.<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanasta kirjoituksesta <3

    VastaaPoista
  9. Minusta tuntui ekan kerran (enkä aikasemmin edes asiaa tajunnut) Että viimevuonna Ammattistarttilla tunsin olevani oikean porukan kanssa. Yläasteella en sitä tajunnut että asiat voisi olla vieläkin paremmin. Olen paljon positiivisempi ja iloisempi nykyään ja äitikään ei saa minua kovin pitkäksi aikaa lannistumaan ja olen uskaltautunut tehdä niin kuin minusta tuntuu eikä niin kuin äidistä. Olisi tietty ihanaa jos äiti ei koko ajan hehkuttaisi kuinka ihana tytär isosiskoni on tai että et en ole tarpeeksi kehittynyt että voisin muuttaa omilleni. Kyllähän se satuttaa mutta onneksi se menee suhteellisen nopeesti ohi. Jos ensi vuonna pääsen muuttamaan niin ei sitäkään tarvitse enään kestää.

    VastaaPoista
  10. Uu, onko sulla Nycissä joku mies? Ihanaa!

    Kiitos inspiroivasta tekstistä. Ehkä mäkin vielä joskus löydän onnen. Oman itseni ja oman paikkani. Jos vaan päätän. Oon hukannu itseni. Oon ollu viimeset neljä kuukautta tosi rikki ja maassa, eikä valoa tunnelin päässä näy. Mutta tää teksti anto mulle vähän toivoa. Kiitos siitä. Mä oon kanssa tosi tunteellinen ihminen, jos ei huomaa...

    Mulla tulee Lontoossa Se tunne. Nycissä tulee hieman toisenlainen tunne, mutta sinnekin tunne tietyllä tavalla kuuluvani. Takaisin olis taas päästävä.

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus!<3 Mullekin tulee "se tunne" aina kun meen Lontooseen... (:

    VastaaPoista
  12. Olen itse viimeisen puolen vuoden aikana käynyt aika rankkoja aikoja läpi itseni ja perheeni kanssa. Kuitenkin oon alkanut hiljalleen huomata että vaikka mitä tapahtuisi niin elämä jatkuu. Niillä asioilla kun on ihmeellisesti aina tapana järjestyä, oli mikä oli. Mun pointti tässä on ehkä se että oli se sun ratkaisu mikä tahansa niin se ei varmasti ole huono :) Asiat menee yleensä myös omalla painollaan, sekin on niin kliseistä mutta kun se on niin tottakin!

    VastaaPoista
  13. Voii, Peppi! Ei ole helppoa elää tunteiden sekamelskassa. Minulla on vähän samanlaisia fiiliksiä itselläni, koitan koko ajan hakea sisältäni vastausta siitä, mihin kuulun. Olen näiden pohdiskelujen keskellä oppinut, miltä fyysinen stressi tuntuu. Ensimmäiset 18 vuotta elämästäni kun elin ilman sitä. Toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin sinulla! :) Hetkessä eläminen on kaikkein parasta, ja kaksi kotia on varmastikin ennen kaikkea suuri rikkaus! :)

    VastaaPoista
  14. Mä niin tiedän sen tunteen. Sen, jota ikävöin maailman eniten ja joka päivä toivoisin että olisin siellä Atlantin toisella puolella. Ikävä on niin suuri :(<3

    VastaaPoista
  15. Kateellinen, kateellisempi, minä.

    En oo ikinä käyny NYCissä, mut oon haaveillu sinne matkustamisesta ja siellä asumisesta ainakin viimiset 8 vuotta (olen 18) ja mulle tulee melkeinpä pelkästään noista sun kuvista "se tunne". Kuulostaa ehkä vähän oudolta, mut niin asia on... tykkään matkustamisesta ylipäänsä ja tosi monet maat/kaupungit kiinnostaa, mut silti mikään muu paikka ei aiheuta samanlaista kaipuuta ku New York.

    Tosin, kateellisuuttakin enemmän nää sun NYC-postaukset herättää mussa toiveikkuutta ja uskoa siihen et mäkin ihan oikeesti voin joskus asua siellä. Mä kun lähestulkoon poikkeuksetta tästä haaveesta mainitessani saan aina vastalauseryöpyn niskaan tyyliin et eipä siellä noin vaan asutakaan, milläs rahalla ajattelit, mitäs aattelit tehä siellä jne. Mä oon kuitenki päättäny et se on mahollista, ja kiitos sun, nyt mun on vielä helpompi uskoa siihen. Kiitos. :)

    VastaaPoista
  16. KIITOS tekstistä! Vaikka tilanne voi olla sulle vaikea niin oon silti katellinen, että sulla on kaks erilaista elämää ja kaks kotia. Unelmaa! Pidän ens vuonna lukion jälkeen välivuoden ja olen ajatellut tulla käymään New Yorkissa. Näiden sun kuvien ja postausten jälkeen en malta odottaa!!
    Näkyillään ;)
    <3:Sanni

    VastaaPoista
  17. Oon niiin kade.
    Voi, kun pääsiskin käymään NYCis! Tai oikeestaan haluisin mielummin Miamiin..Siitä oon haaveillu jo monta vuotta.. Mutta kyl se New York käy kans.. En valittaisi. :)

    VastaaPoista
  18. Okei nyt tulee outo kysymys: mun nimi on myös Peppi ja mun on pakko tunnustaa, että esimerkiksi tossa pari viikkoa sitten briteissä reissatessa mun nimi tuotti hirveesti ärsyttäviä tilanteita. Jotenki _kukaan_ ulkomaalainen ei osaa ikinä lausua sitä ja sit jään sellaseen awkardiin tilanteeseen missä vaan annan olla ja loppujen lopuks kukaan ei oikeen tiiä mikä mun nimi sit oikeen olikaan :D onko sulla samankaltasia ongelmia jenkeissä?

    VastaaPoista
  19. Aika sama tilanne, tosin suhaan Suomen ja Thaimaan väliä. Rakastan Thaimaata ja kaikkea siellä, mutta Suomessa on ne parhaat kaverit ja ÄITI ! Uskon kyllä että se tunne tai tilanne minne haluaa asettua ja jäädä tulee ajan kanssa omalla painolla enkä sitä jaksa sen enempää stressata joten Peppi älä sinäkään ;)

    Have fun, it's the only legal thing EVERYWHERE !

    VastaaPoista
  20. Sun elämä on nykyään vaan sitä et meet nykiin ja oot siel diipadaapa syömässä hienoissa paikoissa ja muuta kivvaa. sit ku suomes niin kauhee ikävä nykiin... Sillä tavalla mimmi kiinnostaa enemmän koska siihen on helpompi samaistua ja sillä on selvät kuviot mut pepistä ei oikeen tiedä. Joko oot kipeenä suomessa tai sit nykissä kirjottamassa.

    VastaaPoista
  21. Näitä nyki postauksia on aivan liikaa..

    VastaaPoista
  22. Jos on jotain kohtaan noin voimakkaat tunteet, silloin kannattaa asialle tehdä jotain :) En usko, että ikinä tulisit katumaan päätöstäsi lähteä NYCiin, mutta katuisit jos et koskaan sinne muuttaisi..

    VastaaPoista
  23. Peppi , ihanaa että oot jaksanu jakaa sun tunteita muiden kanssa. Tää helpotti mun oloa ja varmasti muidenkin!
    Oot upea nainen ♥

    VastaaPoista
  24. Kiitos kaikille ihanista viesteistä, on jotenkin ihanaa kun jaatte omia niitä tunteitanne ja kuten sanottua, se tunne voi tulla ihan mistä tahansa. Paikasta, poikaystävästä, onnistumisesta. Ihan mistä tahansa. :) Sen tunteen vaan tietää ja se on parasta, joten älä aliarvioiko tunteitanne.

    Nyki-postauksia on liikaa? Ikävä tuottaa pettymys, mutta niitä tulee taas seuraavien kuukausien ajan paljon.

    Anonyymi: Älä tule sanomaan mulle, että mun elämä on diipadaapaa. Mä en kirjota tätä blogia sen takia, että joku voisi muhun samaistua tai saisi mun elämästä jotain hirveetä inspiraatiota. Mä kirjotan omasta ELÄMÄSTÄNI ja täytyy sanoa, että mun arki ei todellakaan ole mitään upeeta ja suitsutettavaa, vaan se on ihan normaalia arkea josta nautin paljon. Mun arkeen kuuluu ihmiset täällä ja ihmiset New Yorkissa. Näin se vaan menee. Mä koen sen enemmänkin rikkautena.

    Mä olen myös päättänyt viimeksi kun poikaystävän toin esille blogissa, että tulevaisuudessa en tule niin tekemään. Multa on siis turha odottaa "Poikaystävän kanssa ruokaa tekemässä"-postauksia, koska niitä tuskin tullaan koskaan näkemään. :)

    Te jotka saatte elämästäni jotain voimaa niin olen siitä todella ilonen. Mikäli tuntuu siltä, että pitää lähteä niin lähtekää. Ei ole edes vaihtoehto jäädä katumaan valintojaan vain siksi, että pelottaa. Tänne pääsee aina takaisin. AINA. :)

    VastaaPoista
  25. sawique: Kiitos kovasti. Ihanaa jos helpotti omaa oloa. :) <3

    Meejj: Varo vaan mistä haaveilet, koska pian saatat olla siellä.. Pahinta vielä se, että se käyminen yleensä pistää sitten haluamaan sinne ihan tosissaan. :DD

    Sanni: Ihanaa jos pidät välivuoden ja lähdet sinne minne haluatkin. Oon ylpeä susta! :) Ei mun elämää kannata kadehtia, mutta tiedän mitä tarkoitat. Oon todella onnekkaassa asemassa ja parasta on se ettei kumpaakaan elämään kerkee kyllästyä tässä ajassa. :D

    VastaaPoista
  26. Nyt on pakko postata. Oon lukenu tätä teidän blogia jo jonkin aikaa, mutta en oo vielä postannut. Mut nyt tuntuu, että on pakko, sillä todellakin nyt on se hetki, että koen löytäneeni toisen ihmisen, joka kokee tuosta ihanasta kaupungista ja maasta samoin kuin mä. Ja elää päivittäin sen ikävän ja ristiriitaisen tunteen kanssa. Suomessa on tärkeitä ihmisiä, joista ei koskaan luopuisi. Mä oon joutunu luopumaan niistä ihmisistä meren takana, joista en koskaan olisi halunnut. Niin se elämä vie ja yhteydenpito vain lakkaa. Mut onnea sulle mitä ikinä asian kanssa päätät. Kahden maan kansalaisenakin voi elää. :)

    -Johanna, heart in two peaces, one here and one there- :)

    VastaaPoista
  27. Hei, kiitos tekstistä. Tuttuja ajatuksia, tosin minulla vaan erään toisen maan ja kaupungin suhteen. Edestakainen matkustelu kahden eri maailmani ja elämäni välillä oli paitsi todella rikasta myös todella kuluttavaa. Lopulta en oikein kokenut kuuluvani mihinkään, koska aina oli ikävä siihen toiseen kotiin.

    Erityisesti minullakin päänvaivaa aiheutti se, ettei pysyvästä viisumista ollut tietoakaan kovin helposti, mikä tietysti lisäsi sitä katkeransuloista kipuilua. Toisaalta sitten kaipasin myös pysyvyyttä, sitä, ettei tarvinnut enää hyvästellä ihmisiä, ei tarvinnut pakata kotiaan kerta toisensa jälkeen, ei tarvinnut matkustaa yksin, ei tarvinnut yrittää selittää ihmisille asioita toisesta todellisuudesta jne.

    No, minun kohdallani asia rauhoittui sillä, että löysin elämäni miehen sieltä toisaalta ja muutimme Suomeen. Tällä hetkellä elämä täällä tuntuu hyvältä ja rauhalliselta. Kontaktit toiseen elämään toteutuvat luontevasti tästä arjesta käsin. En tokikaan ole tyytynyt ajatukseen siitä, että täällä asuisimme hamaan tappiin saakka. Unelmoin edelleen elämästä myös toisessa maassa. Mutta nyt tiedän, että sen aika ei ole vielä. Nyt on hyvä ja helppo hengittää suomalaista ilmaa, oman kielen ja kulttuurin tuttuutta ja työmahdollisuuksia. Ja osallistua perheenjäsenten syntymäpäiville. Ja kaikkea muuta, mitä muualla ei voinut, vaikka miten olisi halunnut.

    Elämä on mielenkiintoista ja onni ei ole paikasta kiinni. Kaikkialla on ne hyvät ja huonot puolensa. Itse tarvitsin reissujani ja oleilujani muualla, että opin pysähtymään nyt tänne. Mutta kyllä ne lentolippusivustot vieläkin vetävät puoleensa. Ja ehkä vielä enemmän huojentaa se tietoisuus siitä, että jossain vaiheessa voimme perustaa kodin sinne muualle.

    Iloitsen, että pääset taas pian sun toiseen kotiin. :) Nauti! Ja kyllä se rauhoittuminen ja oman paikan löytäminen sitten tulee aikanaan tavalla tai toisella (ehkä jopa rakkauden muodossa, niin kuin minulla:).

    VastaaPoista
  28. Hei Peppi! Milloin olet lähdössä New Yorkiin? :)

    VastaaPoista
  29. moikka! oon lukenu teiän blogia tässä jo jonkin aikaa ja pakko sanoo että vaikutatte molemmat tosi ihanilta ihmisiltä ja ootan aina innolla ku tuun teiän blogin sivulle et onkoha jo tullu uus postaus (: <3
    Mutta oon jääny miettii sitä että miks peppi alunperin lähit NYCiin? siis että oliko sulla sieltä jo kavereita joita lähit moikkaa ja rakastuit itekki paikkaan vai ootko mahollisesti ollu siellä vaihto-oppilaana tms?

    VastaaPoista
  30. Anonyymi: http://www.moretolove.fi/2010/10/peppi-lahtee-mimmi-jaa.html .. Tuolta löytyy tietoa lähdöstäni aikoinaan. :) Kiitos paljon, ihanaa että käyt täällä lueskelemassa. <3

    Toinen anonyymi: Kierretään tän kuun loppuun vielä Suomea Sokoksen kanssa, sitten lähden ja palailen Suomeen keväällä. :)

    VastaaPoista
  31. Pala nousi kurkkuun kun luin Pepin tekstiä. Muutin kaksi ja puoli vuotta sitten Keski-Suomesta tänne pääkaupunkiseudulle ja tunsin oloni vapautuneeksi. Tunsin, että tänne mä kuulun. Olen saanut hirmuisesti rohkeutta ja itsetunto on noussut aika roimasti täällä asumisen myötä. Mulla on ahdistushäiriö, joka on vaikeuttanut mun elämää aika paljonkin mutta täällä ollessani olen päässyt pikku hiljaa irti. :) olen saanut muutaman ihanan ystävän, siskon kanssa suhde on syvennyt ja uskallan tehdä enemmän omia päätöksiä.

    ..mutta toisaalta. Olen alkanut tuntemaan kaipuuta mutten oikein tiedä, että miksi ja minne. Haluaisin lähteä ulkomaille pitemmäksikin aikaa mutten ole koskaan käynyt ulkomailla, paitsi perus Tukholman ja Tallinnan-risteilyillä. :D haluaisin lähteä näkemään maailmaa ja koettamaan, että olisiko mun parempi olla Berliinissä, New Yorkissa vai Tokiossa. Mutten uskalla lähteä yksin. Pelkään ihan kamalasti lähteä itekseni jonnekin ulkomaille, jossa ei ole ketään tuttua. Pepin postaus sai tuntemaan vähäsen sitä toivoa, että ehkä mäki joskus uskallan lähteä itekseni ja saamaan sen tunteen, että "täällä on mun koti, jossa mä olen onnellinen."

    VastaaPoista
  32. Peppi, olet ihana, inspiroiva ja innostava! Ja Mimmi myös! Juuri sen takia tämä blogi on niin suosittu. Ne, jotka sanovat muuta, ovat vain kateellisia (ja miksi silloin edes lukevat tätä blogia ja vaivautuvat kommentoimaan, hoh hoijaa).

    Ja Tren Sokokselta löytyy Gossip, mutta piti oikein etsimällä etsiä.

    Mukavaa viikonloppua! -K

    VastaaPoista
  33. you MUST start translating. This was such a good blog find- you guys are BEYOND amazing.

    xx-

    http://www.samplesize16.com/

    VastaaPoista
  34. ANONYYMI. ON TAMPEREEN SOKOKSELLA JO SE GOSSIP. SE ON TOSI PIENI ALUE, TUTKI TARKKAAN.

    VastaaPoista
  35. Toivoisin vielä joskus kokevani sen tunteen. :) Kovasti iloinen sun puolesta, hienoa, kun pääsee toteuttamaan unelmiaan!

    VastaaPoista
  36. Kysymys kuuluu mistä on rahaa matkustella? Täytyy varmaan käydä äidin ja isin kukkarolla.

    Tää sais olla vaan mimmin blogi tästä lähtien, peppi sais tehdä oman nyki blogin muualle..

    VastaaPoista
  37. miukkis: Toivottavasti uskaltaisit lähteä, koska jos siltä tuntuu niin kannattaa ehdottomasti. Tänne voi tosiaan aina palata ja se lähteminen voi vieläkin entisestään parantaa sun oloa, tai sitten saatat tajuta, että se koti onkin täällä. :) Monelle käy myös niin!

    Anonyymi: Kiitos paljon! :) Mun mielestä tän blogin yks mielenkiintoisimmista jutuista on juurikin se, että me eletään täysin erilaisia elämiä. Kaksi vuotta sitten Mimmi matkusteli reppu selässä Intiassa, eli sinkkuelämää ja oli asusteli yksiössä, kun taas minä asuin kihlattuni ja koirani kanssa ja kävin töissä kahdeksasta neljään. Asiat ovat muuttuneet ja menneet juuri kuten pitikin. :)

    Acata: Se tulee kun on tullakseen. Oon varma, että sinäkin tulet sen kokemaan. :) Tsemppiä ja ihanaa syksyä! <3

    Anonyymi: Mikäli sinua ei minun elämäni kiinnosta niin sitten ei pitäisi jaksaa minulle kommentoidakkaan. Teen töitä -> saan rahaa -> Käytän sen miten parhaaksi koen. Näinhän se menee. Minun ei tartte mennä vanhemmiltani sitä pyytämään. Tämä blogi tulee pysymään meidän yhteisenä blogina, mutta onneksesi voit skipata suosiolla minun juttuni niin ei tarvitse kärsiä tylsästä elämästäni! :)

    VastaaPoista
  38. lähe nyciin! :) kerran sitä eletään:)

    VastaaPoista
  39. moi halusin vaan sanoa että ymmärrän ton tunteen asun itse pienemmällä paikkakunnalla ja palasin tänne rakkaan mieheni perässä 5 helsingissä vietetyn vuoden jälkeen ja täytyy myöntää että vaikka täälläkin olen nyt jo useamman vuoden asunut koen edelleen että mulla on kaksi kotia toinen on Helsingissä (jossa onneksi pääsne usein käymään) ja toinen on täällä missä sydän on <3

    VastaaPoista
  40. Toisvoisn että löydän jostain saman kuin sä nucistä(musta tuntuu siltä).Sen tunteen, että oon siellä missä mun kuuluu olla,siellä missä voin oikeasti olla kuka olen, siellä missä mua rakastenaan just sellatteena kuka oon. Haluaisin löytää sen jutun mun elämään mikä on jo yksissään mulle syy elää, jotain niin mahtavaa.
    Kun pari vuotta sitten tajusin, että mun elämä perustuu vaan siihen että elän sillä tavalla mitä multa odotetaan ja oon sitä mitä muut ajattelee että mä oon. Ja nyt sama jatkuu edelleen koska jos muutun niin ihmiset mun ympäriltä katoaa, joten elän sen pahan olon kanssa etten kuulu tänne lähinnä siksi etten saa olla se mikä haluaisin olla.Haluaisin saada vapaasti rakastaa musiikkia,muotia,ihmisiä, olla supersosiaalinen,kiltti kaikille,hymyillä,auttaa tuntemattomia, työskennellä kahvilassa just sen verran että rahat riittää enkä opiskella lääkäriks koska vanhemmat sitä multa odottaa,kirjottaa blogia,valokuvata ja kokata.Siks haluan lähtee ja alottaa alusta, jotta voin heti alussa sanoo mistä oikeesti tykkään ja mitä rakastan.

    Tää ei välttämättä kaikkien mielestä liity tähän mitenkään, mutta koen että saat Peppi olla nycissä kaikkee sitä mitä haluat olla.Toki täälläkin, mutta siellä ihan ääriään myöden, joten pidä kiinni kaikesta mitä siellä on ja kyllä se ratkasu sun eteen vielä tipahtaa ja sitten tiedät mikä on oikee valinta.Voimia ja maailman upeinta nycin reissua:) Nauti joka sekunnin sadasosasta 110%

    VastaaPoista
  41. Pakko vaan kertoa, että kylmät väreet tuli tätä tekstiä lukiessa. Oot kyllä onnekas, kun sulla on kaksi paikkaa, joissa on paljon ihania juttuja! Kyllä se elämän suunta sieltä löytyy kun jaksaa odotella, ja ennen kaikkea elää odotellessa. Ainakin taas hetkeksi... (Tuli sanat vähän huonosti ulos nyt, en tarkota ettei sun elämällä olisi nyt suuntaa. Noh, ehkä tajusit(te) :D)

    VastaaPoista
  42. mä pelkään että teen elämässäni vääriä ratkaisuja, ja siksi lykkään asioiden tekemistä. en ole kuitenkaan onnellinen, vaan pelkään että elämäni lipuu ohitseni. en kuitenkaan tiedä mistä voisin löytää voimaa päätöksentekoon. elämän ottaminen omiin käsiin pelottaa. OLen siis luuseri, buhuu. Kiitos Peppi kun saat aina joskus aivomyrskyjä käyntiin omassa päässäni, toivottavasti joskus olen yhtä rohkea kuin sinä!

    t. maija

    VastaaPoista
  43. Maija: Kiitos rehellisestä kommentistasi. :) Tässä kohtaa haluaisin muistuttaa, että kyseessä on nyt sun elämä. Elämä johon sinä olet syntynyt päätähdeksi ja elämä jonka päävastuussa olet sinä. Mä olen tehnyt elämässäni vääriä valintoja. Mennyt paikkoihin joihin ei olisi välttämättä "kannattanut", polttanut itseni loppuun työpaikoissa jotka ei olleet sen arvoisia ja lintsannut koulusta sillonku mun olisi todellakin pitänyt olla oppimassa. Olen tehnyt tyhmyyksiä jotka muistan joka päivä.

    Olen myöskin tehnyt paljon oikeita valintoja ja uskaltanut ottaa vastuuta monista asioista joista moni ei todellakaan uskaltaisi ottaa vastuuta. Olen jättänyt kaiken taakseni Helsingissä ja lähtenyt rakkauden perässä toiseen kaupunkiin, koska minusta tuntui, että se oli mitä minun täytyi tehdä. Olen tullut rakkauden kanssa Helsinkiin ja ollut varma, että tässä on tulevaisuuteni - niin ei kuitenkaan ollut. Olen joutunutkin luopumaan siitä rakkaudesta ja tajuamaan, että minun nyt vain täytyi oppia ensin olemaan yksin, hyväksymään itseni ja vikani pystyäkseni rakastamaan toista siten kuten haluaisin rakastaa.

    Minä en kuitenkaan ole tyytyjä. En halua olla se ihminen joka 30 vuoden päästä toteaa tyytyneensä johonkin. Sen takia mun olikin aikanaan lähdettävä New Yorkiin, että sain vastauksen siihen kysymykseen joka sisälläni oli nuoresta lähtien kytenyt. Mua pelotti ihan hirveesti ja varsinkin siinä vaiheessa kun sytyin palamaan, olin ihan varma, että nyt Jumala yrittää varottaa mua menemästä enää yhtään pidemmälle. Sen sijaan sainkin kuitenkin entistä enemmän voimaa ja varmuutta siitä, että olen juurikin oikealla tiellä ja oikeastaan ton mun onnettomuuden jälkeen olen ollut paljon onnellisempi. Silloin tajusin, että hädänkin hetkellä mulla on ihmisiä jotka on valmiita auttamaan ja myöskin pärjään itse. Mä olen fiksu ja osaan toimia fiksusti mikäli sille päälle satun. :)

    Mikäli et ole onnellinen, älä tyydy tilanteeseesi. Mieti mitä haluat ja miten saat haluamasi. Ajattelemalla tätä päivittäin, huomaat jossain vaiheessa olevasi menossa kohti haluamaasi. Älä pelkää epäonnistumisia, äläkä lannistu vastoinkäymisistä - ne kuuluu tähän elämään. Rakkaat ihmiset pysyy rinnallasi kaikesta huolimatta ja kannustavat sinua eteenpäin.

    Monet ihmiset tyytyvät siihen, että heitä kohdellaan huonosti, siihen että heitä ei kunnioiteta, siihen etteivät he koskaan tehneet sitä mitä halusivat, siihen, että elämä on "ihan ok". Minä en tule koskaan olemaan se ihminen. Mielummin kun jään tähän itkemään, kävelen pois ja tiedän, että jonain päivänä tulen hymyilemään.

    Nyt tuli pitkä avautuminen, toivon sulle Maija paljon tsemppiä elämässäsi ja voimia uskaltaa ottaa se seuraava askel kohti onnellisuutta. :)

    <3: Peppi

    VastaaPoista
  44. Maija: Kiitos rehellisestä kommentistasi. :) Tässä kohtaa haluaisin muistuttaa, että kyseessä on nyt sun elämä. Elämä johon sinä olet syntynyt päätähdeksi ja elämä jonka päävastuussa olet sinä. Mä olen tehnyt elämässäni vääriä valintoja. Mennyt paikkoihin joihin ei olisi välttämättä "kannattanut", polttanut itseni loppuun työpaikoissa jotka ei olleet sen arvoisia ja lintsannut koulusta sillonku mun olisi todellakin pitänyt olla oppimassa. Olen tehnyt tyhmyyksiä jotka muistan joka päivä.

    Olen myöskin tehnyt paljon oikeita valintoja ja uskaltanut ottaa vastuuta monista asioista joista moni ei todellakaan uskaltaisi ottaa vastuuta. Olen jättänyt kaiken taakseni Helsingissä ja lähtenyt rakkauden perässä toiseen kaupunkiin, koska minusta tuntui, että se oli mitä minun täytyi tehdä. Olen tullut rakkauden kanssa Helsinkiin ja ollut varma, että tässä on tulevaisuuteni - niin ei kuitenkaan ollut. Olen joutunutkin luopumaan siitä rakkaudesta ja tajuamaan, että minun nyt vain täytyi oppia ensin olemaan yksin, hyväksymään itseni ja vikani pystyäkseni rakastamaan toista siten kuten haluaisin rakastaa.

    Minä en kuitenkaan ole tyytyjä. En halua olla se ihminen joka 30 vuoden päästä toteaa tyytyneensä johonkin. Sen takia mun olikin aikanaan lähdettävä New Yorkiin, että sain vastauksen siihen kysymykseen joka sisälläni oli nuoresta lähtien kytenyt. Mua pelotti ihan hirveesti ja varsinkin siinä vaiheessa kun sytyin palamaan, olin ihan varma, että nyt Jumala yrittää varottaa mua menemästä enää yhtään pidemmälle. Sen sijaan sainkin kuitenkin entistä enemmän voimaa ja varmuutta siitä, että olen juurikin oikealla tiellä ja oikeastaan ton mun onnettomuuden jälkeen olen ollut paljon onnellisempi. Silloin tajusin, että hädänkin hetkellä mulla on ihmisiä jotka on valmiita auttamaan ja myöskin pärjään itse. Mä olen fiksu ja osaan toimia fiksusti mikäli sille päälle satun. :)

    Mikäli et ole onnellinen, älä tyydy tilanteeseesi. Mieti mitä haluat ja miten saat haluamasi. Ajattelemalla tätä päivittäin, huomaat jossain vaiheessa olevasi menossa kohti haluamaasi. Älä pelkää epäonnistumisia, äläkä lannistu vastoinkäymisistä - ne kuuluu tähän elämään. Rakkaat ihmiset pysyy rinnallasi kaikesta huolimatta ja kannustavat sinua eteenpäin.

    Monet ihmiset tyytyvät siihen, että heitä kohdellaan huonosti, siihen että heitä ei kunnioiteta, siihen etteivät he koskaan tehneet sitä mitä halusivat, siihen, että elämä on "ihan ok". Minä en tule koskaan olemaan se ihminen. Mielummin kun jään tähän itkemään, kävelen pois ja tiedän, että jonain päivänä tulen hymyilemään.

    Nyt tuli pitkä avautuminen, toivon sulle Maija paljon tsemppiä elämässäsi ja voimia uskaltaa ottaa se seuraava askel kohti onnellisuutta. :)

    <3: Peppi

    VastaaPoista
  45. Oman onepieceni olen ostanut Nellystä ja siellä on vaikka millaista valikoimaa ja vieläpä ilman postikuluja!

    VastaaPoista
  46. Mä ainakin jaksan lukea nycin juttuja!!

    Peppi, mitä suosittelet jos aikaa Nycissa on vain 2 päivää? Mitä pitää nähdä, missä shoppailla? Onko joku tietty alue josta kannattaa varata hotelli?

    VastaaPoista
  47. Olin juuri Nycissä kaksi viikkoa sitten ja joka hetki kaipaan sinne vaan enemmän ja enemmän :( vaikka olekin vielä näin nuori, eli olen kohta käynyt peruskoulun, niin silti isot muuttounelmat kohdistuu New Yorkkiin. Siellä on niin kiva tunnelma ja ne ihmiset ja kaikki :) Saa nähdä asunko mäkin siellä jossain vaiheessa elämää :) Onnea päätöksen tekoon ! :)

    VastaaPoista
  48. Anonyymi: Kaks päivää Nycissa on todella vähän. En suosittele lähtemään etsimään niitä kaikkia turistinähtävyyksiä, koska niitä varten kannattaa varata sit pidempi aika. Suosittelen ottamaan hotellin jostain aika keskeltä (midtown).. Mun mielestä meidän hotelli oli ekalla kerralla tyyliin 23th street ja Broadway (sen nimi oli joku Broadway) ja se oli tosi hyvällä paikalla. Siitä kävelee hetkessä 34th streetille jossa on Macy's ja paljon kauppoja ja 42nd streetin pysäkillä on sitten Times Square ja sielläkin kauppoja jotka on ainakin puoleenyöhön asti auki. Tän lisäksi suosittelen jonain iltana kävelemään Brooklyn Bridgelle. Ne näkymät on syy miksi rakastun Nyciin kerta toisensa jälkeen.

    Union Square on kiva, sieltäkin läheisyydestä löytyy paljon kauppoja ja siitä voi sitten ruveta tiputtautumaan vaikka Broadwayta alaspäin jossa on paaaljon kauppoja!

    Että tämmöstä nyt tulis mieleen. :)

    VastaaPoista
  49. Tiedän tunteen; sama maa, eri paikat :)

    Ensimmäisen matkan aikana en hirveästi innostunut, ehkä tein matkan väärän mieshenkilön seurassa ;) mutta seuraavat kolme matkaa yksin amerikkalaisen ystävättären luokse: mikä ihana vapaus istua yksin lentokoneessa, mennä päivisin minne haluaa, illalla sai tutustua tavalliseen jenkkiarkeen sekä olla paossa työntäyteistä elämää Suomesta. "Tää on mun juttu" :)
    Sitten löytyi samoin ajatteleva suomalainen mies sekä ystävätär, jonka kanssa pystyi haikailla bageleista, bath&bodyworksistä tai seuraavasta reissusta, jollainen pitää aina olla kiikarissa :)

    Ratkaisut tulee sitten kun on valmis. Itse mietin vieläkin miten kovasti haluan sinne: asumaan vai aina kun mahdollista lomailemaan ja auttaisiko entistä pitempi oleskelu (3-6 kk) asiassa.
    Jonkin verran levottomuutta on rauhoittanut asuminen kahdella paikkakunnalla Suomessa, siis yhtä aikaa, joka on myös "mun juttu" :)

    Ei muuta kuin ihanaa seuraavaa reissua! <3
    Meillä taitaa siirtyä seuraava matka tammikuun lopulle :)

    Ps. Suosittelen kaipuuseen Kate Reddy-leffan NYC-maisemia tai Sinun numerosi? leffaa + Tennispalatsin Pizza Hutia.
    Jenkkiruokia & juomia löytyy Suomesta: www.hisandhers.fi tai www.behnfords.fi

    VastaaPoista
  50. Oi, sä meet siis pian takaisin New Yorkiin! <3 Kuinka pitkäksi ajaksi? Mulla on samanlaisia tunteita ku sulla. Sellaisia ristiriitaisia. Mä kävin toukokuussa viikon lomalla Espanjassa Marbellassa ja rakastuin siihen paikkaan täysin. Se jotenkin tuntui kodilta enkä olis halunnu lähteä sieltä pois. Oli ihanaa kuunnella espanjaa 24/7. Mä oon rakastanu Espanjaa niiiin kauan ja kun silloin viimein sinne pääsin, olin niin onnellinen. Nyt mun on pakko päästä sinne takaisin. Aion lähteä opiskelemaan sinne, itseasiassa hain jo kuukausia sitten ja olisin päässyt, mut hyväksyttiin yhteen kouluun mutta tuli mutkia matkaan ja päätin olla menemättä. Mutta Espanja-ikävä kasvaa koko ajan ja tajusin, että mun pitää hakea uudestaan siihen kouluun ja mennä asumaan Marbellaan. On se vähän vaikeaa kun sydän sanoo yhtä ja järki sanoo toista, eikä oikein tiedä kumpaa seurata. Mutta unelmat on tehty toteutettaviksi ja nyt mä tiedän että mun täytyy seurata sydäntäni.

    Peppi, sä kirjoitat niin ihanasti ja kun luin tuon vastauksesi Maijan kommenttiin, tajusin että mun pitää ihan oikeasti tehdä kaikkeni mun suurimman unelmani eteen ja tehdä niin kuin haluan, että voin olla oikeasti onnellinen. En minä halua mummona kiikkutuolissa katua asioita joita en tehnyt.

    Peppi, ihanaa kun sä rohkaiset ihmisiä toteuttamaan unelmiaan. Oot ihana! <3 :) Kivaa lukea taas sun Nyki-postauksia!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.