moretolove

white

white

maanantai 13. helmikuuta 2012

12022012

Eilen poikaystäväni täytti melko kiitettävät 29 vuotta (vanhus) ja vanhenemista juhlittiin tietysti lauantai-iltana. Emäntä (minä) oli vääntänyt tarjolle sipsikarkkidippihötön lisäksi mariannemuffinsseja, m&m cookieseja ja pastasalaattia. Vuotuisen perinteen kunniaksi myös grillikausi avattiin luonnollisesti lauantaina ja laskinpa tuossa äsken, että meidän jääkaapissa on yhä yhteensä kaheksan(!!!) makkarapakettia...

Itse pidin koko illan lomaa kamerasta, mutta olipa tuonne tarttunut kuitenkin aikamoinen määrä mielenkiintoista matskua illalta. On se hyvä, että on niin omatoimisia vieraita! Jätettäköön ne kuvat kuitenkin omaan arvoonsa, sillä tämä yksi kuva tiivistää meiningistä olennaisen. Kuvassa siis Matin ystävä ja minä. Juhlat olivat kyllä kaiken kaikkiaan tosi onnistuneet ja tulihan tuota Nlan paikallisen yökerhon tanssilattiallakin pyörähdeltyä (myös siis ne viimeiset hitaat :D).

Juhlia on tosi kiva järjestää, mutta kaikista masentavinta on se sotku mikä niistä tulee. Meillä oli kylässä joku 30 henkeä ja jälki oli sen mukaista. Oon monesti miettiny, että minkä ihmeen takia ennen juhlia yleensä siivotaan, kun niiden jälkeen joutuu jokatapauksessa siivoomaan uusiks :D Ja mikä siinä on, että vaikka tarjolla on kertakäyttöastiat niin siltikin piti pestä kuitenkin likasia astioita se kaks täyttä tiskikoneellista... Että semmoset kekkerit tältä erää. Joskohan sitä seuraavat juhlat tytöille järkkäis vaikka pienten valmistujaisten merkeissä...

Onkos teillä juhlia tiedossa?


31 kommenttia:

  1. Kuviaaa Matista!! :) Joookos??

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Tämän reilun parin vuoden ajalta Matista on kuvia täällä ollut hyvin harkitusti ja sama hyväksi havaittu linja jatkukoon yhä :)

    VastaaPoista
  3. Heii..täällä kans sit yks vanhus. Täytin 8.2 sen 29v. :( Byää..

    VastaaPoista
  4. Meillä juhlittiin kans poikaystävän 30v juhlat loppuvuodesta ja joo! Ihan samaa mieltä siivoamisesta ja kertakäyttöastioista! En kans ymmärrä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Se on jotenkin ihmeellistä, että kun niitä kerran on pöydällä tarjolla niin silti ihmiset etsii kaapeista laseja ja lautasia :D

      Poista
  5. Millaista pastasalaattia teit? :) Itselläkin tulossa juhlat ja ajattelin, jos jotain vinkkiä ruokapuoleen sais. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehny tätä monesti juhliin, helppoa ja hyvää (ja halpaa :D)

      - Paketillinen tummaa pastaa
      - 2prk kermaviiliä
      - 2 dippijauhepussia (esim ranch tai holiday)
      - kurkkua
      - tomaattia
      - ananasta
      - punasipulia
      (- halutessaan tonnikalaa, nyt jätin pois)

      Keitä pasta ja laita kermaviilit ja dipit maustumaan, pilko tomaatit ja kurkut. Sekoita kaikki keskenään ja eikun syömään :)

      Poista
  6. Itse täytin tänään tasan kymmenen vuotta vähemmän (olenko siis kakara? :DD) Tosin juhlittua ei liiemmin tullut koska tänään oli myös YO-kirjotusten enkun kuullunymmärtämine. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et. Olet nuorikko ;) Juhlia onneks ehtii aina...

      Poista
  7. Tykkään teijän blogista! :-)

    VastaaPoista
  8. Minä täytin 32 vuotta juurikin samana päivänä, eli 12.2.
    Tämä taitaa olla eka kommenttini. Olette mahtavia!!!!
    Kiitos tosi kivasta blogista.
    Tervetuloa kurkistamaan Anrinko-blogiini iloisen värikästä elämää. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneaaa! :) Ja kiitos. Kiva että tykkäät! Tulemma piipahtamaan :)

      Poista
  9. Täällä oli koko tammikuu yhtä juhlaa, yhteensä kolmet synttärit, joten nyt ei ole hetkeen (voisi melkeen sanoa onneksi.. :D) juhlia näköpiirissä :) Kiva niitä on järjestää, mutta ehkä kivempi olla vieraan roolissa, niin ei itse tarvitse siivota ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlia on kiva joo järkätä, mutta liika on liikaa :D

      Poista
  10. Ihana kuva, jotenkin voi aistia tuosta hyvän bilefiiliksen! :)

    Oon monesti miettinyt ihan samaa että paikat puunataan siistiksi ennen juhlia ja todella saa sitten puunata uudelleen ja niitä astioitakin kertyy aina :D

    VastaaPoista
  11. Ah, kävin itse ostamassa samanlaisen mekon Nansolta kun näin sen Pepin päällä. Meillä oli viikonloppuna tyttöjen ilta mun luona ja mekko oli päällä. :) ja se on hyvin totta, juhlia on kivaa järjestää mutta seuraavana aamuna on inhottava herätä siihen sotkuun ._____.

    VastaaPoista
  12. Mistä oot löytäny m&m cookiesien reseptin? Oon ettiny kunnon cookies-reseptiä pienen ikuisuuden (varsinkin kun tavoittelen sellasta subwaysin tyylistä cookieta), mutta ei ole löytyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis noista tuli just niitä Subwaysin cookieita, ainakin jengi niin hehkutti, ite en tiiä, ku en niitä oo syöny :D Mut joo sävelsin muutamasta eri setistä, voisin laittaa jonkunlaisen ohjeen tänne.

      Poista
  13. Mistä tuo paita (?) on hankittu? Ihan jumalaisen ihana ja sopii sulle kuin nenä päähän. :)

    VastaaPoista
  14. Hei saisko ohjetta niihin kekseihin mitä teit, kuulostivat hyviltä! :)

    VastaaPoista
  15. Mulla olisi tällainen vieno pyyntö, ois kiva saada reseptiä noista juhlaherkuista, jos vaan suinkin on mahdollista. :)

    VastaaPoista
  16. Vau, mikä letti! ;)

    Täällä suunnassa huomenna wanhat ja jännittää ihan pirusti! Mutta hei, noiden mariannemuffinssien ohjeen haluaisin, jos sulla sellasta löytyy? <3

    http://keedspills.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Oli varmaan mieletön päivä.

      Laitan muffinssiohjeen ja cookieohjeen jossain välissä :)

      Poista
  17. kivat bileet! oliks muffinssit hyvän makusii? =)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.