moretolove

white

white

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kameraton viikonloppu

Vietin pitkästä aikaa täysin kameratonta viikonloppua (tähän ei lasketa sitä, että napsin eilen parit kuvat Pepin kameralla) joten tässäpä muutama viikonloppukuva iPhonen syövereistä.
Perjantai-ilta meni päiväunilla Matin ja uuden TEMPUR-peiton hellässä syleilyssä, jonka jälkeen suunnattiin kauppaan (varttia vaille ysi tietty), ostettiin nachotarpeet (itsetehty guacamole on vaan jotain parasta) ja linnottauduttiin television ääreen tuijottamaan Kuopion Poliisit (parhaat!), Viidakon tähtöset, Super Marjo ja tytöt ja Suomitytöt New Yorkissa. Pakko oli ostaa maistiaisiksi kaupasta myös tuota uutta Angry Birds-limua.

Lauantaina nautittiin aamupalasta Voice of Finlandin tahtiin, katoin aika monta Iholla-jaksoa ja illalla suunnattiin molemmat Earth Hourin ajaksi salille (Jykä napotti pimeässä yksin kotona :D). Käytiin sitten vielä koko perhe iltalenkillä ja suunnattiin saunan kautta petiin.
Sunnuntaina meillä kävi ainakin kaheksan virpojaa ja onneks oltiin varauduttu kunnolla ostamalla 24 Kinderiä :D Saattaa olla, että muutama Kindermuna tuli itsekin maisteltua... Lapsena parasta keväässä oli kun pääs virpomaan ja suunniteltiinkin asuja yms. aina jo monta viikkoo etukäteen.
Päivällä suuntasin naapurin Anun kanssa kirppiskierrokselle ja kierrettiinkin yhteensä neljä kirpputoria. Ostin Koziolin lampunvarjostimen, tuon Marimekon pyyhkeen, yhen meikkikirjan ja nuo korvikset.
 
Kirppiksen jälkeen laitettiin pikaisesti Matin kanssa kotona ruokaa (pihvejä ja lohkoperunoita) ja hurautin Lintsille Diandran vieraaksi katsastamaan illan Idols-lähetystä. Didi oli kyllä niin supersuloinen ja me molemmat Pepin kanssa niiskutettiin kilpaa kun Didi lauloi ja tuli kyllä kokovartalokylmätväreet, joka siis on vaan tässä tapauksessa erittäin positiivinen juttu. Toivottavasti nähdään Diandra vielä pitkään mukana! :´)

Idolsin jälkeen ajelinkin takaisin kotiin suhteellisen kenkussa säässä ja eipä tuo yön aikana satanut lumipeite ainakaan näitä Tanskan reissun jälkeisiä keväthaikailuja yhtään vähennä... Että semmonen vkl. Tällä viikolla onkin sitten jo pääsiäinen. Me aijotaan mököttää kotona (ainakin jos tuo pitkäperjantain lisää lunta-ennustus pitää paikkansa) ja nauttia yllätys yllätys myös hyvästä ruuasta. 

Mukavaa malkamaanantaita, tikkutiistaita, kellokeskiviikkoa, kiirastorstaita, pitkäperjantaita, lankalauantaita ja sukkasunnuntaita siis kaikille! ;)

12 kommenttia:

  1. ihana viikonloppu! nää kuvat on myös tosi sulosen tunnelmallisia. se on hassua, miten joskus onnistuu taltioimaan paremmin sen tunnelman jollain kännykän kameralla tai pokkarilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo puhelin on aina niin helposti saatavilla. Järkkärin kanssa joutuu oikein keskittymään asiaan :D

      Poista
  2. KUOPION POLLIISIT <3 ! parhaat. en koskaan kommentoi, mutta koin asian validiksi kun näin sanat kuopio ja poliisit :D ps. myös te ootte ihania! pps. myös jykä on ihana!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kuopion poliisit on vaan niiiin parasta :D Ei katota koskaan niitä muita virkaintosia kyttiä, Kuopion lepposat jannut it is. Kiitos kivasta kommentista <3 Voisit kommentoida jatkossakin jos kerta näin mukavasti meistä ajattelet ;)

      Poista
  3. Kuopion poliisit on kyllä huikeinta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niille saa kyllä nauraa aina ihan kippurassa :D

      Poista
  4. tosi kiva postaus! :) ja hehe tuli vaa mielee että oli kiva nähä teitä siel Elokuun keikalla Kuudennella linjalla. Oli kiva ku Mimmi tuli haastattelee mua ja kaveria :D mun piti sillo sanoo että seuraan teidän blogia mut en näköjää saanu sitä sanotuks:D mut oon kuitenki seuraillu teitä täällä jo piitkän aikaa :) ps. onks se video muute julkastu jossai? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, voi kiitos :) Olisit sanonut! Se video tuli Elokuun omiin tarkotuksiin (en tiiä siis käytetäänkö sitä joskus jossain) :)

      Poista
  5. En kestä, taas maailman suloisin kuva Jykästä. ♥

    VastaaPoista
  6. missä toi karisma on ? :) ja oliko hyvä ?

    VastaaPoista
  7. Karisma on Lohjalla, ja hyvä kirppis :) Missä muissa kirppiksillä kävit?

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.