moretolove

white

white

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

MTL sydän Idols

Mimmi on katsonut varmaan jokaisen Idols-jakson tänä keväänä, mutta itse en omista telkkaria ja täten en ole yhtäkään jaksoa ikävikseni nähnyt. Olen kuitenkin seurannut esityksiä netistä, joten en ole ihan pihalla tästä kaudesta. Diandra on raivannut tiensä meidän sydämiin ihan täysin ja nyt kävikin niin, että myös Diandra lukee meidän blogia. No neitihän kutsui meidät sitten tänään vieraikseen Peacockiin ja tuota noin... Noh, en ole varmaan koskaan nähnyt Mimmiä niin hermostuneena. Hän mm. oli paikalla 45min etuajassa ja hänellä tärisi kädet. Häntä kuulemma "vähän" jännitti. :D (awww)



Ennen lähetyksen alkamista, kilpailijat pääsivät tapaamaan läheisiään ja myös me oltiin mukana, koska Diandra oli laittanut meidät siihen porukkaan. Diandran äiti tuli jo Peacockin aulassa tervehtimään meitä ja sen reaktio oli aivan ihana. Katsoi Peppiä "Apua miten ihanat silmät" ja Mimmiä "Ja apua sulla on Diandran silmät!" :D Olette varmaan aika samaa mieltä, että Didissä ja Mipessä on aika paljon samaa? Didihän voisi olla vaikka Mimmin pikkusisko. Didi More To Love on siis meidän uusi, adoptoitu pikkusisko. Annettiinkin pikkusiskolle lahjaksi meidän kalenteri ja kirjoitettiin sille sinne sisälle miten ihana se on.



Kaikkihan noi on ihania ja täytyy kyllä sanoa, että Heikki oli vähintään yhtä hyvä laulamaan ja yhtä komea kuin telkkarissakin... Me katseltiin sitä molemmat hymyillen, juttelemaan ei kuitenkaan uskallettu. Tämä täytyy korjata ensitilassa, koska Heikki täytyy ottaa syleilyyn!

Myös Niinalle annettiin meidän kalenteri ja siis Niina on ihan uskomaton. Niin mieletön ääni ja lavapreesens, että kylmät väreet tulee pelkästä ajatuksestakin.

Diandran kappaleen aikana me itkettiin sitten molemmat ja joku olikin jo nähnyt meidät telkkarissa pyyhkimässä silmäkulmiamme. Jee. :D

Idols oli ihana kokemus ja saatiin myös liput finaaliin, joten sinne tiemme käypi!

Kuka on teidän suosikki tämän kevään Idolsissa?

Ps. Negativekin oli edelleen yhtä mahtava. Jonne Aaron on kyllä puhdasta rakkautta!

13 kommenttia:

  1. Voii ootte kaikki kolme niin sulosia, te ja didi ♥ ja ootte samannäkösiäki! :)

    VastaaPoista
  2. Olin just tulossa kommentoimaan että Didi näyttää ihan Mimmin pikkusiskolta, mutta eipä tarvinnut kertoa sitä teille. :D

    VastaaPoista
  3. Mimmi ja Diandra muuten oikeesti näyttää aika samalta. :D
    Mun oma suosikki on kyl Torsten. Jos mä satun pääsemään kaverin mukana sinne finaaliin, niin yritän bongata teijät ja tulla moikkaamaan jossain välissä. :)

    http://www.littlebitofsara.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Neidit heii! Kertokaapa mitä teillon päällänne :)))

    VastaaPoista
  5. Ajattelinkin, että Peppi vilahti siellä telkkarissa, kun siellä kuvattiin yleisöä! :D Mun suosikit Idolssissa on ehdottomasti Torsten ja Diandra. Molemmat on niin aitoja ja ihania persoonia ja molempien äänet on jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Tsemppiä Didille ja Torstenille! :) Ja Mimmi ja Didi muuten näyttää ihan siskoksilta. :D

    VastaaPoista
  6. That's fun. I used to work as an Idol reporter :)

    VastaaPoista
  7. Mä näin Pepin sielä yleisössä hymyilemässä:)

    VastaaPoista
  8. Olin viime kesänä viikon terveyskeskuksessa töissä ja Heikki oli siinä tiimissä yhtenä lääkärinä, tosi kiva tyyppi (ja söpö)! :) Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  9. HEIKKI ON IHANA, oon ihan rakastunu siihen :D ja koin kyllä eilen melkein sydärin ku se melkeen tippu, mutta ONNEKSI tuomarit käytti villin kortin ja ens viikolla pitää aktiivisemmin äänestää!

    VastaaPoista
  10. suosikkini on jonne aaron tän kevään idolsissa <3 harmi ku en voinu äänestää sitä ! :D ...no ei vaan didi se on kans! uskomaton nainen (:

    VastaaPoista
  11. Teillä kummallakin on aivan ihana meikki!! tehkää make-up tutorial postaus!! ihanaa, kauniit tylleröt!

    VastaaPoista
  12. Diandra on lemppari ♥ Tiina on kanssa ihastuttava! Muutenkin Idols ollut mun mielestä huomattavasti tasokkaampi kuin aiemmin, monta hyvää.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.