moretolove

white

white

torstai 17. toukokuuta 2012

Suomi-Kanada

Veikkaus kutsui meidät katsastamaan viime perjantaina Jääkiekon MM-kisoihin Suomi-Kanada pelin Hartwall-Areenalle ja oltiin kovasti kutsusta innoissamme. Ennen kisojahan vetäisin voittajavedossa veikata sekä Suomea että Kanadaa, joten jo siltäkin osin pelistä olisi tulossa varmasti jännä. Saatiin valkata mukaan meidän lisäksi kaksi tyyppiä ja päädyttiin ottamaan seuraksemme Anna ja Saara. Ennen peliä suunnattiinkin Saaran osaavien maskeerauspensseleiden alle ja matsiin matkasikin yksi sinivalkoinen leijona, Suomileijonaposki ja kaksi suomenlippukasvoa :)

Mimmi ja Saara. 

Saara superhienossa Mimmin Suomi-Jumpinissa.

Paikalla oltiin onneksi sen verran ajoissa, että ehdittiin rustata raksia Tulosvedossa ruutuun ja taisipa tämä olla meille jokaiselle ihan eka kerta Tulosvedon parissa. Onneksi saatiin kuitenkin tuolla Veikkauksen kisatorilla opastusta ihan kädestä pitäen :D

Meikäläistä alkoi ihan jonkun verran jo jännittämään? Valehtelematta olin jännännyt tätä perjantaita koko viikon!


Saara veikkasi mm. 10-10 tasapeliä (siksi, että sillä olis eurolla voinut voittaa 27 000), ite pysyttelin vähän maltillisemmissa 2-1, 2-2, 3-2 tuloksissa.



Edellisen pelin jengi purkautui ulos hallista...

Ja odottelimme vuoroamme kiltisti takin alla. Mikä siinä on, että just sillon kun sulla on vesiliukoiset kasvomaalit naamassa alkaa tulla taivaalta sitä vettä? :D 


Käytiin ostamassa kioskista evästä ja suunnattiin paikoillemme typötyhjään katsomoon jännittämään. Tuossa vaiheessa ei oltu pysyä kyllä housuissamme :)

Leijonat tulivatkin lämmittelemään kentälle ja todistettiin ties minkälaista spagaattia ja kuviota...


Viimeistään tässä vaiheessa kokovartalokylmätväreet olivat taattu!

Orkesteri oli hallissa melko sini-valkoista :D Ainoastaan muutama Kanadalainen punapaita tuli bongattua.

Jännittyneet naiset vielä hyvillä mielillä. Tämän kuvan jälkeen keskityttiinkin täysillä kannustamiseen ja Hockey Birdille nauramiseen :D

Lopputulos ei ollut iiiihan sitä mitä piti, mutta voitettiin me ainakin eka erä...

Katsottiin kättelymuodollisuudet kuitenkin loppuun saakka. 

Ja vaikka hymy ei enää herkässä ollutkaan, oli kokemus ihan mieletön. Tämä on pakko päästä kyllä kokemaan taas joskus uudelleenkin! Kiitos vielä Veikkaukselle ikimuistoisesta illasta!

Tänään olis sitten näytön paikka. 

Nyt tulosvedot kommenttiboksiin kehiin, miten käy Leijonamiehistön illalla USAa vastaan? Minä veikkaan (ja totisesti toivon), että Suomi voittaa 3-2! 

Ps. Kanada ei ainakaan enää voita maailmanmestaruutta, joten Suomen ois parasta voittaa! ;)

Liput matsiin blogin kautta saatu.

24 kommenttia:

  1. En halua olla negatiivinen, mutta veikkaan 3-1 kanadalle. Mutta toivon tietenkin, että 3-1 suomelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta, pelätään pahinta! ;)

      Poista
    2. Siis tarkotin Usaa :DD haha toivottavasti kuitenkin ymmärsitte!

      Poista
  2. Jääkiekkoa on kyllä ihan kiva katsoa. Mutta mieluummin sillee, että Jarkko Immonen pelaisi esimerkiksi alasti.

    ;DD Suomi voittooooooooon!

    VastaaPoista
  3. Hahaha Katin kommentti :D Ihan paras!
    Mutta uskon Suomen voittoon illalla, me niin viedään USA 4-2! :-)

    VastaaPoista
  4. Mimmiä tahtoisin vain paijata ;___;

    VastaaPoista
  5. Pessimistinä olen sitä mieltä, että Leijonia odottaa tappio. Valitan :D x demeavita.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Suomi voittaa USAn 4-1 ... Se olis vaan niin hyvä voitto, en tiedä miks mutt kuitenkin SUOMI VOITTOOON <3 Ihan sama miten paljon voitetaan kunhan voitetaan :D Oon piirtänyt suomenlipun jo käteen valmiiksi missä lukee "suomi voitti Usan" Hyvä minä !

    VastaaPoista
  7. onks sulla kielikoru?:D

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti leijonat pelaa tänään hyvin, ja voitto tulis! Saatiin kyllä viimeksi USAlta turpaan..ehkä tällä kertaa kovemmat otteet! Ootte kaikki niin nättejä, kiva nähä Annaaki, ku sillä on nyt se taukoki :) ♥

    VastaaPoista
  9. haha, ite olin sunnuntaina kattoo Suomi-USA peliä, ja aika masentuvu fiilis oli pelin jälkeen.. Toivottavasti tänään menee paremmin! :--)

    VastaaPoista
  10. kivat noi maalaukset teijän naamoissa!! :):) hehe

    http://www.youtube.com/watch?v=yA4cAQ-Hzf0

    VastaaPoista
  11. Nyt ois sun pitäny tulosveikata! :D JEEEE HYVÄ SUOMI!

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti teit tulosvedon.. :) Voi jestas mikä peli...

    VastaaPoista
  13. Ja oikein meni arvaus! voitto tuli. :) Ihana blogi :)

    VastaaPoista
  14. Tosi kivat maalaukset ja asenne kohdillaan! :)

    VastaaPoista
  15. aika hyvin veikattu toi 3-2 :p et nyt sattunu tekeen tulosveikkausta?? :)
    - melina

    VastaaPoista
  16. haha hyvin veikattu !!!:D

    -tinttinen

    VastaaPoista
  17. onks teidän seuras siis anna abreu vai katonko väärin? :D saako udella et mistä te sen tunnette? hyvät maalaukset kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan tutustuttu Annaan joskus aikoinaan työn kautta. :)

      Poista
  18. Jee hyvä Suomi!!!
    Hei, asiasta yhdeksänteentoista.... : oliko missään kuvia niistä teidän design-mekoista, jotka A.A. teki teille sinne shopping-night-tapahtumaan?

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.