moretolove

white

white

torstai 20. syyskuuta 2012

PE LOT TAA

Yhteistyö - Pepin autokoulu.

Arvatkaa mitä? No sitä, että mulla on alkanut nyt ajotunnit. Hyppäsin eilen ensimmäistä kertaa ratin taakse ja muutaman parkkipaikkakierroksen jälkeen jouduin ihan liikenteeseen. Ajeltiin Herttoniemessä ympäriinsä ja lopuksi parkkeerasin (!!!) ruutuun.


Meistä varmaan pystyy tekemään monenlaisia olettamuksia tän blogin kautta. Millon ollaan yltiöposiitivia, millon sitten ylimielisiä, välillä masentuneita ja joskus taas ihan täydellisiä, joilla ei ole koskaan mitään huolia.

En tiedä millainen kuva teillä minusta on, mutta mussa on yksi (on niitä välillä useampikin) piirre, joka ärsyttää itseäni välillä suunnattomasti. Ai mikä? No se, että oon todella rasittavan halukas selviämään kaikesta ITSE, olemaan hyvä (paras) ja onnistumaan (täydellisesti).

Nyt oon pitkästä aikaa sellaisessa tilanteessa missä oon ihan surkea ja sekös pistää mielen sekaisin. Mulle on todella hankala ymmärtää, että joudun olemaan ajo-opettajani Lefan armoilla täysin ja mikä pahinta, luottamaan tuohon tuntemattomaan Lefaan. Mä en luota helpolla ihmisiin, enkä varsinkaan tuntemattomiin.

Tänään Lefa sitten vei mut kaikenmaailman risteyksiin, valoihin ja jopa KIIHDYTYSKAISTALLE. Mähän pelkään kiihdytyskaistoja jopa ollessani kyydissä, joten oli kamalaa itse ajaa siellä. Ajotunti alkoi sillä, että kerroin kuinka en uskalla enkä halua lähteä ajamaan, koska en usko selviytyväni pois parkkipaikalta. Välillä teki mieli itkeä, välillä huutaa ja välillä hymyilin vaan ihan tyytyväisenä, kun osasinkin painaa kaasua ja vaihtaa kerran vaihdettakin silleen, että muistin painaa kytkimen pohjaan.

Musta tuntuu välillä, että oon jotenkin maanis-depressiivinen kuski, kun ensin mua ahdistaa ja pelottaa ihan sikana ja sitten hymyilen tyytyväisenä. En todellakaan voi sanoa nauttivani ajamisesta, koska puristan rattia hiessä (Lefa sanoo n. 2minuutin välein, että muista ohjata ja rentouta kädet) ja sitten taas mun mielestä on käsittämätöntä pystyä kattomaan niistä peileistä jatkuvasti. Välillä kuitenkin kruisailu (40 kilsaa tunnissa on kovin mitä oon kruisaillu) tuntuu mahtavalta. Niinku what?

Lefalla tulee mun kanssa raskasta. Kaikki se itsevarmuus ja rohkeus jota mussa on, karisee pois heti kun astun autoon. Huudan perkelettä, pelkään bussejajalankulkijoitapyöriäautojaristeyksiävaloja ja kaikkea oikeastaan mitä tulee vastaan. Onneks Lefalla on maailman rauhottavin ääni ja se naureskelee mulle. Täten tulee itellekki huomattavasti rauhallisempi olo. Lefa myös analysoi mun käytöstä kahden tunnin jälkeen ja sanoi, että mä kiinnitän huomiota epäolennaisiin asioihin. Uskoisin tämän pätevän myös henkilökohtaisessa elämässä, joten Lefa on melkonen ratti-psykologi.

Miten tämmösestä ihmisestä voi tulla tollanen pelkuri? Meneekö tää pois? Onko teillä jakaa jotain autokoulukokemuksia jotka saa mut nauramaan? Olitteko surkeita autokoulussa? Missä kohtaa voin alkaa kuvitella, että musta voi joskus tulla edes kuski? Pitäisikö jo tilata lisäajotunteja?

Oon nyt käynyt siis Autokoulu Liekissä Herttoniemessä, josta olin lukenut hyvää. Lefan kanssa sitten päätettiin tehdä yhteistyötä ja tää on mulle oikeastaan tosi hyvä, koska se motivoi mua käymään autokoulun loppuun ja harjottelemaan. Sääntöjä en ole vielä tarpeeksi harjoitellut, aionkin ottaa Lontooseen mukaan mun autokoulu-kirjan...

Auttakaa. Jakakaa tarinoitanne. Voinko koskaan onnistua?

57 kommenttia:

  1. yks syy miks autokouluun meneminen on siirtyny ja siirtynyt on toi pelko. toinen se, että oon muuttamassa helsinkiin nii toivon pärjääväni vaa julkisilla..

    VastaaPoista
  2. Mulla on edelleen sama fiilis auton ratissa, vaikka on ollu kortti 2 vuotta... En tiiä, joillain se ilmeisesti menee ohi ja ne vaan keskittyy siihen ajamiseen mutta minä pelkään lähinnä toisia ihmisiä liikenteessä enemmän kuin omaa reaktiokykyä. :D

    VastaaPoista
  3. ainakin meidän autokoulussa sanottiin, ettei ekalla tunnilla muista kattoa peileihin, enkä muistanut mäkään. tosi kliseistä, mutta sanon silti: se alkaa sujua pikku hiljaa. just tänään viimeks mietin ajotunteja, että en osannu hahmottaa, oonko liian sivussa vai liian keskellä tietä sen autoni kanssa, kuinka vaihteita vaihtaessani nyki niin maan perusteellisesti jne. Autokoulussa jostain syystä pelkäsin risteyksiä, joissa oli liikennevalot, ne sai muhun jonkun kammon. Nykyään tykkään liikennevaloista, koska nehän on tarkotettu helpottamaan sitä hommaa. Hei kyllä se siitä, paljon tsemppii!! <3 <3

    VastaaPoista
  4. Itte olin todella surkea kuski autokoulussa, mutta nautin joka hetkestä :) Aina unohtu millo mikäkin; vilkun käyttö, pään kääntö, kytkin ja auto sammu joka ikinen ajotunti väh. kaks kertaa.. :D Nykyää autolla ajaminen on helppoa ku heinän teko. Tarttee vaa jaksaa uskoa itseensä!
    Kyllä säkin opit vielä rentoutumaan ratin takana :)! tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Mää olin ihan samanlainen ku alotin autokoulun ! :D olin ihan hermona aina ku piti mennä auton rattiin ja pelkäsin just ihan kaikkee eteen tulevaa. Mutta kyllä se itseluottamus aina ajotunti kerrallaan kasvo. Tänään oli toiseks viimeset ajotunnit ennen inssiä ja tällä hetkellä mieli on tosi luottavainen omaan ajotaitoon.
    PALJON tsemppiä sulle ja älä huoli, kyllä se luottamus itseen kasvaa kun ajotaito karttuu ! :)

    VastaaPoista
  6. Mä sain toisella yrittämällä ajokortin. Ekassa inssissä en osannut mäkilähtöä ja inssi joutu polkamasemaan jarrua yhdessä risteyksessä... Eli aika semi katastrofaalinen eka kerta. Mutta toka inssi sitten onnistui.

    Autolla ajoin sitten muutamia vuosia aika paljon. Silloisen poikkiksen autoa ja lopulta Kuhmossa asuessani omaa. Sitten kun muutin 2002 Helsinkiin, autolla ajo jäi. Se harmittaa, toisaalta. Mutta kun julkinen liikenne oli vaan niin kätsä.

    Turkuun kun muutin, en ajanut autoa muutamaan vuoteen. Sitten tuo mies pakotti. Ja hyvä niin. Ois vaan pitänyt ajaa enemmän. Edelleen (mulla siis ollut kortti 20 vuotta...) talviajo on pelottavaa, samoin se itse ajamaan lähtö koska tahansa. Mutta kun hyppää rattiin, menee se jalkojen heikotus ohi. Ajattelin, että olen unohtanut kaikki liikennesäännöt jne., mutta kyllä ne muistissa on.

    Eli, ajat vaan, koitat olla rauhallinen ja otat rennosti. Siinä mun ohjeet :) Kyllä sä sen handlaat!

    VastaaPoista
  7. mä olin autokoulussa ihan surkea. olin pelokas ja arka, vaikka muuten käyn suurinpiirtein päälle. mutta silti opettajat valitti koko ajan mun aggressiivisuudesta, en tajunnut sitä mitenkään kun en meinannut uskaltaa lähteä suurinpiirtein risteyksestä, jos toinen auto oli ylipäätään näkyvissä. opin oikeasti ajamaan autoa vasta kun sain oman auton (1,5 v ajokortin saamisesta :D) ja joo, se järjetön pelko ja paniikki menee pois kyllä, kunhan uskaltaa lähteä sinne liikenteeseen vaan reippaasti kerta toisensa jälkeen. :) tsemppiä!!

    VastaaPoista
  8. mä käyn itte kans tällä hetkellä autokouluu ja inssi on seuraavan viikon keskiviikkona. :D oon ihan paniikissa siitä. aina, kun itte oon menny ajotunnille oon vaan ajatellu, että en haluu ajaa ja on iha kamalaa et joku tuntematon vaa istuu siinä mun vieressä ja neuvoo mitä pitää tehdä. maanantaina kun olin mun toisteks viimisellä ajotunnilla ni sillon vasta tuntu et oikeesti osasin ajaa sitä autoa! mä pelkään vieläki hirveesti sitä, että jostaki hyppää mun etee joku ihminen ja en ehdi jarruttaa! muutenki pelkään kaikkii maailman risteyksiä, koska pelkään että ajan jonku kylkeen. et siis oo ainoo näitten sun pelkojes kanssa!:)

    VastaaPoista
  9. no nyt on pakko kommentoida, että älä huoli!
    itse kävin autokoulua sillä ajatuksella että en koskaan tuu tykkäämään ajamisesta ja se on ihan kauheeta ja miks tätä pitää edes käydä. olin just samanlainen kuski millaseks kuvailet ittees. mä en yhtään tykänny lähteä ajotunneille, koska en tykänny siitä, etten osannukaan ajaa. koska mä en myöskään tykkää olla huono missään, kaiken pitää sujua heti. vaihteiden vaihto samalla ku käännyt risteyksestä ja katot peileistä ja ikkunoista kaikki mahdolliset jalankulkijat/ autot/ pyörät oli mun mielestä aivan käsittämätöntä touhua. inssissä luulin 10 kertaa että tää oli muuten tässä, koska olin ihan törkeen huono omasta mielestäni. mut niin vaan se meni läpi ja tiiätkö, nyt rakastan autolla ajamista. vaikka uusissa kaupungeissa ajaminen saa edelleen hien nousemaan pintaan, ni silti se on parasta.

    eli uskoa vaan, voin melkeen vannoa et sit ku pääset ajamaan ilman sitä opettajaa vierellä, alkaa se autolla ajaminenki maistumaan!

    VastaaPoista
  10. Usko mua, se menee pois! :D Olin suhteellisen paniikissa ja PIHALLA vielä inssissäkin, en tiedä miten siitä ikinä pääsin läpi.. Mutta sitten opettelin omatoimisesti autokoulun jälkeen mun autoromulla ajelemaan, ensin tosi pieniä matkoja, sitten aina vaan pitempiä. Nykyään ajaminen on tosi luonnollinen osa elämää ja ei pelota lähteä uusiinkaan paikkoihin pyörimään auton kanssa. Suosittelen koko sydämestäni vaan ajamaan, niin paljon kuin on vapaa-aikaa ja rahaa pistää bensaan :D Teen vieläkin virheitä, mutta oon myös huomannut että niin tekee ihan jokainen.

    Autokoulun aikaan vannoin etten ikinä poistu omalta paikkakunnaltani ja todellakin tarkoitin joka sanaa. Pelkäsin järkyttävän paljon.

    Musta mentiin taajama-alueella ohi, kun en uskaltanut ajaa edes neljääkymppiä :D Sillon joutu opettajakin vähän vinkkasemaan, että ei se alinopeuskaan todellakaan aina oo turvallista.

    VastaaPoista
  11. Saattaa kuulostaa uskomattomalta tuossa tilanteessa, mutta ajan kanssa se pelko lähtee kaikilta pois :) Pitää vaan just mennä kohti niitä tilanteita mitä pelkää ja mitkä jännittää.
    Itse myönnän olleeni melko toisenlainen autokoululainen. En jotenki huomannu aina kahtoa kaikkia juttuja ja sit meinasin aiheuttaa vaaratilanteita ja olin vaa että "ai mikä itsesuojeluvaisto???"
    Nykyään nautin autolla ajamisesta vaikka ennen jokaista kolmea (kyllä, kävin inssissä kolme kertaa) vannoin että musta ei ikinä tuu hyvää ja rentoa kuskia. Autot on niin monimutkaisia laitteita ja ihmiset niin erilaisia jotka niitä ohjaa, että siinä kestää yllättävän pitkä aika ennen ku kaikki sujuu :) Rohkeutta sulle peppi!

    VastaaPoista
  12. Kyllä se alkaa sujua! Itse meinasin ekalla ajokerrallani ajaa talon seinää päin. Mun äiti opetti mut ajamaan, joten propsit hälle, kun hermonsa kesti mun kyydissä. Inssissä mokailin sitten kunnolla, mutta tokalla kerralla onneks pääsin läpi. Ja lohdutuksen sana, mua pelottaa vieläkin välillä kiihdytyskaistalla ajaminen, vaikka kortti onkin ollut plakkarissa jo 7 vuotta. Mutta viime kesän motariajojen jälkeen voin todeta, että kyllä sekin pelko hälvenee =) Että tsemppiä vaan, ja kohta sinäkin huomaat nauttivasi ajamisesta!

    VastaaPoista
  13. Mä tunsin ihan samanlaisia fiiliksiä, kun olin autokoulussa.. Välillä tuntu et ajotunnilla tekis mieli vaan itkeä omaa surkeuttaan, mut taas välil kaikki suju ku tanssi. Vaik olin vantaalaisessa autokoulussa, suuri osa ajotunneista ja inssi ajettiin stadissa. Pääsin teoriasta ja inssistä ekalla läpi, mikä oli kyl ihme :D Hauskin (jälkikäteen mietittynä, sillon ei naurattanu) autokoulussa sattunut tapahtuma oli 2. vaiheessa radalla, kun rataosuuden jälkeen peruutin auton ojaan kaikkien nähden ja ratamestarin piti hinata auto sieltä pois! :D Kyl susta Peppi tulee viel pro! ;) -Lennu

    VastaaPoista
  14. haha!:D Minulla ei valitettavasti ole kortittomana autokoulusta kommenttia tähän, mutta muutoin tunnistan itseni kuvauksestasi täysin. Ehkä en "katso tarpeelliseksi" (LUE: en voi mennä, kun mitä jos olenkin huono!!) mennä autokouluun ikinä. Kaikessa on onnistuttava HETI, tai ko. aihe on ihan "tylsä" ja "ei mun juttu". Mutta joitakin asioita on vain harjoiteltava. Kukaan ei ole seppä syntyessään, eikä kai monikanavainen kuskikaan. :)

    VastaaPoista
  15. Mitä tää yhteistyö ihan tarkalleen tässä tarkoittaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivittelen kuulumisia Liekin Facebookkiin ja muualle. :)

      Poista
  16. Siitä se lähtee. Sun täytyy vaan ajaa ja ajaa. Kokemus tuo taitoa hallita monta asiaa kerralla. En mäkää päässyt inssiä ekalla läpi ja nyt ajan rekkaa työkseni. :)

    VastaaPoista
  17. Tiedän tuon tunteen niin hyvin! Vielä viimeisillä ajotunneilla ennen inssiä olo oli tosi epävarma ja tuntui että en osaa ajaa yhtään (heh, kannustavaa). Mulle oli esimerkiksi ihan ylivoimaista muistaa, että liikennevaloihin pysähtyessä se vaihde pitää oikeasti vaihtaa ykköselle. Miten noinkin pieni asia, joka nyt tulee jostain selkäytimestä, saattoi olla niin hankalaa silloin? Eli kyllä ne jutut oppii :) Autokoulussa käytävä määrä ajotunteja on tosi pieni, eli ei edes kannata tuntea itseään mitenkään huonoksi tai pelkuriksi jos ajaminen vielä vähän ahdistaa monenkin tunnin jälkeen. Mulla ahdisti tosi paljon, ja nolotti aina mennä ajotunnille kun olin töppäilly siellä niin paljo jokasella ajotunnilla :D Niin ja inssi varmasti jännittää ihan sikana, mutta sen jälkeen se olo paranee!

    Mulla on ollu kortti helmikuun alusta saakka, ja nyt tunnen olevani jo aika varma kuski. Missään nimessä en osaa vielä kaikkea enkä varmasti koskaan tulekaan osaamaan ja aina saa olla tosi tarkkana, mutta oikeasti se varmuus ja rutiini ajamiseen tulee ainakin omien kokemuksien mukaan vasta siinä vaiheessa, kun pääset itsenäisesti rattiin ja on pakko selvitä ite. Eikä se oo loppujen lopuksi niin paha :) Kunhan pääset heti ajamaan ja harjottelemaan ja jatkamaan sitä ajokokemuksen hankkimista inssin jälkeen. Jos sen jälkeen ei oo mahiksia ajaa autoa, niin se kynnys lähtä ajamaan kasvaa koko ajan vaan korkeammaksi! Eli heti vaan kohtaamaan se kaikista pahin ja jännittävin eli yksin ajaminen, ja susta tulee vielä hyvä kuski!
    (Ja en ees voi kuvitella miten jänskää on ajaa Helsingin kaduilla mm. ratikoiden vilistessä ympärillä, kun täällä pohjosemmassakin kaupungissa oli välillä melko paniikinomaista meininkiä ajamista opetellessa! :D TSEMPPIÄ!)

    VastaaPoista
  18. Mulla ei ole korttia, ja tuntuu että juurikin tuosta syystä en sitä ikinä tule hankkimaan! Oon tuon täysi-ikäisyyden rajapyykin ylittänyt jo nelisen vuotta sitten, mutta ei oo tullut mielenkään hankkia korttia, saatika ajella autolla! Pelkään jo olla kyydissäkin kovassa vauhdissa...
    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  19. Kokemus tuo varmuutta!
    Mulla sammui ihan jokaisella ajotunnilla auto, myös extra-tunneilla ja vielä inssissäkin. Monen asian yhtä aikainen hallinta tuntui mahdottomalle. Peruuttaminen, esim. parkkiin, oli painajaista. Mutta niin vain meni inssi kerralla läpi! Ai mitäkö tein? Noudatin liikennesääntöjä kaikin puolin, huomioin jalankulkijat ja muut liikenteen. Ja siellä parkkiruudussa otin itselleni aikaa. Hitaasti, mutta varmasti :)
    Ja mieti miten monesta koettelemuksesta olet selvinnyt tähänastisessa elämässäsi... Olet tarttunut tähän haasteeseen vapaaehtoisesti, joten alitajunnassasi varmasti tiedät selviäväsi siitä - just do it!

    -K

    VastaaPoista
  20. Kuulosti niiiin tutulta. Ajoin kortin pari vuotta sitten 33-vuotiaana ja monta kertaa ajotunnille mennessä ajattelin, että jos oisin tienny millasta se on, niin en ois ruvennu hommaan ollenkaan!! Ihan oli samat fiilikset, täydellisyyden tavoittelija ei ollutkaan täydellinen, kaikki ois pitäny osata hetijustnyt!!! V*tut ja p*keleet lenteli mullakin. Voi ope parka!! Mutta loppu huvin kaikki hyvin: sain inssin läpi ekalla kerralla (varmaan säälistä) ja oon nyt ihan ok kuski, vaikka mokia tulee edelleen - niitä tulee kaikille. Ajamaa oppii vaan ajamalla! Kyllä susta kuski tulee, malttia vaan, vaikka se vaikeaa onkin. Turvallisia kilometrejä :)




    VastaaPoista
  21. voit onnistua, ja onnistut :)

    itseäni pelotti kamalasti ajatus ajamisesta, kunnes vaan päätin tarttua itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin autokouluun. välillä koin suuria onnistumisia, välillä ajotunnit menivät hävettävän huonosti. nyt on kortti ollu reilun vuoden taskussa ja nautin ajamisesta suunnattomasti! tsemppiä vaan tunneille, hienosti se menee kun jaksaa vaan uskoa itseensä :)

    -mko

    VastaaPoista
  22. Mä TIEDÄN ton tunteen! Tää ei oo nyt mikää hauska autokoulukokemus mut pakko silti kommentoida. Mä olin ihan ok oppilas autokoulussa mutta nykyään, jo pari vuotta ajokortillisena mua ei sais enää autonrattii mitenkää! PE-LOT-TAAA niin pirusti!!!!! Sitten jos ajankin, se menee ihan ok ja mietin, että miks pitää vaa pelätä niin paljon. Kerro ihmeessä, miten asia sulla etenee! Kyllä mä uskon, että sustakin kuski vielä tulee :)

    VastaaPoista
  23. Tuli tuttu fiilis tuota tekstiä lukiessa. Minä olin ajotuntien alkaessa epävarma panikoija. Pelkäsin kamalasti ajamista alussa, siis minähän ohjasin vekotinta minkä massa on yli tuhat kiloa, semmoisellahan saa vaikka minkälaista tuhoa aikaan! (Olisit vaan nähny mun ilmeen kun ajo-ope kertoi toisella ajotunnilla, että nyt lähdetään sitten liikenteen sekaan....) Liikenteessä muuten liikkuminen oli skootterilla ajamisen myötä tuttua ja liikennesäännöt samoin. Mutta en voinut millään käsittää miten voin oppia milloin pitää vaihtaa vaihde isompaan/pienempään, milloin painaa kytkintä ja mitä ne kaikki nappulat siinä kojelaudassa oikein on.

    Koko autokoulun kävin pakon sanelemana tiiviissä tahdissa, 8 viikon aikana. Joten eipä siinä paljon auttanut jäädä painikoimaan ja ihmettelmään miten minä siitä selviän. Kyllä se ajaminen vähitellen tuli tutuksi ja autokoulun auto oli sen verran hieno että se itse kertoi milloin pitää vaihtaa vaihdetta :D Ajan myötä sitä jo kuulee moottorista milloin pitää vaihtaa se vaihde. Kojelaudan nappulat taas.. sanotaanko vaikka näin että nykyisen autoni oltua mulla puoli vuotta mulle selvisi että takalasiin saa suihkutettua samalla tavalla pesunestettä kun tuulilasiinkin. :D Mutta mitä useampi ajokerta oli takana, sitä paremmin se ajaminen sujui ja itsevarmuus koko hommaan kasvoi.

    Huippu ajo-ope oli kyllä kaiken a ja o. Muutamalla tunnilla minulla oli eri ajo-opettaja kuin yleensä ja sen kyllä huomaa vielä tänä päivänäkin. Niillä minulle-sopimattomamman-opettajan tunneilla käsiteltiin taskuparkkeerausta ja parkkiin peruuttamista, arvaa vaan teenkö kumpaakaan ikinä vaikka kortti on ollu jo kohta neljä vuotta.

    Harmittaa vaan kun en ole ajanut koskaan säännöllisesti päivittäin, että ajamiseen olisi tullut sellainen rutiini ja epävarmuus jäänyt pois. Auton käyttäminen sujuu kyllä pitkänkin tauon jälkeen ongelmitta, mutta esimerkiksi ruuhka-aikaan ajamista vältän niin paljon kun mahdollista. Eli jos sulla vaan on mahdollista ajokortin saatua ajaa, niin aja. Ja paljon.

    Peppi sä kyllä onnistut! Ne kaikki miljoona asiaa mihin sulla nyt pitää keskittyä ihan täysillä, alkaa pikkuhiljaa helpottumaan ja lopulta sä et edes huomaakaan kun vilkaiset ajaessa taustapeiliin, sivupeiliin ja sitten vielä varmuuden vuoksi nopeusmittariin ettei vaan kaasujalka paina liikaa :)

    VastaaPoista
  24. Edelliseen postauksen kommenttiboksissa ehdin jo kysellä sun autokoulun etenemisestä, joten on kyllä kiva, että teit tälläsen postauksen. :)

    Miten voikaan noi sun kuvaamat fiilikset tuntua niin samalta kuin mulla itsellä! Mulla tosin on ajotunteja jo ihan liikenteessä ollut enemmän, mutta ei mun ajo vielä kovin varmaa oo. Mulla ei tota itsevarmuutta muussa elämässäkään liiaksi oo, niin myös se varmasti välittyy mun ajoon.. Jotenkin koitan kokoajan varoa kaikkia muita vähän liikaa, niin siitä ajosta ei meinaa tulla mitään. :/ Tai no _jotain_, muttei ihan sellaista kuin pitäis. :D

    Varsinkin vaihteen vaihtamisessa mulla on ollut ongelmia, kun pitäisi vaihtaessa myös pystyä ohjaamaan siirtämättä katsetta vaihdekeppiin..

    Mä oon kuitenkin todella kiitollinen, että mulla on kärsivällinen opettaja. :) Mutta ihan samoin mulla oli alussa ton luottamuksen kanssa, hiljalleen pystyi alkaa luottaa ihmiseen siinä vieressä.

    Vaikka mullakin välillä auton ratissa iskee epätoivo, niin pohjimmiltaan mä uskon, että sekä minä että sinä opitaan ajamaan ja meistä tulee jos ei täydellisiä, niin ainakin ihan kelpo kuskeja. =)

    Toivottavasti kertoilet täällä blogissa vielä myöhemminkin, miten sun autokoulu etenee. :) Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  25. Tää postaus kuulostaa niin tutulle! Kun olin ekoja kertoja autokoulussa olin suoraan sanoen iha kusi sukassa siinä autonratissa. Alussa tein paljonkin virheitä, mutta hauskin niistä oli se kun tultiin ajo-open kanssa risteykseen ja hän käski minua kääntymään vasemmalle. JA MITÄ MINÄ TEIN?! Laitoin vilkun päälle vasemmalle, mutta käännyin oikealle. Sain siinä sitten kuulla naljailua opettajaltani, joka oli onneksi tosi kiva persoona. :)

    Kyllä sinäkin opit ajamaan ennen pitkää, vaikka se vauhti hirvittää ja pitää muistaa niin monta asiaa. Ennen pitkää se tulee luontevaksi, etkä enää edes murehdi niin paljon. Jos joku kortittomista kavereistani kysyy, että miten sitä autoa ajetaan, niin vastaan aina samalla tavalla: "En minä tiedä. Se menee niin automaattisesti lihasmuistilla." :DD Tsemppiä kuitenkin autokouluun! Kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
  26. Hei Peppi! Miulla oli ihan sama juttu kun kävin autokoulua vuos sitten, nyt ajelen välillä melkeen liiankin huolettomasti ja suuremmitta peloitta. Miun iskä opetti miut ajamaan, ja meillä on semmonen ikävä taipumus tapella kaikista pikku jutuista, eli ahdisti mennä rattiin välillä jo senkin puolesta että en haluu tapella iskän kanssa vaikka se tuntuu tulevan valitettavankin luonnostaan. Ja jotenkin opetuksen vastaanottaminen vanhemmilta tuntu ihan ylitsepääsemättömän vaikeelta miulle! Tosin iskän opetuksessa toistettiin kymmeniä kertoja samoja juttuja ja tunteja tuli varmaan tuplasti sen mitä autokoulun kautta tulee käytyä.
    Mutta mulla on ihan sama juttu että haluun onnistuu aina ja kaikessa ja kerralla ja täydellisesti, muuten ei tule mitään. Ensimmäiset viikot ajotuntien kanssa oli siis ihan painajaista kun en ollutkaan luonnonlahjakkuus. Välillä piti ihan hammasta purren ja itkua pidätellen mennä ratin taakse istumaan, ei vaan yhtään huvittanut, koska epäonnistuminen pelotti. Nyt miulla on ollu kortti melkeen vuoden verran ja oon todella paljon varmempi kuski: en pelkää jokaista risteystä ja ohi ajavaa autoa, ne vaan kuuluu asiaan. Eräällä autokouluun liittymättömällä kurssilla valmentaja huomautti, että jos oisit kerralla paras jossain, niin et ikinä voi kehittyä elämässä. Oon onnistunu hakkaamaan tän ajatuksen korvan taakse sen verran hyvin, että en enää tavoittele sitä kaikkein parhaimman kuskin roolia. Olen varma ja ihan hyvä kuski, mutta en paras, vielä kymmenenkään vuoden kuluttua.
    Kyllä susta vielä hyvä kuski tulee, älä vielä muutaman ajokerran takia ressaa, se on muillakin samanlaista takkuilua, et oo ainut! :) Voimia ja haleja, hyvin se menee! ♥

    VastaaPoista
  27. Peppi, kirjotitko sä musta tän bloggauksen?? :D kuulostaa nii hitsin tutulta! Olin samalainen autokoulussa, mutta ekal inssikerral vaa pääsin läpi. Kortin saamisenki jälkee olin vie iha paniikis ajamisen kans, enkä halunnu ajaa jos muita oli kyydissä. En osannu hahmottaa edelleenkää et kui kaukan takapeilist näkyvä auto oikee on, ja millä vaihteel mun pitää kääntyy valtatieltä hiekkatielle, tai että, millä vaihteella voin ajaa mitäki nopeutta ... Ohdear. Asun pohjanmaalla, jossa ei oo ku tasaasta maata ja pari 'nyppylää'.. No sitte lähin aupiksi espanjaa Mijaksen vuorelle...... :D Jouduin ajamaan autolla lapsia kouluu & koulusta pois.. Kyllä siin sit meni lopullisesti itseluottamus nollaa ja sieltä pikkuhiljaa takas ylös!! Mun piti opetella mäkilähöt sun muut mutta sen espanja ajelu jälkee musta tuli vaa paljo rohkeempi kuski !!!! :) Iha huippua !!! Kyl se peppi siit lähtee luistaa, ja seuraava kerran ku meet ulkomaille ni vuokraa auto!! Kuulostaa pelottavalta, mut sen jälkee suomes ajaminen on tosi easya :) MUTTA lopeta panikoiminen, sul oli kuitenni vasta eka ajotunti !! :)

    PS: itsehän ajoin koko ensimmäisen ajotunnin PARKKIPAIKALLA, koska en oppinu käyttää kytkintä ja kaasua nii et auto ei sammunu. FAIL.

    VastaaPoista
  28. Tulee elävästi mieleen oma autokouluni. Ajoin kortin vasta 3-kymppisenä ja olin varmasti kauhean hankala oppilas. Autokoulu sijaitsi Ruoholahdessa, joten aina lähdettiin suoraan kauheeseen liikennehärdelliin. Sitten kun olin hitusen edennyt ajotaidoissani, niin kerran jopa riitelin ajo-open kanssa, koska se neuvoi mua omasta mielestäni väärin eräässä risteyksessä. Ajo-ope hikeentyi myös väitteistäni ja käski mut ajamaan takaisin tarkistamaan tilanne, ja sanoi että saan koko autokoulun ilmeiseksi jos olisin asiasta oikeassa. En valitettavasti saanut :-)

    Tsemppiä. Kyllä se helpottaa kunhan pääset alusta vähän eteenpäin.

    t.naela

    VastaaPoista
  29. Ite kävin kans kesällä autokoulun, tuntu etten millään oppinu ajamaan (pitkät tauot ajotuntien välissä vaikutti kans) ja pelotti tosi paljon. vielä inssin jälkeenki oli tosi epävarma olo ja on välillä vieläki. Nyt on oma auto ja tulee ajeltua, niin itsevarmuuskin lisääntyy.
    Teet vaan parhaas ja oot rauhallinen niin eiköhän se siitä sitten kun ajotuntejakin on kertyny :)

    VastaaPoista
  30. Mä pelkään aina epäonnistuvani ja ajattelen aina, että jos epäonnistun niin se on maailmanloppu. En tiedä mistä johtuu. Tuntuu et monista asioista ei osaa nauttia sen takia kun keskittyy siihen että varmasti onnistuu siinä mitä tekee. Toivottavasti keksin joskus siihen syyn miks aina on pakko onnistua ja tavoitella täydellisyyttä. Tää on varmaan kans joku psykologinen juttu mitä en oo viel tajunnut! :D

    VastaaPoista
  31. iteki kuule ajelin vielä tokanki ajotunnin parkkipaikalla :D silti kortti tuli ekalla yrittämällä, ilman lisätunteja. Heti ku pääsi ite ajeleen ilman et joku kyttää vierestä ja huomauttaa koko ajan niin rentoutui heti toosi paljon :)parkkeeraus oli se suuri ongelma autokoulussa ja on kyllä vieläkin.. enpä aio yhtäkään taskua vääntää jos ei aivan pakko oo! :D mäkilähdöt sujui autokoulussa tosi hyvin mutta nyt mua on alkanu aina jännittää yli kovaa jos mun takana on joku, koska pelkään aina et auto sammuu ja takana oleva tulee perään... en tajua miten toi pelko ihan nyt yhtäkkiä puskista tuli :D

    VastaaPoista
  32. Mulla sujui autokoulu hyvin ja nyt neljässä viidessä vuodessa on kilometrejä kertynyt tuhansia ja taas tuhansia. Yöllä ajaminen on kivaa ja parasta <3 Ainoa negatiivinen muisto, mikä mulla jäi autokoulusta, oli mun ajo-opettajan suhtautuminen muhun. Oon hyvinkin puhelias ja riehakas kavereiden seurassa, mutta tuntemattomille mulla ei jostain syystä oo minkäännäköistä tarvetta koskaan jutella. Sitten kun vielä tohon päälle opetteli ajamaan, niin enpä mä kauheesti mitään ylimääräistä opettajan kanssa keskustellut. En tietenkään pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä, koska sellanen mä oon ja hiljaisuus on mulle ihan luonnollista. Mutta sitten kun tuli inssin vuoro, niin kuulin tän opettajan sanovan auton ulkopuolella inssivalvojalle, että tää on nyt sit sellanen tapaus, joka ei puhu mitään, eli koita jaksaa. Otin tosta jotenkin hirveesti itseeni, sanomattakin selvää, että eka inssi meni päin helvettiä. Yhä vieläkin joskus tulee ajellessa mieleen, että tekeekö puhumattomuus musta jotenkin huonomman kuskin. Anteeksi avautuminen, tää on vaan jääny mulle mieleen!

    Mut voin kertoa, et ajaminen helpottuu niin paljon kun pääset yksikseks ajamaan ja kun muistaa alusta asti käyttää vilkkuja ja ryhmittäytyä oikein ja kaikkea muuta mukavaa, niin sekä oma että muiden ajaminen helpottuu huomattavasti :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  33. KIIITOS!!! En kestä, ootte niin täydellisiä. Kiitos tsempeistä. <3

    VastaaPoista
  34. Kuudennnen inssin jälkeen Aleksis Kiven kadun ratikkapysäkillä itkiessäni menetettyä itseluottamusta ja rahoja vannoin, että ainoa kortti minkä koskaan tarvitsen on bussikortti. Autokoulu oli todella inhottava ja nöyryyttävä kokemus ja ajo-opettajani oli ammattitaidoton nilkki. Hän haukkui minut muun muassa koomapotilaaksi, kyseli vihaanko häntä tosiaan niin paljon, että yritin tahallani ajaa rekan alle (ei ollut kaukana) ja sanoi, että olen liian taiteilija ajaakseni autoa. No otin sen kohteliaisuutena ja jätin leikin kesken. Luovuttaminen, vaikka helpotus olikin, tuntuu tosin pahalta vieläkin "minä näytän!!" -ihminen kun olen. Toisaalta bussi kulkee ja luonto sekä hermot kiittää. Ehkei minusta vain ole kuskiksi.

    En halunnut pelotella, mutta kokemuskia kysyttiin, ja niitä minulla on :D Tsemppiä sulle!

    t: Liina

    VastaaPoista
  35. Ensimmäinen ajotunti, hetki pyöritty kahdeksikkoa tyhjällä parkkipaikalla. Minä totean, että niin joo muuten, en ole ennen edes kokeillut autolla ajoa.
    "Nojoo, se kävi selväksi siinä kohtaa, kun kysyit, missä järjestyksessä ne polkimet taas on", tuli kuivasti vastaus ajo-opettajalta :P
    Nyt on reilu seitsemän vuotta ollut kortti (jopa kuorma-autokorttikin, vaikken inssin jälkeen ole kuorma-autoa ajanutkaan) ja henkilöautoinssikin meni vasta toisella kertaa läpi, kun en ekassa huomannukaan oikealta tulevaa väistettävää, vaan hän joutu väistään mua - ja heristi mulle opettavaisesti sormeaan sieltä rattinsa takaa, kun tunnisti autokoulun auton ja inssisedän...

    Ajokilometrejä on tähän mennessä kertynyt kait suunnilleen 150 000 kilometriä ja kyllähän siinä ajassa ehtii se auton hallinta rutinoitua jo aika tavalla. Minäkin hermoilin ennen autokoulua siitä, että pysyykö mulla ajatus kasassa riittävästi, muistanko kaikki säännöt ja merkit... johon eräs kaveri totesi jo parikymmentä vuotta autoa ajettuaan, että 'kuule, hän on hakenut lapset hoidosta monta kertaa ja päässy kotiin asti niin, ettei hänellä ole aina ollu välttämättä hajuakaan, miten se matka on menny, kun lapset kälättää takapenkillä ja itse on ajatuksissaankin, koska se vaan menee niin automaattisesti.'
    Nykyään huomaan saman ilmiön itsekin; olen puhunut useasti handsfreellä puhelimessa samalla sadan kilometrin ajomatkalla, että ne harvat kerrat, kun ajan siitä ilman puhumista, niin löydän koko ajan uusia maisemia ympäriltä, kun niihin kiinnittää toisella tapaa huomiota.

    Mutta se mun on sanottava - helkkarin hyvä, että olen sisämaasta kotoisin, Helsingissä en olisi ikipäivänä halunnut ajaa ajokorttiani :D Siellä on tullut ajettua näin myöhemmin jonkin verran ja kyllä siinä jo on ihan riittämiin ollut tekemistä. :)

    Tsemppiä autokouluun! Ja terkut Lefalle, hän kuulostaa hyvältä tyypiltä ja tuli ihan oma autokoulun ope mieleen :)

    VastaaPoista
  36. Muistan kuinka ite ootin ihan intopinkeenä kortin saantia. Sitten ku olikin autokoulun aika niin ajelusta tuli melko vastenmielistä juurikin siksi että mikään ei onnistunut ja tunsin olevani maailman surkein kuski. Kortin saannin jälkeen ajeltiin vielä jonku aikaa iskän kanssa ku se ei uskaltanu mua yksin päästää auton rattiin. :D Tässäkin asiassa harjoittelu tekee "mestarin". Missään nimessä ei kannata autokoulun jälkeen jättää autolla ajoa sikseen. Mitä kauemmin on ajamatta, sitä suurempi kynnys se on lähtee ajamaan. Tsemppiä ihan hirveesti sulle Peppi! 8) kyllä susta vielä kelpo kuski tulee jos minustakin on tullut. Nimim. kaksi kertaa inssin käynyt ja kaksi pientä kolaria ajanut Noora.

    VastaaPoista
  37. Muistan erään mun ajotunnin, olisinkohan ollut liikenteessä toista kertaa, kun mulla oli muutenkin ollut ihan mielettömän huono päivä. En olisi yhtään halunut mennä ajoon (vaikka rakastin ajotunteja!). Oli perjantai-iltapäivä kello neljä, joka meinaa (vähän joka paikassa) ainakin tässä tuppukylässä ruuhkaa. Tietty minä olin just neljältä yhdessä vilkkaimmista risteyksistä venailemassa valoja, ensimmäisenä, pienenpienessä mäennyppylässä ja ihan hermona:-D Auto sammui heti kättelyssä, eikä meinannut lähteä enää ollenkaan käyntiin. Minä taisin olla ainut ketä niistä valoista pääsi hah. Lisäksi ajoimme pientä asuinaluetta ympäriinsä harjoittelemassa väistämistä, enkä osannut niitä yhtään! Ajotuntia oli vielä ihan liikaa jäljellä ja koko ajan mulla oli vaan olo, että haluan mahdollisimman nopeasti pois ratista:D Tuota tuntia lukuunottamatta tykkäsin autokoulusta niiiiin paljon ja odotan ihan hirveästi toista vaihetta!!
    Ihan hullua, kuinka paljon luonnollisempaa ajosta on tullut ajokortin saamisen jälkeen. Kaikki tulee jo täysin luonnostaan:) Muistan, kun ite kaasuttelin harjoituskentällä ekalla kerralla neljäänkymppiin ja vauhti tuntui ihan hirveältä:D Nyt ajan mieluiten ehkäpä juuri maanteillä pitkiä matkoja, vaikka kruisailu kaupungissa kera ystävien onkin ihan parhautta:) Tsemppiä ajoihin! Nauti autokoulusta:)

    VastaaPoista
  38. Ahaha, mäkin kävin lefan ajotunneilla -97, legendaarinen ukko :)

    VastaaPoista
  39. mäki kävin liekissä,just sain pysyvän kortin :D kimi on paras! Mut kyllä sä selviit ku mäki selvisin :D (oon ihan hysteerinen vielki):D

    VastaaPoista
  40. Hei, luettuani tuon - on pakko sanoa, että oot sä vaan tosi hyvä kirjoittamaan ja saamaan tunteesi paperille. Omasta autokoulusta on aikaa todella, todella, todella kauan. Tuota se oli, en vaan silloin uskaltanut purkaa pelkoani sen enemmän autokoulun opelle kuin läheisillenikään. Sain purettua ajo-opetustraumani vihdoin tuota lukiessa. Työn takia olen tarvinnut autoa siitä lähtien kun sain kortin. Auto on vapaus. Nautin ajamisesta ja nykyisin on aina patisteltava itseään tarkkuuteen. Koska liika rutiini on vaarallista sekä itselle, että muille. Seuraava ajotunti on helpompi onnea ja nautintoa ajamiseen ja uuden oppimiseen Peppi, hyvin se menee.

    VastaaPoista
  41. Sä tuut selviimään niin hyvin usko pois. Mä olin ite autokoulussa ihan kammottavan huono. Siis ihan oikeesti. Ensinnäkin ekat kaks ajokertaa ajoin kokonaan pelkästään parkkipaikalla, maikka ei ilmeisesti yksinkertasesti uskaltanu lähteä mun kyydissä liikenteeseen :D Ja otin yhden ylimääräisen 50min ajotunnin ennen inssiä, oikestaan ainoa kerta kun olin edes lähellekkään kartalla. (ja silloinkin ajoin kertaalleen vastaantulijoiden kaistalle kun kuvittelin jostain syyt tien olevan yksisuuntainen, ei ollut vastaantulijoita eikä parkkeerattuja autoja.. seliseli:D)
    Kaikki muut kerrat meni jännittäessä, ihan liian lähelle tuijottaessa ja ihan liian hitaasti ajaessa (paina kaasua, paina sitä kaasua, nyt hanaa jne jne), ja inssiajossa itkin (!!!:D) KAUHUSTA vielä ratin taakse istuessa, inssisedän rauhoitellessa. Ja niin vaan pääsin läpi.
    Ja uskotko, tänä päivänä (n. vuoden olen ajellut itekseni päivittäin) kuulen jatkuvasti että oon poikkeuksellisen hyvä kuski, enkä kuulemma pelkästään naiseksi ;). Jotenkin palaset vaan loksahteli kohdalleen kun vaan heti kortin saamisen jälkeen seuraavana päivänä aloin ajamaan enkä lopettanut. Ja mainittakoon että asun HKI keskustassa ja lähes kaikki reissut alkavat ydinkeskustan läpi kulkemisella.

    VastaaPoista
  42. Voi kuulostaa tutulta. Muistan aikoinaan vannoneeni etten koskaan ikinä tulis tarvitsemaan ajokorttia, kunnes sukulaiset puolittain pakotti mun autokouluun 18-vuotiaana. Ensimmäinen ajotunti päättyi siihen että pyörittiin parkkipaikalla ja opettajani nauroi mulle vedet silmissä kun kerroin etten koskaan ole ajanu muuta kuin polkupyörää ja ruohonleikkuria. Nyt 7 vuotta myöhemmin kruisailen tottuneesti HKI-TKU -motaria ees taas ja kiroan kaikki Audi kuskit xD Ja ostin viime syksynä ekan oman auton.

    VastaaPoista
  43. Ihan mahtavaa Peppi että sulla on ihana ajo-ope!! Se ei välttämättä etenkään täällä Helsingissä ole 100% itsestäänselvyys. Tsemppiä ajoihin! Olet niin hyvä monissa asioissa että motivoituneena opit ihan varmasti myös autolla ajamisen taidon :)

    Mun täytyy sanoa että autokoulu on yksi elämäni ykköskokemuksia :D Kuulostaa ehkä vähän koomiselta, mutta oli vaan ihan hirveän hyvä henkilökunta loistavalla huumorintajulla varustettuna. Ja kaikki ne liukkaalla ajo yms. kokemukset kun lähdettiin isolla porukalla jarruttelemaan ja kaahailemaan ajoradalle..! Ja pelkäsin ihan kamalasti aluksi erityisesti kiihdytyskaistoja, mutta kun ajoi vaan niin siitä alkoi nauttimaan. Ja on se magee tunne kun saa ekan kerran päästää motarilla menemään, AH! :D

    Teoriatunneilla kannattaa kuunnella tarkkaan ja tietysti opettajan neuvoja muutenkin. Kun saa ne perusjutut "selkärankaan" (kytkin, vaihteet, jarru, ohjaaminen) niin pystyy paremmin keskittymään meneillä olevaan tilanteeseen liikenteessä. Itsellä eka inssi kusi pikkusen mokan takia, mutta seuraavalla viikolla meni jo läpi. Pois turha suorittaminen ja ilo irti jos se vaan on mahdollista :-)

    VastaaPoista
  44. Itse pelkäsin autokoulua niin paljon, että vihdoin kovan suostuttelun jälkeen isäni lupasi ryhtyä opettajaksi. Tunnit menivät hyvin, mutta pääsin inssistä läpi vasta neljännellä kerralla. Kolmella ensimmäisellä kerralla en muistanut ajosta yhtään mitään! Stressasin inssiä niin paljon, että se pilasi kaikki kolme kertaa.

    Ensimmäisen kerran jälkeen ajattelin vain, että harva kavereistakin pääsi ensimmäisellä kertaa läpi. Toisen kerran jälkeen itkin turhautuneena ja kolmannen kerran jälkeen sanoin, etten koskaan enää koske rattiin ja olen maailman paskin kuski. No, isäni onneksi pakotti minut neljänteen inssiin. En stressannut lainkaan, koska tiesin olevani niin huono ettei inssi tulisi menemään läpi ja olin lähinnä turhautunut siitä, että joudun siellä itseni taas nolaamaan. Onneksi kävi kuitenkin toisin ja heti stressin hälvettyä inssi sujuikin todella hyvin.

    Nyt pitäisi mennä kakkosvaiheeseen, jossa iskä ei olekaan enää tukena! :(

    VastaaPoista
  45. Sain itse kortin vasta n. kuukausi takaperin ja kyllähän ne ajotunnit ja ensimmäinen inssi (jota en läpäissyt) aika kauheita oli! Pelkäsin älyttömästi muita autoilijoita sekä jalankulkioita. Ja välillä unohduin katsomaan nopeusmittaria, ja ohjaaminen sekä tien seuraaminen unohtui. Käännyin oikealle, vaikka piti kääntyä vasemmalle - vilkutinkin vasemmalle. Ja kytkimen käyttö, varsinkin liikkeele lähdössä, tuotti pään vaivaa. Milloin sammui auto risteykseen tai liikennevaloihin - monta kertaa peräkkäin ja hermostuin. Ja hermostuin vielä enemmän, kun ihmiset tööttäilivät takana!Ja milloin yritin lähteä kolmosvaihteella liikkeelle, vaikka olisi pitänyt olla ykkönen.

    Ajo-opettaja ja inssivalvojakin sanoivat, että pelkään olemattomia riskejä ja olen liian hätäinen. Mutta kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  46. oivoi, itse jännnitin aina ihan hulluna ajotunteja. vaikka mun ekat ajotunnit menikin tosi hyvin (autokouluope ei uskonut etten oo ikinä ennen ajanu autoa), niin keskivaiheilla kun jotain ois jo oikeesti pitänyt osata, mulle tuli kamala lopahdus. se jos mikä masensi todella. mä olen myös täydellisyyteen pyrkivä, enkä kestä sitä etten heti osaakkaan kaikkea. vihasin ajotunteja, teki aina vaan mieli itkeä kun istui kuskinpaikalle :D lopulta kuitenkin teoriakoe ja inssi menivät molemmat ekalla läpi, ja tosi vähillä virheillä. suoritin juuri pari viikkoa sitten kakkosvaiheen, jota oon stressannut heti ykkösvaiheen päätöksestä lähtien, eli nyt se olis sitten kokonaan ohi ja vakkarikorttia vaille valmis! autokouluopelta sain myös paljon kehuja ajostani nyt kakkosvaiheessa, joten vaikka aluks tuntuu kuinka epätoivoselta niin kyllä sen oppii! nyt kruisailen autolla päivittäin, ja on niitä pidempiäkin matkoja tullut tehtyä kun pikkukaupungissa asuu ja täältä on joskus kiva päästä vähän suurempiinkin paikkoihin :) silmäteränä mulla on söpö ja (erittäin) pikkuinen vanha autonkottero, mutta hyvin se on mua palvellut, vaikka katsastusmies varoittelikin ettei kovin pitkää yhteistä matkaa ole enää tiedossa =( tsemppiä ajoihin, kaiken oppii aikanaan (vaikka kuinka tuntuis et se pitää osata heti nyt)! :)

    VastaaPoista
  47. Tutulta kuulostaa. :D Oma ajo-opettajani oli tosi ikävä tyyppi ja inhosinkin ajotunteja jo senkin takia. Muutenkin hermoilin ja pelkäsin liikenteessä. Paineita loi vielä se, että vanhemmat on molemmat autoihmisiä ja hyviä kuskeja eli olisihan sen nyt pitänyt siirtyä suurinpiirtein äidinmaidossa mullekin.:D Nyt on kortti ollut useamman vuoden ja edelleen en tykkää ajaa kaupungeissa mutta maantiellä ajo on jopa kivaa. Varsinkin jos on hyvä auto alla.

    Eli kyllä se siitä. Ja jos ei, niin ei sekään ole maailmanloppu!

    VastaaPoista
  48. Itsellä on kahta vaille kaikki ajotunnit käytynä ja teoriakoe onnellisesti takanapäin (IIIIK !) vaikka kahdeksantoista vuotta kilahti mittariin kuukausi sitten. :) Nolointa mitä itselleni on ajotunneilla tapahtunut, niitten normaalien auton sammuminen liikennevaloihin-juttujen lisäksi, oli kun kerran ihan rauhassa ajattelin vaihtaa isommalle vaihteelle, painoin kytkimen pohjaan, katselin tietä ja ojensin kättäni tarttuakseni vaihdekeppiin, epähuomiossa tartuinkin ajo-opettajani (joka oli noin 50-kymppinen kaljuuntuva mies, tietysti...) polveen ! Hivenen nolotti, kumpaakin osapuolta. :D Polven kourimistapausta ei nähtävästi ole unohdettu, sillä kyseinen ajo-opettaja ei ole kyllä kertaakaan minun ajotunneille sen jälkeen osunut....

    VastaaPoista
  49. Ajoin kortin 32 vuotiaana,ja niinhän siinä kävi että kakkos vaihe jäi suorittamatta,eka lykkäsin sitä kertaalleen kun oli mahdollista ja nyt ei enää edes onnistuisi ilman kokeiden ym uusimista.Ajaminen jäi heti muutaman kk jälkeen kun kortin sain,ei vaan kiinnostanut ajaa,vaikka pikku kauppakassi autokin hommattiin kakkos autoksi mua varten.
    Ei ollut koskaan kai tarpeeksi inspistä ajaa ja puolivitsinä koulun aloitinkin,eikä yhtään edes harmita,vaikka kuulee kavereilta rahan menettämisestä ym.,omat oli rahat joten daa mitä väliä.
    Ja aikaa on kulunut jo 4 vuotta.
    Eli älä lannistu,mutta opit varmasti jos todella sitä itse haluat ja tarvit ajokorttia oikeesti.Itse suhailen fillarilla kuten ennenkin ja pysyy kuntokin kohillaan.
    Kiitos mukavasta blogistanne =)

    VastaaPoista
  50. Lefa opetti myös mut ajamaan. Erityisen rakkaasti muistelen vieläkin tokaa ajotuntia, jollon lähettiin Helsingin keskustaan. Tuo kerta oli myös toka kerta ratissa ikinä, ja sammutin auton vähintään kerran JOKA ikiseen risteykseen. Muistissa on myös ennen inssiä ajettu parituntinen, jollon mentiin Itiksen parkkihalliin sairaan pelottaavaan ympyrämäkeen. Lefa osaa! Ja muistelen kyseistä heppua varsin tiuhaan vielä nykyäänkin liikenteessä. Lefa on kunkku!

    VastaaPoista
  51. Elä huoli, kyllä se siitä! Mokia sattuu kokeneemmallekin ajalle. Itsehän olin jo puoltoista vuotta ajanut viikoittain autolla, kun kakkosvaiheessa liukkaalla radalla sattu ihan kauhee moka, että meinasi itku päästä, enkä tiiä, miten oon kehannu julkisesti siitä mihinkään kirjoittaa :D No mutta, lohdutukseksi sulle tässä elämäni noloin hetki, ei tarvi enää häpeillä niin paljon jos auto vaikka sammuu risteykseen ku mietit tätä.. --> http://jalattomat.blogspot.fi/2011/07/kakkosvaihe-osa-kaksi.html

    VastaaPoista
  52. Reeniä, reeniä, reeniä. :) Olin itse ihan yhtä kauhuissani ekat ajotunnit, välillä vieläkin jos autolla ajamisesta on pitkä aika (mulla on siis ollut kortti 2 vuotta). Kun tarpeeks vaan ajaa niin se itse ajaminen rutinoituu ja voi sitten keskittyä kaikkeen muuhun. Ja mulla myös toi kiihdytyskaista ja motarille liittyminen on ollut se kaikista pahin, edelleenkin on, mutta kun vaan kohtaa pelkonsa niin kyllä se siitä. Kakkosvaiheessa motarille liittyminen oli se mistä opettaja mua kehui ;) Tsemppiä!

    - Mymmeli

    VastaaPoista
  53. Pelkäsin itekkin autolla ajamista aivan sikana ja pitkitinki autokoulua lähes vuoden(!) mittaseks:D Joka oli tietenkin ihan tyhmää koska säännöllistä harjottelua ei tullut. Kerran purskahdin ajotunnilla itkuun kun talvisäällä en saanut autoa edes liikkeelle ja 6kk autokoulussa olon jälkeen en tiennyt mikä poljin on mikin...
    Nyt kortti on ollut pari vuotta ja sujuu se ajaminenkin oikeesti kuin vettä vaan, kun on päässyt rauhassa ajelee ja harjotelee! Se on onneksi ihan kuin pyörällä ajo; pelottavaa aluksi mut lopulta jää jonnekkin supermuistiin ettei sitä unoha koskaan. TSEMPPIIIIIIIIII <3

    VastaaPoista
  54. Mä en meinannut edes mennä koskaan autokouluun, mutta koska sinä vuonna kun täytin 18, en saanut kesätöitä mistään, niin ajattelin että noh, mennään nyt kokeilemaan. Aluksi pelotti kaikki ja tuntui etten voi koskaan, enkä mitenkään oppia niitä polkimia ja vaihteita jne. Ennen toista vaihetta en edes juurikaan ajellut autolla, koska se oli mun mielestä niin pelottavaa. Mutta sitten pakotin vaan itseni rattiin useammin ja useammin, kunnes huomasin ajelevani monta kertaa viikossa eri paikkoihin. On edelleenkin asioita mitä välttelen (taskuperuutus) tai missä en välttämättä haluaisi ajaa (suurten kaupunkien keskustat) mutta nyt kun minulla on ollut kortti vähän reilut 13 vuotta niin pidän itseäni jo hyvänä kuskina. Paljon parempana kuin moni tuttuni. ;) Nykyään autolla ajo on siis jo todella mukavaa. Kyllä se siitä lähtee suttaantuun, varmasti! Muistat vaan ajella paljon kortin saatuasi, niin taidot karttuvat. Autoa oppii ajamaan vain ajamalla. TSEMPPIÄ!

    VastaaPoista
  55. täytin 18 viime tammikuussa ja oon ollu autokoulussa viime marraskuusta lähtien :--D teoriakoe meni tiistaina läpi ja huomenna sitte edessä eka ajotunti sitten helmikuun ja 8.10 inssi! huhhuh jännittää

    VastaaPoista
  56. Heippa! Vähän myöhässä tämän kirjoitan, mutta pakko oli vain tulla sanomaan että älä huoli, kyllä se siitä lähtee! Minä olin autokoulussa ihan avuton kytkimen kanssa ihan vikoille ajotunneille asti ennen kuin isän kanssa tunnin harjottelun jälkeen alkoi homma skulaa! Vaatii vaan harjoittelua ja liikenteeseenkin tottuu kunhan vain ajelee. :) Mä olen ajanut nyt jo pari vuotta ja sujuu sutjakasti. Eli jos minä selvisin, selviät varmasti sinäkin. Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.