moretolove

white

white

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Erilaisista ystävistä

Blogeissa kiertää nyt haaste jossa lukijat pystyvät voittamaan itselleen ikimuistoisen illan ystävänsä kanssa kertomalla tarinan ystävästä johon he eivät olisi koskaan kuvitelleet tutustuvansa. 

Tuo kisa liittyy elokuvaan, jonka olen halunnut jo pitkään nähdä. Koskemattomat on tarina neliraajahalvaantuneesta miehestä, joka saa henkilökohtaiseksi avustajakseen täysin toisesta maailmasta kotoisin olevan tummaihoisen miehen ja joiden välille syttyy erikoislaatuinen ystävyys. Elokuva vaikuttaa itkuleffalta ja olenkin varautunut itkemään paljon.

Pääpalkinto kisassa on se, että yksi pääsee ystävänsä kanssa viettämään iltaa, jossa mennään ensin herkuttelemaan Fransmanniin, sitten ranskalaiseen luomukasvohoitoon meidän alkuajoilta jo tutun Cindy Rieran luokse, elokuvan kutsuvierasnäytökseen ja lopuksi unille Hotelli Torniin.


(Kuva Roosa Kotilainen)

Jos minä saisin osallistua kilpailuun, niin tarinani olisi jotakuinkin tällainen:

"Olen ollut aina sellainen ihminen jolla on paljon tuttavia ja sellasia ”Moi”-ihmisiä, mutta vain kourallinen ystäviä. En päästä lähelleni tai luota ihmisiin helposti.
Muistan elävästi, kun aikoinaan eläessäni vahvasti ”nettimaailmassa” eli erilaisissa chateissa ja irkissä, oli mukana keskusteluissa usein eräs nimimerkki. Tiesin tytöstä sen verran, että se oli jostain ”kauempaa” ja että sillä oli pikkuveli. Mielestäni tuo nimimerkki vaikutti vähän tympeeltä ja ehkä ylimieliseltäkin. En siis tykännyt.

Myöhemmin seurustelin 1,5 vuotta pojan kanssa, joka oli tavallaan kai ”ensirakkauteni”. Hänen kanssa käytiin läpi kaikki olennaiset parisuhteen vaiheet ja tunteet, jotka tuntuivat elämääkin vakavammilta. Erottuani tuosta pojasta ja lähdettyäni jo toisen matkaan, tajusin että myös tämä eräs nimimerkki oli alkanut hengailla uhkaavan paljon Helsingissä ja vietti aikaa entisen poikaystäväni kanssa. Rupesin tietenkin heti tivaamaan entiseltä poikaystävältäni asiaa ja selvisi, että tämä mielestäni todella ärsyttävä henkilö oli MUUTTANUT entisen poikaystäväni nurkkiin kuukaudeksi, koska oli jossain harjoittelussa.

Entiseni kanssa sitten vietettiin aikaa erommekin jälkeen paljon. Varmaan tietenkin minä mustasukkasena oikein tahalteen kutsuin häntä luokseni ja aina välillä sitten tivailin tästä tytöstä, enhän pystynyt käsittelemään että hän hengaili juuri tämän ihmisen kanssa. Kerran muistan, kun olimme luonani Punavuoressa niin tämä tyttö soitti aivan raivona exälleni, koska oli tajunnut exän olevan mun luonani. He eivät kuulemma koskaan ”seurustelleet”, mutta noista raivareista päätellen se vaikutti kuitenkin suhteellisen vakavalta. Minusta tuntui, että vihasin tuota tyttöä. En ollut koskaan tuntenut, enkä todellakaan halunnutkaan.

Joitain hetkiä myöhemmin exäni ja tuon tytön tiet kuitenkin erkanivat ja tyttö muutti Helsinkiin. Tajusin, että asutaan molemmat Punavuoressa, koska vietettiin aikaa aina irkissä yleisillä kanavilla, joissa pystyi helposti vähän onkimaan tietoa ihmisistä. Eräänä iltana sitten reipastuin ja kysäsin tuolta tytöltä, että leikkaisiko ja värjäisikö se hiukseni pientä korvausta vastaan. Yllätyksekseni se suostui ja näinpä sitten menin operoitavaksi. Riskejä on otettava.

Nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin tuo ihminen on yksi läheisimmistä ihmisistäni. Hän kuuluu sisäpiiriini, on se ihminen jolle usein haluan kertoa asioista ja myös samalla ihminen jolle suutun kaikkein helpoiten. Meillä on ollut aina erikoinen ystävyys ja olemmekin viettäneet pitkiäkin aikoja ”erossa” olosuhteiden pakosta, kun toinen on aina asunut missäliepäinmaailmaa.

Lähes neljä vuotta sitten ystävyytemme muuttui, kun rupesimme olemaan yhteydessä tiiviisti ja asuimmekin yhdessä monta kuukautta. Tuo ihminen nimittäin oli se joka otti minut luokseen, kun erosin pitkäaikaisesta suhteestani ja ns. ”nosti jaloilleen”. Tuo ihminen on ollut se joka on aina sanonut minulle jos toimin idioottimaisesti ja myös osoittanut äärimmäistä kärsivällisyyttä kanssani. Tuo ihminen on hyväksynyt vikani, mutta myös antanut kuulua kovaan ääneen jos en tee jotain hänen mielestään oikein. Tuolla ihmisellä on todella räiskyvä temperamentti ja hän on yksi kärsivällisimmistä tuntemistani ihmisistä samaan aikaan.

Viime aikoina tuntuu, että olemme laiminlyöneet ystävyyttämme aivan liikaa. Meillä on molemmilla kiire töidemme parissa ja tuntuu, ettei koskaan keretä näkemään ilman työstressiä, pelkästään ystävinä. Tämä syksy on laittanut ystävyytemme koettelemukselle ja jokainen yhdessä vietetty hetki on muistuttanut kuinka meidän pitäisi vain ottaa aikaa sille ystävyydellemme. Emme ole pitkään aikaan päässeet yhdessä reissuun, oltu yökylässä ja vain kertakaikkiaan oltu. Se nakertaa varmasti molempia.

Kuitenkin tiedän sen, että ystävyytemme säilyy. Olen joskus miettinyt mielessäni sitä, että entä jos meidän ystävyys lakkaisi. Sitä ei vaan enää olisi, emmekä koskaan näkisi. Olen tajunnut, ettei se vaan ole mahdollista. Olen kasvanut niin kiinni tuohon vastakohtaani, joka täydentää niin monia asioita itsessäni. Tuon ihmisen läsnäolo joissain tilanteissa on minulle kultaakin arvokkaampaa ja tiedän, että loppupeleissä olisin valmis tekemään tuon ihmisen vuoksi lähes mitä tahansa. Uskoisin, että kaivoonkin hyppäisimme yhdessä, koska pehmentäisimme pudotusta juuri sopivasti.

Mimmi, olet minulle äärimmäisen rakas ja kaikkein erikoisin ystäväni. En edes osaa sanoin kuvailla kuinka paljon ärsytät minua välillä ja etenkin sillon, kun en näe sinua tarpeeksi usein. En haluaisi koskaan tehdä vääryyttä sinua kohtaan, mutta toisaalta tiedän että tunnet minut ja hyväksyt minut tällaisena, Peppinä. Olen sinulle niin monesta asiasta kiitollinen ja yksi niistä on se, että olet juuri sellainen kuin olet.

Mietin juuri tänään katsoessani kuvaa jossa olet Kirsi Nisosen kanssa, että miten siitä afropäisestä, ärsyttävästä tyypistä on voinut tulla ihminen joka on nykyään mielestäni yksi maailman kauneimmista niin sisäisesti kuin ulkoisestikin?"



Osallistumassa kisaan voitte käydä täällä. Toivon suuresti että voitto menee joillekkin sellaisille ystävyksille jotka kaipaavat piristystä juuri tämän pimeän keskelle. Lohdutuspalkintoina jaetaan toki myös leffalippuja, jotta myös muissa kaupungeissa asustelevat voivat mennä katsomaan elokuvan ystävänsä kanssa.

6 kommenttia:

  1. Outo ystävyys.
    Oltiinhan me samassa tarhassa, naapureita ja meijän vanhemmat tunsi.... Mutta, aikalailla vasta ylä-asteella me tutustuttiin.. Oltiin samassa köksän ja fysiikan ryhmässä (molemmat oli eripäivinä 8-10 aamulla enkä ole vahvimmillani aamulla), tulin aina 10 minuuttia myöhässä tai hammastahnat poskella. No kuitenkin, Jessica vietti paljon aikaa toisen ryhmäläisen tytön kanssa jonka kanssa en tullut yhtään toimeen, kiusasin leikilläni tätä aina välillä esimerkiksi. leipurihiiva tai patalappu-lempinimillä. En oikeen ikinä uskaltanut puhua Jessicalle, mut Jessica silti tuntu tutustuttavan arvoiselta, ja sitten jotenkin löydettiin samaa säveltä, yhtäkkiä Jessica tuli joka ilta käymään moikkaamassa mua tossa ja loppujenlopuks Jessica on ollut ainut koulukaveri kuka on jäänyt.

    Vietin eka lukemattomia minuutteja, sitten päiviä hänen kanssaan ja nyt loppujenlopuksi meillä on sairaan siistejä kokemuksia niin et menee kylmät väreet aina kun niitä ees miettii.

    Tarina kuitenkin alkoi kunnolla vasta kun yksi ilta istuttiin ihan jäässä meijän pihalla säälittävällä jakkaralla vierekkäin ja löydettiin yhteinen intohimonkohde : Jääkiekko.
    En ois ikinä uskonut että Jessicaa kiinnostaa, ja itse pelasin tuolloin jääkiekkoa.

    Sen jälkeen, ollaan itketty, naurettu tukehtumisvaaraan asti ja mökötetty ihan täysin tuntein. Ollaan koettu yhdessä MM-kisat, lukemattomat pelireissut, mökkireissut, ajomatkat, yöttömät yöt, sekoilut, ulkomaanmatkat, unohtumattomat hetket, meillä on sata biisiä mistä huudetaan kilpaa " tää on niin sun biisi ", oon myös Jessican avulla muuttunut naisellisemmaksi, saanut huolettomamman elämänasenteen, päättänyt laihduttaa ja onnistunut tiputtamaan 15kiloa.. 156cm typy on saanut aika paljon aikaan pienestä koostaan huolimatta. (JA VIELÄ HUOMAAMATTAAN!!)

    Kaikista hauskinta on se, että vaikka ollaan aika tiivisti hengailtu 3-4v ja jaettu erilaisia kokemuksia & hetkiä, tajusin vasta tänä kesänä Jessican merkityksen minulle.
    Eräs toinen ystäväni sanoi "mä haluisin kans että mul ois tommonen kaverisuhde", ja sillon se iski ja kovaa, Jessica saa mut nauramaan, itkemään, suuttumaan ja hyppimään ilosta, kiljumaankin välillä. Jessica on siis huomaamattaan, auttanut mua monessa asiassa, ja muutoksessa.
    Jessica on myös kannustanut ja tukenut, opettanut mut tykkäämään hevosista, mäkkiruuasta ja shoteista.

    Jessica on myös ainut kaverini, joka on nähnyt isäni, ja se kohtaaminen (isä ei meinannut tunnistaa minua), oli siitä niin uniikki ja koskettava, että näin Jessican ekan kerran itkevän.

    Kun kirjotan nyt, tulee mieleen kaikennäkösiä asioita mitä haluaisin kertoa ja lisäillä kokoajan jotain. :D

    Aloitin pari vuotta sitten tekemään leikekirjaa kokemuksistamme ja tapahtumista, enkä suostu luopumaan siitä koskaan. Ei hitto,ei meinaa riittää ylistyssanoja tarpeeksi, mut pointti ehkä se olis se, että mä en ois tämmönen ilman Jessicaa, enkä kokenut näitä asioita, ja ilman tätä kaikkea olisin niin paljon "köyhempi."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tarina, kirjoitathan tuon myös tuonne vastauslomakkeeseen niin osallistut kisaan! :)

      Poista
  2. Wau! Toi tarina oli jotenkin niin uskomaton, koska oon kelannu, että ootte aina ollu ystäviä.
    Katoin myös ton Koskemattomat-trailerin, ja herkistyhän siinä ihan. =') Nyt tiiän, mikä leffa on ihan pakko nähdä - hyvän ystävän kanssa tietysti!

    VastaaPoista
  3. Peppi: Yhdestä asiasta valtavasti pisteitä. Ei tämän kirjoituksen olennaisin osuus, ei todellakaan, mutta sitä vaan olosuhteiden valossa kiinnittää huomiota pikkuseikkoihin. "tarina neliraajahalvaantuneesta miehestä, joka saa henkilökohtaiseksi avustajakseen..." Juuri näin! Avustajakseen. Jopa Finnkinon sivuilla olevassa elokuvatiivistelmässä käytetään ilmauksia "sidottu pyörätuoliin" ja "hoitajakseen", jotka raivostuttavat mua suuresti, kun puhutaan nimenomaan halvaantuneesta miehestä, joka ei tarvitse hoitajaa, vaan avustajan.

    Mut saa aina hymyilemään, kun osaa puhua asioista oikeilla termeillä. Joihinki sanoihin (kuten se hoitaja) vaan sisältyy sellainen merkitysero, jonka kitkeminen yleiskielestä olisi kovin välttämätöntä. Esim. niin kauan kuin liikuntavammaisen ajatellaan tarvitsevan hoitajaa, ajatellaan tämän olevan jonkun toisen huolehdinnan, paapomisen ja hoitamisen alla. Ja näin kun ei todellakaan ole.

    Heh, ehkä huomaa, että aihe on melko henkilökohtainen, mutta halusin vaan tulla kiittämään oikeasta termistä! Välillä blogeissa edelleen käytetään esim. rullatuoli-ilmausta, jota sietäisi mennä korjaamaan, mutta vaikka sen kuinka yrittäisi tehdä kohteliaasti, niin eihän sitä niin oteta... Kaikki ei tunnu ymmärtävän sitä miten merkityksellisiä käytetyt sanat oikeasti ovat.

    VastaaPoista
  4. Mä melkein itkin! Ihanan kauniisti kirjoitettu tarina teidän ystävyydestä! Jostain syystä tuli kamala ikävä omia ystäviä jotka asuu satojen kilometrien päässä...

    -T-

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että ihmisllä on opikeasti vielä tälläisia kauniita tarinoita, joissa näkyy sellanen "kohtalon käsi sopassa", et ei voi olla vaan sattumaa enää. Itselläkin on muutamia ihmsiä ja ystävyyssuhteita, joista sais loistavia tarinoita. On niitä, jotka on olleet pitkään lapsuudesta asti mutta myös myöhempänä tulleita hyviä ystäviä.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.