moretolove

white

white

maanantai 12. marraskuuta 2012

Jykän ekat mallikuvaukset!

Lauantaina meidän perheessä oli vähän tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa, nimittäin vietiin jykä koiravalokuvaukseen. Sain viime viikolla kaverilta vinkin, että eräällä valokuvaajalla on mopsiviikko, eli kymmenen ensimmäisenä ilmottautunutta mopsia saa ilmaisen kuvauksen (normaalisti lysti maksaa 60€). Olin just pari päivää aikasemmin miettinyt, että olis ihan huippua saaha Jykästä kunnon studiokuvat, joten kiirehdin ilmottautumaan ja kuvaaja vastasikin, että olin kymmenen ekan joukossa ja sovittiin kuvausaika jo seuraavalle päivälle, eli lauantaille. Ootin päivää jännityksellä, koska ikinä ei tiedä kuinka koira tuommosessa uudessa tilanteessa käyttäytyy.


Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin, Jykä oli tosi innoissaan kuvauksista, kerrankin sai namusia ja huomiota PALJON!


Kuvattiin studiossa (hän tekee kuvauksia myös ulkona) ja ekat kuvat otettiin sohvalla, toiset valkoisella taustalla ja kolmannet mustalla taustalla. Lisäksi käytettiin apuna mm. jakkaroita yms. rekvisiittaa. Itelle ei olis tullu ehkä ekana mieleen laittaa mustaa koiraa mustaa taustaa vasten, mutta mitä näin pikaisesti kuvia niin hyvältä näytti! Muutenkin kokomustan koiran kuvaaminen on aina vähän haasteellisempaa.




"No mitäs mä nyt seuraavaks teen?" 


Kuvaaja tuli loistavasti Jykän kanssa toimeen ja Jykä menikin aina välillä pussailemaan maassa makoilevaa miestä :D Tässä meneillään rapsutustauko.


Oltiin molemmat Matti ja minä mukana, joten ohjeistettiin Jykää vuorotellen.





Tuo ohjeistaminen jo itessään oli ihan hullun rankkaa ja sanoinkin Olivier-kuvaajalle, että ihailen hänen kärsivällisyyttään, nimittäin sen tunnin kuvaamisen jälkeen koiran hermot (ainakaan Jykän) ei enää kestä, jos joku asia saatetaan joutua ottamaan kymmenen kertaa uusiks. Olivier sanoikin, että onneks hän ei tarvii kun sen kaks sekuntia, jolloin saa napattua kuvan. No hyvin selvittiin ja meidän reissu tuolla kesti kaiken kaikkiaan noin puolitoista tuntia. Tällä viikolla mennään sitten katsastamaan valmiita otoksia ja valitaan sieltä kuvia joista halutaan suurennoksia, jos siis halutaan. Tuohon ilmaiseen (norm. 60€) pakettiin kuuluu yksi kuva mukaan. 

Kaiken kaikkiaan tosi hauska mutta yllättävän raskas päivä!

Mopsiviikko on voimassa vielä tämän viikon ajan (12.11-18.11 ), eli jos sinulla on mopsi ja pääset Helsinkiin kuvauksiin, ota pikaisesti yhteyttä Olivieriin info(a)koiravalokuvaus.fi tai Koiravalokuvaus - Dog Photography:n Facebookissa. Kannattaa myös väijyä tuolla FB:n puolella muitakin teemaviikkoja, jolloin kuvaus on siis ilmainen. Olivier on ranskalainen, joten asiointi hänen kanssaan tapahtuu englanniksi, mutta hän kyllä ymmärtää ja puhuu jonkun verran myös suomea :) Tosi jees konsepti ja välillä vähän kivaa erilaista yhdessä tekemistä koiran kanssa. Tuli aika monta tyyppiä myös mieleen, kelle tämä olis varmasti hyvä joululahjaidis...

18 kommenttia:

  1. Kiitos teille! Se meni tosi hyvin!
    Thanks for this very nice post, and can't wait to show you the beautiful photos we got!
    Merci :)
    olivier

    VastaaPoista
  2. hei,
    harmittaa hirveästi kun teidän blogi ei enää ole elämänmakuinen tarina- ja asukuvablogi, johon liittyi mukavia fiiliksia ja teidän tunnelmia maailmasta ja lihavuudesta ja erilaisuudesta ja ties mistä.

    nyt tää on vaan mainosta toisen perään, teidän tuotteistumista, yhteistyötä, jonkun muun kuin teidän testaamaa kahvia ja sänkyä ja ties mitä. ei kiinnosta ja jää paha maku tästä tavaramäärästä ja sen tyrkytyksestä. teidän blogi on krääsäytynyt.

    toki etenette eteenpäin ja muututte ja muuta, mutta ei tää enää oo mikään hyvänmielenblogi, vaan teidän rahantekoväline, jossa on mainostajien paikka vaikuttaa mukamas hyvien fiiliksien kautta.

    harmi, että näin on käyny. kai tää on väistämätöntä.

    terkuin,
    tsuippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi että tämäkään ei ole mainos josta hyötyisimme jotain, olen vaan aidosti tyytyväinen tuohon kuvaajaan ja meininkiin tuona päivänä. Jokainen mopsin omistaja on oikeutettu ihan samaan kuin minäkin. Tämä ei ole missään määrin blogin kautta saatu yhteistyö tai tarjous. Edellinen postaus puolestaan on asukuvat, joita toivoit.

      Ärsyttää, että lukijat ovat omasta mielestään nykyään niin tiedostavia, että joka postaus luetaan mainospunakynä sauhuten. Pari vuotta sitten ihmiset sai postailla mitä tahansa ja mitään ei otettu mainoksena, vaikka syytä olisi ehkä ollutkin. Nykyään joka asian joka EI OLE BLOGIN KAUTTA SAATU joutuisi oikein alleviivaamaan, sillä kaikki tulkitaan automaattisesti blogin kautta saaduksi. Ikävää tämä on myös bloggaajan kannalta.

      Poista
    2. Juu, en sitä tässä tarkoittanutkaan. tämähän oli melko suloinen tempaus ja kiva juttu yksityisyrittäjälle! :)

      ehkä tää keskustelu blogien mainonnasta pitäisi käydä jossain muualla, vaikka foorumeilla. tietty blogkulttuuri on kehittyny tuosta parin kolmen vuoden takaisesta tilanteesta niin paljon, että tää mainonta alkaa olla hirveän paljon arkipäiväisempää ja hyvä, että esimerkiksi te teette sen tosi avonaisesti, oikeiden yhteistyömerkintöjen kautta! se, että lukijat alkaa tiedostaa on ihan positiivista, eikä siitä pitäis syyllistää ketään. aika kulutuskeskeistä ilmapiiriähän täällä julistetaan,

      mutta silti te olitte aluksi tosi erilaisia. te inspiroitte ja tsemppasitte, annoitte monille uskoa, että saa olla sellainen kuin on! se oli se more to loven sydän.

      harmittaa vaan, että se teidän aiempi sanoma on jotenkin kadonnut. oikein hyvin ootte brändänneet itsenne, se on mahtavaa, koska sillähän te ainakin osan laskuistanne maksatte :)

      terkuin,
      tsuippa

      Poista
    3. Olen täysin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa, enkä tarkoita sitä pahalla ! Tuntuu ettei ole enää yhtäkään blogia joka olisi kuin ennen. pelkkää mainosta mainoksen perään ..

      -Iina

      Poista
  3. Yhdyn edelliseen anonyymin kommentiin, tämä tekaistu reipas asenne blogissa tuntuu aika läpinäkyvältä ja ehkä surulliselta mainostavalta. Tyyliin: "The first photoshoot is for free, next ones you´ll got to pay for"(Christmas)
    Löytyiskö esim. sähkömiehen blogitempaus tyyliin: "10 ensimmäistä rivitaloremontoija saa ilmaisen sähkömiehen viikonloppuksi..." ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan tuon edellisen vastaukseni edellisen Anonyymin kommentointiin ja vaikka postauksen ihan ajatuksen kanssa.

      Tässä on vähän sama juttu, että jos kirjoittaisin että UI VITSI Citymarketista saa Iittalatarroja! Jokainen saa niitä ihan yhtälailla ja on oikeutettu niihin tarroihin ihan yhtälailla. En saa mitään erikoiskohtelua siellä kassalla vaikka oonkin bloggaaja. Haloo!

      Poista
  4. kiva postaus :) Aattelin vaa tulla ilmottaa et ilmottauduin sille "teidän" kielimatkalle ja oon ihan tosi innoissaan jo, ei mulla muuta :D

    http://elliellijee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Näähän on kunnon mallikuvia jo nääkin! :) Kiinnostaa nähä se musta Jykä mustalla taustalla, ei nimittäin olis itellekään tullu ekana mieleen. Toisaalta valkosen ja mustan yhdistelmä se vasta haastava onkin, musta näyttää liian mustalta sillon, joten ihan loogista, varsinkin kunnon valojen avulla. Mä tässä pohdin ääneen. :D Oottelen ranskisviikkoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pictures are great! Can't wait to share them, on FB, you might see some soon :)
      Stay tuned, like the page, some more "viikkot" will come in the future, maybe "ranskis", joo!
      Olivier

      Poista
  6. Oi jukra, vähänkö kiva eikä toi 60e oo paha hinta ees maksaa..pitäisköhän viedä meidän Rontti sinne :)

    VastaaPoista
  7. Jes ihan mahtavaa!
    Olivier kehui teitä ja oli tosi innoissaan Jykästä :) jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Wait to see the photos!! that's very cool!
      Olivier

      Poista
  8. Kiitos tästä postauksesta! Bongasin tän mopsi on ihana-sivuilta ja otin yhteyttä Olivieriin. Päästiin mekin mopsin kanssa kuvauksiin ja jännityksellä odotetaan lopputulosta ;) Tuliko teille hyviä kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin lauantaina katsomassa kuvat ja valittiin sieltä mistä halutaan teettää mitäkin :) Tuli ihan tosi hyviä kuvia! Kiva että pääsitte tekin hyödyntämään kamppiksen.

      Poista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.