moretolove

white

white

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tiina testaa: Max Factor -meikit

- Postaus on osa Tiina testaa -postaussarjaa, jonka testituotteet ja -palvelut on kaikki blogin kautta saatuja ja More To Love:n työharjoittelijan Tiinan testaamia. -

Max Factor on jo vuosien ajan ollut yksi eniten käyttämistäni meikkimerkeistä ja pari kuukautta sitten sain onnekseni mahdollisuuden päivittää meikkipussiani muutamilla merkin uutuustuotteilla sekä hieman vanhemmilla klassikoilla. Näiden tuotteiden pohjalta teen nykyään myös oman "turvameikkini", eli sen meikin joka onnistuu aina, sopii lähes joka tilanteeseen ja jonka tekemiseen menee noin vartti. Eli oikeastaan noi sanoa, että 95% meikkailuistani teen näillä tuotteilla. 



Ensinnäkin haluan kiittää itseäni, että jo silloin pari kuukautta sitten kun nämä meikit sain, niin tajusin ottaa yllä olevan kuvan. Esimerkiksi tuo meikkivoidepurkki ei nimittäin Todellakaan näytä enää noin siistiltä.

Facefinity All Day Flawless 3 in 1 -meikkivoide (mahtaa tuote-esittelijöillä olla mukavaa tuon nimen kanssa) on Max Factorin uutuus, jossa yhdistyy pohjustustuote, suojakertoimellinen meikkivoide sekä peiteaine. Ainakin minulla tämä on lunastanut lupauksensa ja jäänyt jokapäiväiseen käyttöön. Omani on sävyssä Beige 55, mutta taidan seuraavaksi ottaa vielä astetta vaaleamman sävyn. Levitän tämän kasvoilleni ensin sormin ja sitten vähän blendaan skunkkisiveltimellä. Lopputulos on sopivan peittävä ja en ole tarvinnut peiteainetta muualle kuin tummiin silmänalusiin. Päälle ei välttämättä tarvitse lisätä edes irtopuuteria, mutta iho ei kuitenkaan jää liian mataksi. 

Luomiväreiksi valikoitui Earth Spirits -sarjan harmaanruskea sävy Burnt Bark sekä hennon beige Pale Bebble. Olen monesti katsonut näitä sävyjä kaupassa, mutta todennut ne jotenkin liian tavallisiksi. No hei c'mon, just tällaisia perussävyjähän minä nimenomaan käytän joka päivä, joten nämä olivat erittäin tervetullut lisä meikkeihini. Nämäkin ovat siis jääneet päivittäiseen käytöön.

Nestemäisiä rajausvärejä säännöllisen epäsäännöllisesti ja tykkään etenkin tummaa rajausta tehdessäni, että eyelinerissa on mielummin hieman jämäkämpi pää kuin vain pelkkä sivellin. Colour X-pert Waterproof Eyelinereissa on nimenomaan sellainen tykkäämäni hieman tussimainen kärki, jolla saa helposti tehtyä ohuenkin rajauksen. Olen testaillut sävyjä Deep Black, joka on intensiivisen musta ja kiiltävän lopputuloksen jättävä väri sekä sävyä Metallic Anthracite, joka on pieniä kimallehippuja sisältävä metallinen harmaa. Teen rajaukseni useammin mustalla, mutta harmaa värikin on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen jos haluaa pientä lisäsäihkettä meikkiinsä. Vedenkestävyys takaa ettei rajaukset ole pitkin poskia kovemmassakaan tuiskussa ja viimassa. 

False Lash Effectin 24h -ripsiväriäkin olin pariin otteeseen pyöritellyt käsissäni kaupassa, mutta päätynyt kuitenkin ottamaan vedenkestävän perusversion, joka on ollut luottoripsarini jo useiden vuosien ajan. Ennakkoluuloni kohdistuivat tämän 24h -version kykyyn pitää ripset taivutettuina, mikä on itselleni tärkein syy miksi ylipäätään käytän lähes aina vedenkestävää ripsiväriä. Kokeiltuani 24h -versiota, en enää luultavasti tule ostamaan perusversiota. Tämä nimittäin on vielä aavistuksen paranneltu versio ja olen tykännyt tästä todella paljon. Taivutukset pysyvät todella hyvin ja tällä saa ripsiin kaipaamaani volyymia ilman paakkuja. Parannuksena perusversioon olen havainnut ainakin ripsivärimassan geelimäisen koostumuksen, joka säilyy tasalaatuisen hyvänä avaamisesta ripsivärin loppumiseen saakka. 



Kynsilakkoja ei voi koskaa olla liikaa, joten kokeilin mielelläni Glossfinityjen laadukkuutta useammassakin sävyssä. Vasemmalla on upeasti hohtava rusehtava sävy Angel Nails. Vieressä on nimensä mukaisesti kaakaon sävyinen Hot coco. Kirkkaan oranssi lakka kantaa nimeä Sunset orange ja tätä olen toistaiseksi uskaltautunut käyttämään vasta varpaissa, mutta tämä tulee varmasti saamaan lisää käyttökertoja keväällä. Oikealla on vaikeimmin kuvailtavissa oleva sävy Ruby fruit, joka tuo ehkä eniten mieleeni oikean veren. Sellainen puna-musta-violetti yhdistelmä se on ja sävynä todella upea. 

Hot coco on ollut kynsillä jo useampaan otteeseen ja kerännyt kehuja mm. töissä asiakkailta. Hyvä yhdistelmä on myös pistää pohjalle Hot cocoa ja päälle ohut kerros Angel nailsia. Näiden lakkojen pysyvyys on todella hyvä ja täyden peittävyyden saa jo parilla kerroksella. Tykkään myös näiden pullojen kulmikkaasta muotoilusta, sillä nämä sopivat täydellisesti kynsilakkasäilytysboksini yhteen lokeroon :) 



Tältä mä sitten näytän 15-20 minuutin meikkailun jälkeen. Aika vaihtelee kovasti,  riippuen siitä mitä ohjelmaa katson samalla. Katson (tai kuuntelen) nimittäin nykyään aina meikkauksen yhteydessä nettitv:stä samanaikaisesti jotain ohjelmaa. Mä en esimerkiksi normaalisti katso Muuttajia, mutta meikkauksen taustalle se sopii hyvin. :)

Perusmeikkini on tosiaan melko simppeli ja on pysynyt jo vuosia melko samankaltaisena. Luomiväreinä olen tässä meikissä käyttänyt vain noita Max Factorin kahta luomiväriä, mutta joskus lisään mukaan vielä vähän peittävämmän toisen beigen ja käytän tuota Pale Bebbleä vain kulmaluulla.



Joskus on kiva piristää perusmeikkiä vähän näyttävämmällä huulimeikillä ja siihen sopii nämä Max Factorin kaksipäiset Flipstickit. Takana on sävy Gipsy Red, jossa toinen pää on oranssihtavan kultainen ja toinen joulun punainen. Edessä on sävy Salsa red, jonka toinen pää on pinkki/fuksia ja toinen vaaleampi huurteinen pinkki. 



Tässä demonstroituna erilaisia lookeja, joita tuolla Gipsy Red Flipstickillä saa aikaan. Vasemmalla siis käytetty pelkkää kultaista päätä, keskellä pelkkää punaista ja oikealla molempia päällekkäin. Itse käytän tätä stickiä pelkästään kerrostettuna, mutta tuosta Salsa Redistä käytän kumpaakin päätä myös erikseen. Näistä kahdesta olen enemmän tykästynyt tuohon Gipsy Red -sävyyn, sillä siinä kontrasti kahden pään välillä on suurempi ja lopputulos erikoisempi. 

Minkälaisia tuotteita te käytätte arkimeikissänne ja päätyykö mahdollisesti joku näistä tuotteista omaan kokeiluun?

Testiterkuin: Tiina

2 kommenttia:

  1. haha ihana tuo alku "ensinnäkin haluan kiittää itseäni.." :D

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kokeiluun lähtee nuo huulipunat! :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.