moretolove

white

white

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Tiinan viime hetken joululahjaideat 2012

Viimeksi esittelin teille tämän postauksen yhteydessä hieman edullisempia lahjaideoita ja nyt olisi luvassa niitä arvokkaampia ehdotuksia. Verkkokauppatilausten kanssa alkaa olla viime hetket käsillä, joten jos ei ole vielä aktivoitunut lahjahankintojen kanssa, niin nyt on sen aika. 

Olen huomannut, että joulun aikaan ostetaan usein vähän "parempaa" ja kalliimpaa lahjaksi, mitä esimerkiksi itselle tulisi hankittua. Minä ainakin tykkään sekä hankkia että saada lahjaksi mielummin yhden vähän arvokkaamman jutun, kuin monta halpaa. Tai no, enhän minä enää kovinkaan montaa pakettia jouluisin saakaan, mutta tiedän että ainakin vielä tänä jouluna äidille ja poikakumppanille saa esittää toivomuksia. He sitten tietysti toimittavat ne Joulupukille.

1. Marimekon Napakettu -pussilakanasetti on hurmaavan ihana. Printti on erikoinen ja näyttävä, mutta toimii hyvin yhdistettynä rauhalliseen värimaailmaan. Aina kun näen tämän printin, niin alan hokemaan mielessäni lorua "Naa naa napakettu, naalina myös tunnetaan." :)  Näitä pussilakanasettejä löytyy Sokoksen verkkokaupasta. 
2. The Body Shopin Cranberry Joy -lahjapakkaus sisältää tämän joulun karpaloisella kausituoksulla hajustettuja tuotteita. Koska kyseessä on erikoissarja, niin tuotteet ovat myynnissä vain rajoitetun ajan. Settiin kuuluu suihkugeeli, vartalovoi, vartalokuorinta sekä huulibalsami. Tykkään tuosta karpalon tuoksusta kovasti, koska se ei ole ylimakea, vaan pehmeän marjaisa. 
3. Sanna Renvallin suunnittelema Kukka heijastin on yksi WDC Helsinki 2012 -vuoden kunniaksi suunnitelluista tuotteista. Tämä on mielestäni lahja, joka sopii oikeastaan kenelle tahansa iästä riippumatta. Kukka linkittyy vahvasti juuri tähän vuoteen ja se on kaunis ja käytännöllinen designtuote, joten se sopii lahjaksi sellaisellekin henkilölle, jolla tuntuu olevan jo kaikkea. Näitä löytyy Finnish Design Shopista seitsemässä värissä. 
4. Marimekon Sukat makkaralla -sarja on sisältää ihania hieman boheemeja ja värikkäitä laseja ja kannuja. Näitä lisätä vaikkapa muuten pelkistettyyn kattaukseen tuomaan väriä ja hauskoja muotoja. Muutamillakin sarjan tuotteilla saa jo uutta ilmettä, sillä nämä ovat melkoisia katseenvangitsijoita. Nämäkin Marimekon tuotteet löytyvät Sokoksen verkkokaupasta.
5. Jalo Helsingin Lento palovaroitin on myöskin käytännöllistä designia, joka tuo heijastimen tapaan turvaa. Paola Suhosen suunnittelema palovaroitin olisi ihastuttava lahja kenen tahansa kattoon. Ja nimenomaan kattoon eikä seinälle, kuten kerran eräs palomestari vierailullaan minua valisti. Finnish Design Shop myy Lentoa viidessä värissä.
6. IIttalan Taika -sarjaa olen itse keräillyt ja antanut lahjaksikin. Tällainen iso kulho sopii vaikkapa salaattikulhoksi tai muuten vaan kauniiksi sisustusesineeksi (ja samalla keräämään itseensä kaiken maailman pikkutilpehööri, kuten minulla). Tämä kulho ja suuri valikoima muita Taika -astioita Sokoksen verkkokaupasta, jossa sarja on tässä kuussa S-Etutarjouksessa.
7. Jumpin -haalari lämmittää vilukissaa talvella. Täällä minä kirjoittelen tätäkin postausta oma Tempur -Jumpin päällä. Kattavasta valikoimasta omaa silmää miellyttää tällä hetkellä eniten tuo burgundin punainen haalari Original mallina. Kannattaa muuten vilkaista myös Jumpinin oma joulukalenteri ja hyödyntää päivittäin vaihtuva etu. 
8. Michael Korsin kello on yksi omista ykköstoiveistani tälle joululle ja nimenomaan rosekultaisena. Tällainen klassisen mallinen kello sopii varmasti melko moneen ranteeseen ja ilostuttaa vuosia eteenpäin. Korsin rannekelloja myy Keskisen Kello, josta saa halutessaan tuotteisiin ilmaisen kaiverrutuksen.   
9. Villawoolin More To Love -pipolle on varmasti tänä talvena käyttöä. 100 % villasta valmistettu pipo lämmittää pakkasen purressa ja levittää sanomallaan iloista mieltä ja asennetta. Pipoa löytyy kolmessa värissä.  

1. Dolce Gusto Genio -kahvikapselikone sopii pieneenkin keittiöön ja saa aikaan ihania kuumia ja kylmiä juomia hetkessä. Omaan talouteemme Dolce Gusto on tullut jäädäkseen ja laite on etenkin Poikakumppanin suuressa suosiossa. Laitteen ja kasan kahvikapseleita voi hankkia CDON:sta, josta saa koodilla CHRISTMAS 5 €:n alennuksen tilauksesta 31.12. asti.
2. Laadukkaat Sennheiser -kuulokkeet löytyvät myös CDON:n valikoimasta. Näiden luvataan olevan mm. istuvuudeltaan loistavat ja vaimentavan taustamelua tehokkaasti. Kuulokkeista ylipäätään on povattu tämän joulun hittilahjaa erilaisten älypuhelimien ja tablettien yleistyttyä. 
3. Craftin aluskerrasto on yksi urheilumyyjän ykköslahjavinkeistä! :) Kerrasto siirtää kosteutta pois iholta ja pitää siten lämpimänä. Tämän kuuluu olla kuin toinen iho, joten muistattehan valita koon niin, että kerrasto on mahdollisimman valtalonmyötäisen. Muun muassa tätä Craftin kerrastoa myy Ellos.
4. Niken collarit on laadukkaat vapaa-ajan olohousut ja ainakin omien havaintojeni mukaan yksi ostetuimmista vaatelahjoista nuorelle miehelle. Ellokselta matkaa nämäkin pehmeään pakettiin.
5. Ellokselta löytyy myös G-starin nahkavyö, joka sopii niin vapaa-aikaan kuin juhlavampaankin pukeutumiseen klassisen ulkonäkönsä vuoksi. Vyötä löytyy mustana sekä ruskeana. Tyyliltään tämä sopii parhaiten lahjaksi hieman nuoremmalle herralle. 
6. Vaikka Movember meni jo, voi viiksiä silti fiilistellä edelleen Villawoolin Moustache -pipolla. Tämäkin ihana pipo on valmistettu 100% villasta, joten lämpöä riittää. 
7. Miehenkin on ihana upottautua kotioloissa Jumpin -haalariin. Jos ei ole tarkkaan tiedossa lahjansaajan värimieltymykset, on musta aina varma valinta.
8. Suunto M5 -sykemittari sopii lahjaksi aktiiviselle miehelle. Tähän on mahdollista yhdistää myös mm. GPS-pod, jos lahjan saajalla myöhemmin herää kiinnostus selvittää lenkin pituutta ja nopeutta. Suunnon omasta Movescount -palvelusta voi halutessaan ladata uusia ohjelmia mittariin ja estää näin kuntoilun muuttumista tylsäksi. Keskisen Kellosta löytyy kattava valikoima Suunnon sykemittareita, lisälaitteita ja mm. vaihtorannekkeita.
9. The Body Shopin For Men Maca Root -lahjapakkaus sisältää kasvojenpuhdistusaineen, partavaahdon sekä aftershave balsamin. Purkit ovat ulkonäöltään viileän tyylikkäitä ja pakattu miehekkääseen lahjapakkaukseen. Tällaisen antaisi mielellään lahjaksi isälle.

Ilmaisia postituskuluja tarjoaa tällä hetkellä ainakin Sokoksen verkkokauppa, Villawool, Finnish Design Shop yli 100 €: tilauksille, Keskisen Kello normaalihintaisille tuotteille ja CDON osalle tuotteista.  

Muistakaa kuitenkin pitää  kiirettä, jotta lahjat ehtivät ajoissa perille ennen joulua. Monessa paikassa luvataan 16.12. tehtyjen tilausten ehtivän varmasti perille, joten kannattaa shoppailla jo tällä viikolla viimeiset lahjat.

Postauksen linkit ovat toteutettu yhteistyössä TradeDoublerin kanssa. 

3 kommenttia:

  1. More2love 2013 vuoden kalenterin saa bookplus.fi sivulta todella edulliseen hintaan. Bookplus.fi tarjoa tämän kuukauden loppuun saakka -5€ alennuskoodin CHRISTMAS. Kalenteri maksaa 11,95€, mistä saat 5€ alennuksen. Hinnaksi tulee 6,95€. Postikulut 2,95€

    VastaaPoista
  2. Lahjat on onneksi hommattu jo aikoja sitten, mutta voisin noista yllä olevista vaihtoehdoista ottaa kyllä itse lahjaksi ihan minkä tahansa. :)

    VastaaPoista
  3. Eilen sain vihdoin hankittua kaikki lahjat. Suurimman osan paketoituakin. Pakko mainostaa, että vaikka lahjakortti on yleensä "tylsä", ehkä vähän persnoonaton (mutta toisaalta myös varma valinta), niin suosittelen Jack&Jonesia. Tampereella ainakin tuli niin hienosti pakattu lahjakortti, että kehuin sitä myyjällekin. Kortti tuli pyöreään rasiaan pumpulien päälle ja nättiin tummanruskeaan paperi"pussiin" (semmoseen paksuun) ja päälle pakettikortti, sellasella "knipusulla". :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.