moretolove

white

white

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Mimmi 2.0.

Yksi minun "uudenvuodenlupaus" oli pitää huolta itsestäni päästä varpaisiin ja olinkin taktikoinut ja ottanut heti ekalle viikolle kauneuspäivän ja varannut ajan ensin ripsien pidennykseen ja heti sen jälkeen kampaajalle. Oon aina tasaisin väliajoin ottanut ripsipidennykset ja ny tuntu taas olevan sen aika. Omat ripset on mulla tummat joo, mutta lyhyet ja suorat (alla oleva, ennen operaatioo napsastu kuva havainnollistaa tätä aika hyvin :D) jotenkin tuntuu, että ripsijatkot tuo silmät ihan erilailla esille ja varsinkin näin talvella sitä piristystä kaipaa kummasti.

Ripset kävin ottamassa meidän lukijalla Pinjalla, jonka pieni pala unelmaa on toimia yrittäjänä Forumissa Hiusfashionissa. Pinja tekee liikkeessä sekä ripsiä, että kynsiä. Pinjan kanssa riitti juttua mm. Magic Mikestä, sillä hän oli yksi onnellisista meidän leffaennakossa olleista...

HUOMIO! 
Pinja antaa meidän blogin lukijoille -15% alennuksen sekä uusista ripsistä (norm. 99-136€), kuin myös huolloista (alk.35€) tammikuun loppuun saakka. Pinjalle voi ajan varata soittamalla numeroon : 09-42892020, muista mainita blogista aikaa varatessasi!



Pinjan käsittelyn jälkeen siirryin seinän toiselle puolelle Sydämen Pohjasta-kampaamoon ja tuttuun tapaan Simo levitteli värin päähän vaikuttelemaan. Siinä olikin sitten hyvää aikaa kuvailla tätä muutosprosessia ja voin kertoo, että kyllä nuo ripset muuten tekee paljon! :D


Yleensä Simo tykkää kihartaa hiukset, mutta tällä kertaa suoristeltiin. Tässäpä teille siis vähän paranneltu versio, Mimmi 2.0! 

Ens viikolla olis ohjelmassa vähän samanlaista, loppuviikosta kuvataan nimittäin telkkaria ja pitäähän siellä nyt olla karvat ojennuksessa ;) 

Kyllä kauneudenhoito ja hemmottelu vaan on ihanaa! 

Mihinkäs te erityisesti panostatte omassa ulkonäössänne? :) 

19 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Mä kans olen luvannut, että käyn säännöllisesti kampaajalla ja sen lisäksi olen ottanut tavaksi käydä kerran kuuakudessa myös pitkässä hieronnassa ihan lihashuollon syistä. ihania omia hetkiä molemmat!

    VastaaPoista
  2. Ihanat hiukset!
    Ite yleensä yritän korostaa silmiä, ja hiukset haluan aina pitää hyväkuntoisina (:

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi noi hiukset on kivat!

    VastaaPoista
  4. Oi miten kivat ripset :) Näyttää ihan älyttömän luonnollisilta!

    VastaaPoista
  5. Ihanat hiukset! mikä väri? (:

    VastaaPoista
  6. ihanat hiukset. sopii tummat sulle. mihis ohjelmaan oot menossa?t.laura

    VastaaPoista
  7. Ihana mimmi ja ihanat hiukset!

    VastaaPoista
  8. Voi luoja kun olet KAUNIS. Näytät tosi sirolta ja hehkeältä ja huh. Ihanalta.

    VastaaPoista
  9. Nätti Mimmi :) kyl nuo ripset tekee ja paljon heti näytit iha erilaiselta. siis jo ennen tuota uutta tukkaa ;)
    Mulla on kanssa ripsipidennykset ja en kyl oo iha het näistä luopumassa. On niin ihanat ja helpot ei enää ripsaria. Aamulla näyttää heti paljon virkeämmältä.

    VastaaPoista
  10. Kaunis nainen! :) Suorat hiukset sopii sulle.

    VastaaPoista
  11. eikö tule juttua ollenkaan turun tempur-bileistä? :)

    VastaaPoista
  12. No treenaamalla yritän saada ulkonäköäni vähemmän paksuksi. En oikeastaan muuta ehdi eikä ole rahaakaan. Silloin tällöin kampaajalla mutta pitkä tukka on helppo värjätä itsekin. Kestoripset olis ihanat ja geelikynsivehkeet odottaa tuolla kaapissa että lapset menis mummolaan ja saisin laittaa kynnet itselleni:) Se toteutuu varmaan vuonna 2014:D

    VastaaPoista
  13. Niin ja piti sanoa et upea tuo sun tukka!

    VastaaPoista
  14. Lupasin harjoitella salilla useammin, jotta saisin lihaskuntoa paremmaksi, ihan sama läskeille.

    Mulla on heikkous juurikin ripsienpidennykset! ah, ku ne on ihanat, toki aina välillä pidän kausia ettei ole pidennyksiä (että voi hieroa silmiä ;) ). Seuraavaksi oisi tarkoitus ruveta testaamaan geelikynsiä kun ystävä rupeaa harjoittelemaan niiden tekoa :)

    VastaaPoista
  15. Vau noi hiukset! Sopii tosi hyvin :).

    Otin itse nyt ripsipidennykset (toinen viikko menossa) ensimmäisen kerran, ja luultavasti näkyy silmissä myös jatkossa. Hiukset ovat kuitenkin aina olleet se juttu mihin satsaan (€) ja missä pitää olla aina väri ja leikkaus kohdillaan.

    VastaaPoista
  16. oot kyllä tosi kaunis!!

    VastaaPoista
  17. Ihanat hiukset! Olet niin kaunis tuossa viimeisessä kuvassa :)

    VastaaPoista
  18. Ihanat hiukset! Itse olen alkanut panostaa enemmän myös hiuksiini lyhyemmän mallin takia ja päättänyt käydä kampaajalla useammin kuin kerran puolessa vuodessa :D.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.