moretolove

white

white

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuonna 2012...



1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen. Esimerkiksi työkaverini Emmi, joka on aivan ihana ihminen. Myös suhteeni Martaan syveni tänä vuonna, kun tehtiin pari reissua yhdessä. Meistä on tullut viimeisen vuoden aikana ihan superläheiset.

2. Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Olen paljonkin. Olen myös joutunut tekemään isoja päätöksiä tänä vuonna.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Olen.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?

Se kun lähdettiin Mimmin kanssa New Yorkiin lomalle. Oli ihan huippua.

Se tunne kun päätin New Yorkissa, että nyt saa riittää. Oli jotenkin todella helpottava tunne ja muistan kuinka laskin päiviä, että pääsen Suomeen laittamaan elämäni kuntoon.

Se kun käytiin Inkan kanssa katsomassa uutta kotiani ja sain sen heti.

Se kun minut pyydettiin Universalille töihin.

Se kun istuin Ninnin kanssa saunassa juhannusyönä puhumassa syvällisiä.

Se kun nukuin ensimmäisen yön Tempurissani.

Se kun poikaystäväni pyysi minut ekoille treffeille ja sitä seuranneet ihanat hetket jotka saa perhoset edelleen lentämään ympyrää vatsassani ja hymyn kasvoilleni. En muistanutkaan miten kivaa on olla rakastunut.


5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En, mutta olen ottanut yhteen kyllä.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen ehdottomasti. Viimeinen vuosi on ollut muuttumisen aikaa elämässäni ja olen myös löytänyt tietynlaisen balanssin. Ainakin elämä tuntuu huomattavasti rauhallisemmalta kuin vuosi sitten.

7. Oletko lihonnut?
En, mutta tällä hetkellä on turvonnut olo.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En ole tainnut saada?

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En kai?

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Olen ottanut pari tatuointia ja yhden lävistyksen uudestaan.

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Paras? En tiedä. Harvoin tulee huonoja uusia tuttavuuksia. Eiku hei, Setä Tamu oli ehkä vaikuttavin uusi tuttavuus. Aivan supersiisti tyyppi ja meillä synkkasi ennenku puhuttiin sanaakaan.

Niin ja lasketaankohan poikaystävä tähän? Ollaan nähty useasti jo vuodesta 2009 lähtien, mutta ensimmäisen kerran juteltiin kunnolla vasta tänä vuonna New Yorkissa. 

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Sisko synnytti pienen Maxin.

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi kuollut.

14. Missä maissa kävit?
Kävin New Yorkissa kahdesti, Kööpenhaminassa kahdesti, Oslossa, Lontoossa viidesti, Ruotsissa kahdesti, Berliinissä kahdesti, Pariisissa, Nepalissa, Milanossa ja Miamissa. Olikohan vielä muita?

15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Rauhaa. Aion myös harjoitella pitämään vapaita viikonloppuja ja viettää mahdollisimman paljon aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
3.12.

17. Vuoden suurin saavutuksesi?
Oli vihdoin löytää sisäinen rauha siitä missä haluan olla. Myös suuresta sydänsurusta ylipääseminen oli suuri saavutus. Se otti melkein vuoden ja oli piinaava.

18. …ja suurin epäonnistuminen?
Ehkä tyhmintä ikinä oli ottaa autokoulu päällekkäin ylityöllistetyn syksyn kanssa, koska en onnistunut menemään teoriatunneille ja nyt joudun "alottaa alusta".

19. Kärsitkö vammoista?
Kyllä. Enemmän kuin koskaan. Alan tulla vanhaksi ja raihnaseksi, täytyy siis alkaa kiinnittämään enemmän huomiota liikuntaan ja elintapoihin muutenkin.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ehkäpä MacBook Pro.

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Äidin ja monen ystävän.

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Muutaman ihmisen joilla ei edes pitäisi olla mitään merkitystä.

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ehkäpä matkustelusta aiheutuneisiin sivukuluihin...

24. Mistä innostuit eniten?
Töistä.

25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
HUOMATTAVASTI onnellisempi. Olin ihmisraunio tasan vuosi sitten.

26. Lihavampi vai laihempi?
En varmaan kumpaakaan.

27. Rikkaampi vai köyhempi?
Hmm. Varmaan aika sama? Ehkä hitusen rikkaampi.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Urheillut.

29. …entä vähemmän?
Analysointia.

30. Miten aiot viettää joulun?
Vietin täällä Jenkeissä Rachelin perheen kanssa.

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Viime UV.

32. Rakastuitko vuonna 2012?
Rakastuin.

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
En ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja. Jos niillä siis tarkoitetaan sellaisia baarista kotiin-juttuja?

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Ehkä Modern Family ja tietenkin Salkkarit.

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa ketään ihmistä, mutta vihaan sitä että ihmiset luulee tietävänsä asioista joista heillä ei ole hajuakaan.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
50 Shades of Grey.

37. …entä musiikillinen löytö?
Näitä on monia. Esimerkiksi Jessie Ware.

38. Mitä halusit ja sait?
Moniakin asioita.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Ei tule nyt mieleen mitään erikoista.

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Ehdottomasti Koskemattomat!

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
En yhtään muista. Kammottavaa kuinka asiat unohtuu.

42. Ketä kaipasit?
Mimmiä aika useinkin. Meidän yhteisiä juttuja.

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Äiti ja ystävät. Lady Line Vallila.

8 kommenttia:

  1. Pakko lainata näitä kysymyksiä ja kirjoittaa itselle muistiin omat vastaukset :) Kiitos teille tyttöset, olette tuoneet elämääni yllättävää positiivisuutta! Amanda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla! Pidetään positiivinen tänäkin vuonna, eiks je? :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja hitsi vie, mä rakastan niin paljon noita sun maihareita!! Oon kuolannu niitä jo siitä asti, ku pistit kuvaa facebookkiin...♥ Sulla on ihana mummi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ne on niin ihanat! Mun pitäisi vaan putsata ne, että voisin taas käyttää.:)

      Poista
  3. apua- nänniläväri? :D

    VastaaPoista
  4. Moi onko sulla koira?
    JOs on niin minkä rotunen ja niminen se on?

    Eksyin tänne Mis Mixsin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! On mulla koira, Coton De Tulear nimeltä Uno. Kiva että eksyit! :)

      Poista
  5. olen niin kateellinen sulle!! :D Oot päässy matkustamaan vaikka minne. P.S ootte ihania tyttöjä molemmat ja tää on paras blogi!!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.